torstai 12. joulukuuta 2013

...Ja niin kahden seuraan liittyi kolmas

Hän on täällä, pieni prinsessamme <3.

Sunnuntaina 8.12.2013 (rv 41+1) klo 15:36, toisena adventtisunnuntaina ja Suomen lippujen liehuessa (tällä kertaa ei niinkään suomalaisen musiikin päivälle vaan meidän ilolle ja onnellemme tietenkin ;) ), näki päivänvalon meidän oma rakas tyttäremme. Painoa 3010g ja pituutta 48cm, pään ympärys 35cm.

Äiti ja isä ovat onnesta soikeina ja melko täydellisesti pienen pikkusormen ympärille käärittyinä. Synnytys sujui ongelmitta, kerron siitä myöhemmin tarkemmin. Avautumisvaihe reilut 15 tuntia ja ponnistusvaihe 21minuuttia, kokemuksena yllätti lopulta positiivisesti ja palkintohan on mitä parhain. Sairaalasta pääsimme kotiin eilen, ja täällä on nyt ensimmäinen vuorokausi opeteltu uutta ja ihanaa arkea.

Tätä pitää vielä makustella, minä olen äiti. Tuo pieni ihminen on puoliksi minua, puoliksi miestäni, kuinka kaunis ja täydellinen hän onkaan. Maailman suurin ihme <3.

Pullis

lauantai 7. joulukuuta 2013

41+0, kipeitä supistuksia ja limatulppaa

Niin, paino 73,7kg, tasan sama kuin viikko sitten! Ensimmäisen neuvolan jälkeen painonnousua n. 13kg, ihan raskautta edeltävään alimpaan n. 14kg.

Nyt siis viikko yli lasketun ajan, piiiiiiiiiitkiä ja kituuttavia päiviä. Paljon on kuitenkin saatu aikaiseksi, ja tämä raskauteni jatkui lasketun jälkeen yhtä oireettomana kuin ennenkin. Joka päivä on lenkkeilty 4-6km ja touhuttu ahkerasti kotona, ja eilen lenkillä kuvasin miehellekin tilaani näin; "Ei minusta tässä kävellessäkään tunnu, että olisin raskaana, kun ei koske tai kolota mihinkään. Tuntuu siltä, niinkuin olisi syönyt itsensä ähkyyn, kun on välillä vaikea hengittää, kun tuntuu ettei vatsassa ole tilaa". Mutta tosiaan, ei mitään merkkiäkään synnytyksestä eilen klo 18 lenkillä - eikä illalla sen jälkeenkään. Eikä kyllä koko viikkoon ennen tätäkään.

Yöllä mentiin nukkumaan myöhään, ja vielä klo 02 katsoin kelloa. Havahduin klo 04 maissa ensimmäisiin kipeisiin supistuksiin, eikä nukkumisesta sitten mitään enää tullutkaan. Pitää näköjään paikkansa se, mistä puhutaan, että "kyllä sen sitten tietää kun niitä oikeita supistuksia tulee". Veti kivasti ristiselkään ja sen kipeimmän kärjen kohdalla ei tehnyt mieli edes puhua. Niitä jatkui pari tuntia, kellottelin kestoksi n. 30s-1min ja väliksi 2min - 10min. Kuuden maissa otin panadolin ja lähdin aamupalalle miehen kanssa. Sen jälkeen sänkyyn, ja sain jopa nukuttua n. klo 8-10 välin ilman supistuksia. Sen jälkeenkin supistukset ovat olleet satunnaisia ja välit pidempiä, ei ihan niin kipeitäkään, mutta menkkajomotusta ja ihmeellistä juilimista on nivusissa. Lisäksi heräämisen jälkeen bongasin verensekaisen limatulpan vessareissulla. Tai no "tulpan", sitä tuli pikkuhiljaa paperiin lisää ja lisää pyyhkiessä, sellaista kananmunan valkuaista muistuttavaa venyvää limaa, noin ruokalusikallisen verran. Kyllä, ällöttävää!

Lopun alkua siis, pitäkää peukkuja ettei tartte enää päivätolkulla odotella, että päästään tositoimiin! :)


keskiviikko 4. joulukuuta 2013

40+3 neuvolassa

Niin sitä sitten mentiin, neuvolaan vielä eilenkin! Siellä oli topakka th vastassa, ja totesi heti ensisanoikseen katsoneensa jo koneelta, ettei olla osastolla. Oletti kuulemma, että oltais oltu. No, masuasukki tahtonee lillua lämpimässä äitin masussa vielä pitkään, kun ei osoita merkkiäkään poistulosta.

Ihan peruskäynti; kaikki kunnossa. Äidin osalta verenpaine 120/74, pissa puhdas, ei turvotuksia. Vauvan osalta sykkeet 130, sf 31/32, liikkeet ++.

Painon osalta tilanne viikossa -400g, kokonaisnousu n. 13-14kg. Ihan inhimillinen siis vielä, mikäli pieni suostuisi tulemaan kohta uloskin!

Ensi maanantaille seuraava nla (41+2) ja silloin varaillaan myös yliaikaiskontrollia, jos ei vaavia ennen sitä näy. Jännää miten nopeasti se oma pääkin kypsyy - pari viikkoa sitten olin vielä valmis odottamaan ja nauttimaan omasta ajasta, nyt tuntuu, ettei jaksais näitä pitkiä päiviä enää yhtään vain odottaa kotona! Vaikka oon yrittäny touhutakin - siivonnut, kokannut, leiponut, ommellut (mm. reunapehmusteet kehtoot viimeinkin..), lenkkeillyt (joka päivä edelleen 4-5km ilman ongelmia), rentoutunut, sukuloinut... niin päivät on auttamatta pitkiä, yksinäisiä ja täynnä odotusta. Ja ne jatkuvat tekstarit ja soitot, jotka alkaa sanalla "joko". No ei vielä(kään)...

Tosiaan, ei mitään tuntemuksia siitä, että pieni tahtoisi ulos. Tänään lenkin viimeisen kilometrin aikana pari sukkapuikkotuntemusta kohdunsuulla, muuten ei mitään. Eikä auta mitkään S:tkään - kaikki on kokeiltu, huonolla menestyksellä, vaikken voi sanoa siitä yhdestä ainakaan kamalasti enää nauttivanikaan ;)

Ehkei hän mahaan jää kuitenkaan - on ne kai kaikki sieltä ulos tulleet ennemmin tai myöhemmin? Tahtoisin vaan niin kovin luonnollisen synnytyksen!

Jään odottamaan,
Pullis

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Mahakuvat viikosta 32+0 tähän päivään - laskettu aika tuli, ja meni (40+0)

Noniin. Siinä se meni, reilu tunti sitten ohi, kuuluisa laskettu aika. Melko oireetta, muutamia harjoitussupistuksia päivässä, ei juuri kipuja. Pieni on tyytyväinen yksiössään? Viime viikolla oli neuvolassakin kaikki hyvin. Tänään lasketun ajan kunniaksi mm. kävin kävelemässä 4km lenkin ilman mitään vaikeuksia, eli toisaalta olen kai onnellisessa asemassa. Ei tämä raskausaika ainakaan mitenkään raskasta sanan varsinaisessa merkityksessä ole ollut.

Toki on pakko myöntää, että kuluneella viikolla sitä on alkanut odottaa nyyttiä tosissaan ulkoistuvaksikin - ihan vaan, jotta näkisi miltä mahassa näytetään ja miltä se lapsen sylissä pitäminen sitten tuntuu. En tainnut täällä kertoakaan, että toissaviikolla käytiin polilla miehen kanssa käyrillä ja ultrassa, kun en pienen liikkeitä tuntenut päivään? Kaikki oli hyvin, sydänkäyrä erittäin reaktiivinen ja virheetön, pari supistustakin piirtyi. Lääkäri ultrasi, kaikki hyvin, painoarvio pikkuisella 2,9kg. Sen jälkeen jotenkin konkretisoitui, että masussa on ihan valmis pieni ihminen, jolla on isänsä nenä (onneksi, se ainoa asia jonka toivoinkin isältä periytyvän!) ja jonka tahdon ulos mahasta huolehdittavaksi ja rakastettavaksi. Lisäksi tämä raskaus on näin loppumetreillä melkoista huolta tämäkin, kun päivittäin vahtii, onko tuolla mahassa kaikki edelleen hyvin.
Sairaalalla käyrillä 21.11.2013 - kaikki hyvin masussa, ja äidilläkin jo tässä vaiheessa <3
Mahakuvia! Niitä oon miettiny monesti, mutta aina jäänyt työstämättä ja laittamatta. Nyt kiinnostuin vihdoin tekemään vertailuja, ja huomasin, etten rv 31+0 jälkeen ole teitä moisillä "ilahduttanut". Tässä tulee siis oikein kavalkaadi, masut yhtä viikkoa lukuunottamatta (37+0 jäi välistä, tai en löytänyt sitä koneelta?). On se naisen keho vaan ihmeellinen, ja ihmeellistä sekin, miten tuo maha näyttää joka viikolla ihan eri malliselta ja olevan eri kohdassakin... mutta tässä siis:



Pieneksi tuota on väitetty, niin ystävien ja sukulaisten kuin neuvolan th:nkin suunnalta. Ja joo, ei se varmaan kamalan iso ole, mutta ihan riittävän iso mun kokoiselle ihmiselle kannettavaksi! Raskausarpia olen toistaiseksi saanut yhden, ihan pienen n. 1-2cm mittaisin suoraan navan alapuolelle. Lisäksi lihomis-laihtumisajaltani olevat vanhat alavatsan arvet, joita on n. 3-4 kpl, ovat kasvaneet kaikki n. 1cm matkan ylöspäin tässä kahden viimeisen viikon aikana, se "uusi osa" näkyy punaisena kärkenä arvissa. Muutoin ei missään näy mitään repeämiä - vielä. Tosin elämisen jälkiä nekin, melko vähällä oon päässyt siihen nähden miten helposti mulle on raskausarpia nuorena /lihoessa tullut. Niitä kun on pohkeissa ja alleissa ja rinnoissa ja pakaroissa ja sisäreisissä ja ja ja... jo valmiiksi. Maha taitaa olla ainut, missä ei ole :D Ja mitäpä sitä ei mahassa kasvavan ihmisen alun vuoksi sietäisi, arvet ois pieni hinta maksaa moisesta ihmeestä <3.

Yksi asia mitä suuresti kuitenkin kaipaan, on se oma kroppa! Huomasin joku päivä nuo alkuraskauden kuvat, joiden rinnalle lisäsin tänään, la 40+0 otetut kuvat.
Ennen - jälkeen vertailua kehosta raskausaikana
Ja voi kauhistus mitä mulle onkaan tapahtunut!! Enkä toisaalta edes muistanut, miten hyvässä kunnossa oon ollut joskus. Rehellinen ollakseni, en muistanut KOSKAAN näyttäneeni noin hyvältä omaan silmään, kuin noissa rv 6+1 kuvissa?? Niin se nainen on itselleen sokea - sekä läskeilleen, että hoikkuudelleen. Tuossa siis motivaatiokuvat raskausajan jälkeiseen treenaamiseen, kunhan sinne asti päästään.

Mutta siis, onhan se keho löystynyt, kauttaaltaan. Lihaskuntoa en oo elokuun jälkeen tehnyt pätkääkään, ja sen huomaa. Reidet varsinkin on ihan löllöä, samoin takapuoli, joka jo kuvassakin roikkuu "kivasti". Ei sillä, eipä sitä ollut raskautta ennenkään, ja nuopa ne mun ongelmakohdat onkin...Jännityksellä jään odottamaan, millaisessa kuosissa tää keho on esim. vuodenvaihteessa, kun synnytyksestä toivottavasti on jo aikaa (no, joka tapauksessa on ainakin pari viikkoa) ja näkee vähän, mitä "omasta kehosta" on jäljellä. Odotan kuitenkin innolla edes niitä vaunulenkkejä, ilman tätä vatsaa ja keuhkoihin painavaa vauvaa sen sisällä!

Joka tapauksessa, se kuuluisa 9kk odotus ois nyt ohi. Vielä voi pari viikkoa mennä, mutta joka tapauksessa meillä on ihan kohta vauva <3. Meistä tulee perhe. Pieni ihme jota olen sydämeni alla kantanut, tulee maailmaan isin ja äidin iloksi ja riemuksi. Toivotaan, että kaikki menee hyvin.