perjantai 6. syyskuuta 2013

Raskausviikot 27 ja 28

Voihan laiskuus! En ole saanut aikaiseksi kirjoittaa. Paljon on tapahtunut - liikaakin. Työt on vieneet voimia, samoin remontti. Vapaa-aikaakaan ei ole juuri ollut, tälle viikolle töitä takana n. 50 tuntia.

Tässä tulee nyt kuitenkin pikakelauksena tärkeimmät päivitykset. Aloitetaan masukuvista 26+0 ja 27+0, joissa näkyykin viikossa tullut selkeä ero - maha on kasvanut, pyöristynyt, ja noussut!


Painonkehitys on ollut tasaista, tänä aamuna paino oli tasan 67kg, eli + 6,4kg neuvolan alkupainoon.

Lisäksi tässä välillä tuli äitiysavustus, eli -pakkaus!
Luulin pettyväni, mutta ei, yllätyin positiivisesti. Pussilakana oli ainoa, josta en tykännyt, muuten oli oikein ihanaa tavaraa täynnä :) On se vaan hienoa, että Suomessa edelleen tuetaan perheitä moisella.
Kuva: www.kela.fi

Lisäksi käytiin siellä minilomalla Tallinnassa. Robbie oli iiiiiiiiiiiiiiih niin ihana! Konserttialue näytti ennen keikkaa tältä:


Remontti on alkanut / jatkunut. Ensin vaihdettiin kaikki viemärit, tässä vähän makua siitä, miltä meidän kellari näytti kauttaaltaan remontin alettua:

Kuvassa siis pukuhuoneemme lattia aukirevittynä, ja vanha valurautainen viemäri vielä maassa. Nyt paikalla on jo uudet muoviset viemärit! Mistään ei löytynyt kosteutta _yhtään_ , kosteusmittarein siis käyty kaikki rakenteet läpi. Tiedoksi, että aiemmassa kylppärissä ei siis ollut vesieristeitä nimeksikään, se oli vuosikymmeneltä 1980... valurautaiset viemäritkin kestäneet yli 60 vuotta. Joskus tehtiin kestämään...

Lisäksi remontti on edennyt kodinhoitohuoneen suhteen, joka näyttää tällä hetkellä jo tältä:
Kuvassa siis lattian pintavalu, jossa lämmityskaapelit valettuna. Huoneeseen vedetty uutena lattiakaivot ja viennit ja poistot lämminvesivaraajalle (nurkassa, siirtyy toisesta huoneesta) ja pesukoneelle sekä kuivausrummulle (varaajan vieressä), seinästä tulee myös kiukaan johtojen ja muiden syöttöputkia. Toisella seinustalla paikat lavuaarille ja wc-pöntölle, ehkä tää joskus valmistuu :D Onneks on ammattimiehet tekemässä. Ps. Mikäköhän tuo musta johto / kaapeli on, oiskohan joku termostaatti lattialämmitykselle? Noh, vesieristeet ja laatoitus puuttuu lattiasta siis, sitten huone on seinien tasoitusta ja kalustuksia vaille! Seinässä oleva reikä vie tulevaan kylpyhuoneeseen, joka on toistaiseksi vain hiekkaa ja betoniseinää...

Niin, neuvolassakin kävin. Neuvolalääkärissä oikein, tällä viikolla, maanantaina. Eli 27+2 (viimeksi 23+2). Tässä jotain faktoja käynniltä:

Paino: 66,7kg (viimeksi 67,0kg)
Painonmuutos /vko: -0,075g  (+485g)
Verenpaine: 132/83 (133/77)
Pissi: -- (--)
Hemoglobiini: 125 (110) (Rautaa syöty 1xObsidan/vrk)
Sf: 24 (21cm)
Lapsiveden määrä: Normaali
Tarjonta: pt (eka kertaa)
Syke: 145 (140)
Liikkeet: ++ (++)

Harjoitussupistuksista ja muista tuntemuksista huolimatta kohdunkaula turvallisesti takana, kiinteä ja ulkosuuta myöten täysin kiinni. Eli mitään huomautettavaa, kaikki hyvin. Tästä eteenpäin neuvolakäynti kahden viikon välein.

Niin ja ääk ja kääk, ollaan viimeisellä kolmanneksella! Kohta meillä on vauva, tää aika vaan menee niiiiiiiiiiin nopeesti!

Et tällasta tänne, lyhykäisyydessään. Unohdin varmasti paljon oleellistakin, palailen sitten jatkossa kun ne tulee mieleen. Hyvää viikonloppua!

Pullis

2 kommenttia:

  1. Missä päin on noin usein neuvolakäyntejä? Itse asun Helsingissä ja tähän mennessä (rv27)on ollut kolme neuvolavisiittiä plus yksi vartin kestänyt hätäinen neuvolalääkärin vastaanotto. Seuraava neuvolakäynti on vajaan neljän viikon kuluttua. Mahtavaa, jos muualla päin maata ei ole supistettu palveluita näin paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä Kaakkois-Suomessa, Eksoten alueella :) Täällä ollut nyt kai 5 vai 6 neuvolaa, joista kahdella kerralla neuvolalääkäri. Lisäksi nt-ultra ja rakenneultra. Oon kyllä ollu tyytyväinen, ja tää 2viikon välein tästä eteenpäin tuntuu kieltämättä luksukselta! Tykkään kyllä käydä siellä, kun tuo oma th on niin ihana :)

      Kiva kun kävit!

      Poista