Ja ärsyttää. Ärsyttää se, että nyt on kolme kuukautta tullu treenattua tosissaan ja syötyä terveellisesti ja yritetty karistaa näitä ylimääräisiä loppuja, mutta lopputulos on.. no, näköjään reilu kilo on saatu pois tuosta kesäloman jälkeisestä painosta. Alimmillaan piipahdettiin vitosella alkavissa, mutta nyt ollaan taas lähempänä kuusykköstä. Ja lisäksi ärsyttää ehkä eniten kaikessa se, etten osaa olla tyytyväinen itseeni tällä hetkellä! Miksi elämä on aina sellasta "sitten kun" elämää? Siis, oon pudottanu painostani yli 20 kiloa, olen normaalipainoinen, treeni kulkee, opinnot on loppusuoralla, työ on ihan jees, mies on ihana... kaikki on hyvin, ja minä kiroan muutamaa mukamas ylimääräistä kiloa? Hei haloo!
Lisäksi, mun vaatekoko on tällä hetkellä S, XS tai 36. Uusi ulkoilutakki on 34. Vaikka mun bmi on lähempänä 24:ää kuin 20:ntä, niin ei kaupasta löydy tuon pienempiä vaatteita enää kuin lastenosastolta. Ikävä kylä angry birdsit tai puuhapetet ei pue yli 30-vuotiasta enää kovin hyvin. Kai?
Tässä mulle tavoite nro 1. Opi rakastamaan itseäsi tällä hetkellä juuri näissä olosuhteissa.
Niin, mitä treeneihin tulee. Hyvin on kulkenu mutta kulkekoon! Tosissaan on yritetty treenata, ja on tuota tullu salilla juostuakin 4-5x viikossa ja pari aerobista viikossa siihen lisäksi. Uuden penkkimaksimin tein eilisaamuna, 45kg nousi kuin nousikin miehen varmistaessa. Ehkä noista treeneistä vois rohkaistua tännekin enempi kirjoittelemaan... kunhan ny ensin aktivoituis ylipäätään tänne enempi kirjottamaan :D Nuo isommat painot oli joskus alkusyksystä vielä pelottavia, mutta oon yrittäny nyt rohkaistua ihan noiden yksittäisten maksimeidenkin kasvattamisessa. Loppujen lopuks oon todennu, et se on aika paljon pään sisällä se juttu, pitää uskoo että se nousee. Niin se nousee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti