tiistai 30. heinäkuuta 2013

Hoitopöytälöytö (22+3) ja masukuva 22+0

Anteeksi blogihiljaisuus! On ollut kaikkea. Tai lähinnä laiskuutta ilmassa... jotenkin saamaton ja tuskastunut olo. Tekemistäkin on kyllä ollut, muttei arkea kummempaa. Nyt kuitenkin lyhyttä päivitystä kuvineen viime hetkistä.

Viime lauantaina tosiaan paukahteli täysiä viikkoja taas, nyt jo 22+0. Maha se vaan jatkaa kasvamistaan, tässä siitä viimeisimmät todisteet:

Mitäköhän viikonloppuna tapahtui, en muista? Ei varmaan mitään erikoista. Eipäs! Käytiin miehen kanssa päivän reissulla Kotkan meripäivillä. Lähinnä syömässä ja ostamassa herkkuja, sieltä sai ihan taivaallista italialaista käsintehtyä suklaata "kakkupaloina" jota meillä on nyt kolmea eri makua jääkaapissa. NAM! Siis se on oikeasti lähellä täydellistä makuelämystä, jos jossain näette, niin suosittelen! Otettiin ainakin appelsiinisuklaata, minttusuklaata ja oiskohan kolmas ollu saksanpähkinää. Oih <3

Masuasukki on voinut hyvin ja virkeästi. Kovasti liikkuu ja potkii päivät pitkät... oikeastaan yötkin. Nykyisin sen tuntee melkein aina, kun hetkeksi pysähtyy aloilleen. Lisäksi on alkanut rohkeammin potkia isukin käteenkin :) Neuvola olisi taas ensi maanantaina, saa raskaustodistuksen. Ja pääsee hakemaan tukia, ja sitä äitiyspakkausta!

Tänään käytiin miehen kanssa kirppiksillä. Ihania löytöjä tehtiin taas; 62cm lämpöpussi joka käy myös turvakaukaloon 15€, harsoja 3kpl/1€, tyttövärisiä vauvansukkia 7paria /0,50€, body 0,50€... mutta sen parhaan ja tarpeellisimman löydön tein tänä aamuna nettikirppikseltä! Ollaan miehen kanssa pähkäilty hoitopöytähankinnan kanssa, ja viime viikonloppuna mies sanoi, että hän ostaa rautakaupasta levyä ja tuunailee meille hoitotason vanhan lipaston päälle, kun ei kehtaisi satoja euroja satsata lyhytaikaiseen huonekaluhankintaan, joka todennäköisesti jää meillä yläkerrassa makkarin yhteydessä tosi vähälle käytöllekin. On siis lähinnä säilytyskaluste, ja öiden vaipanvaihtoalusta, kun vessa on vieressä. Päivisin tuskin yläkerrassa pyöritään, ja hoitopehmuste ostetaan kodinhoitohuoneen pöydälle myös.  Suuria vaatimuksia ei siis tasolta /pöydältä ollut, ja olin jo ajatellut, että tuunataan sitten - kunhan joku taso on hyvällä korkeudella. Mutta tänä aamuna sen bongasin, käytettynä hoitotaso+lipasto 20€. Kerrankin olin myös riittävän nopea, ja ehdin ensimmäisenä :D

Tässä se koko komeus nyt ois, hinta-laatusuhteeltaan täysin meidän tarpeita vastaava kokonaisuus, ja vähän enemmänkin:



Hoitopehmusteesta maksoin 5€ siihen päälle, eli kokonaishinta 25€. Ei vikoja, ei juuri näkyviä kulumia, kaikki toimii. Laatikoiden vetimet mietittiin josko vaihdettais, muttei taideta tehdä sitäkään - itse tykkään kamalasti tuosta sisustustarrasta tuossa lipaston kyljessä, toimii sitten lastenhuoneen sisustuksessakin joskus tulevaisuudessa :) Ja se näkyy kivemmin valkoisten vetimien kanssa. Nuo muoviset laatikot tuossa avohyllyllä meillä oli ennestään, ja sattuivat sopivasti tuohon väliin - helpompi niitä liikutella kuin avohyllyltä kaivaa tavaraa. Viereinen kaappi alkaa huolestuttavasti täyttyä vaatteista ja muista vauvatavaroista, niitä sais nyt järjestellä osittain sitten tuonne lipastoon!

Oon tästä niin niin NIIN iloinen! Se sopii tuohon ihan loistavasti ja riittää meille paremmin kuin hyvin. Lisäksi se oli lähes ilmainen :) Kivaa!

Mutta, nyt miehen viereen nukkumaan univelkoja pois. Nukkukaa hyvin tekin, yritän aktivoitua taas <3

Pullis

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Hormonikiukuttelua! ...ja vähän isyyspakkauksesta ja hankinnoista (21+4)

Eilen se alkoi, kamala kiukkuolo. Illalla jo suututti ihan kamalasti ja ärsytti kaikki. Eikä vähiten se, että mies oli mun silmiin jotenkin välinpitämätön mm. ostamiani vauvanvaatteita kohtaan (tahtoisin, että se fiilistelis mun kanssa niitä ja ois innoissaan! ei ehkä kovin miehistä, mut hormonihuuruinen nainen toivoo tällasia...). Sitten tuli täti kylään, ja kun aloin viemään vaatteita pesuun (en edes tahtonut niitä enää esitellä, kun mies oli ollut mitä oli), niin hän tokaisi tiukkaan sävyyn että "eikö tuo vaatteiden hankkiminen jo riitä". Siinä vaiheessa meinasi pinna palaa (tuli ensimmäiset kyyneleetkin), olin käyttänyt päivän aikana ehkä 20-30e yhteensä säkilliseen vaatteita alesta ja kirppiksiltä, sisältäen vaatteiden lisäksi 5 kestovaippaa ja harsojakin, ja tiuskin takas, että no sen takia en edes esittele, että iloitsen näistä ihan yksinäni, että minun esikoinenhan tämä on ja takuulla tulen ostamaan just niin paljon ku huvittaa! Ei hänkään varmaan pahaa tarkoittanut, ja koitti sitten olla pahoillaankin ja sanoi, että osaishan hänkin varmaan tytölle jotain ostaa, mutta siinä vaiheessa vahinko oli jo aiheutettu. Nopeasti hän vilkaisi vaatteet ja vein ne pyykkikoriin.

Sen jälkeen jotenkin koko illan suretti, ja tänä aamuna jo kotona ennen töitä olo oli tosi surkea. Ei kiinnostanut edes nousta, tuntui että kaikki stressaa ja kiukuttaa. Töihin oli pakko tulla, mitään töitä en tosin saanut aikaan ja n. tunti sitten alkoi kamalasti itkettää. Onneksi siis olen täällä tänään yksin, ja oon saanu itkeä rauhassa, nyt oli pakko sitten purkaa tätä turhamaista kiukkuani tänne, jos tän sais päästään pois ja pystyis keskittymään töihinkin - omasta sijaisuudestani pitäisi työpaikkailmoitus saada tänään aikaan.

Päässä pyörii kaikki hormonihuuruisen naisen surut siitä, ettei mulla tunnu olevan ketään (miehen lisäksi) joka oikeasti iloitsisi tästä tulevasta ihmeestä mun kanssa ihan kasvotusten. Tai varmasti niitä on, mutta tällä hetkellä tuntuu, ettei iloitse! Kavereilla on lapsia, ja heiltä saadut kommentit on lähinnä "sääliksi käy, toivottavasti saat sitten vauvan kanssa nukuttua, en tahtois olla sun asemassa". Mun isä iloitsee, mutta se nyt on sellasta miehistä ylpeyttä tulevasta lapsenlapsesta eikä ehkä sitä mitä mä tartteisin, vaikka ihanaa onkin. Mun äiti taas ei oikein vaikuta kiinnostuneelta lainkaan, mutta siltä en sitä oottaisikaan (äitini on mitä on, oon siihen jo tottunut). Tuo täti on mun "toinen äiti" ja joo, onnellinen ja iloinen, mutta senkin asenne välillä vähän erikoinen. Onhan tässä sukupolven kuilu välissä ja suhtautuminen tiettyihin asioihin varmasti erilainen, mutta joka tapauksessa. Yks hyvä lapseton ystävä on innoissaan joo, mutta asuu 100km päässä eikä pääse mun kanssa petaamaan pinnasänkyjä ja hipelöimään vauvanvaatteita, niinku kaipaisin. Oikeesti tuntuu välillä, että oon aika yksin tän asian kanssa, kun istun vaatehuoneessa vauvahömpän ympäröimänä ja yritän kasvaa äidiksi.

Ootan siis kovasti, että alkais jotain synnytysvalmennusta tai jotain neuvolan ryhmää, koska muiden odottavien äitien kanssa höpöttely ois varmasti just nyt se, mitä eniten tartten! Joku, joka ois samassa tilanteessa, yhtä innoissaan ja herkillä, tajuais mitä käyn läpi. Niin, ja meinaan tän purkautumisen jälkeen ainakin tädille soittaa, ja kertoa näistä tunteista, jotta edes hän, mun luottohenkilönä ei aiheuttais tällasta tunnetta mulle toiste. Paljoltihan tää hormoneiden ansiota on, ja voi olla että huomenna nauran tälle "kohtaukselle" taas itsekin, mutta tällä hetkellä nää tunteet ja surullisuus on ihan totta, minulla on tosi paha olla.

*hormoonihuuruisen naisen purkautuminen suoritettu*

Noniin, ne kivat jutut sitten! Eilinen päivä meni ihan ok, tein mm. seuraavia ihania löytöjä pikkuisellemme alennusmyynneistä + kirppiksiltä:
3 Nalle-kuvioharsoa, n. 5€, ImseVimsen vaippapaketti (1kuori + 4vaippaa) 2€, yksi Kushiesin aio-kestovaippa 2€, pikkuruiset vaavinsukat 0,50€. Kirppiksiltä, harsot Jesper&Juniorista.

Törsäsin oikein! Kaksi Name It:n bodya alesta, 5,48€/kpl. Punainen koko 56cm, valkoinen kokoa 62cm.

Musta Lindex:n mekko, koko 62cm 3€, pinkki mekko koko 56cm 3€ ja Name It:n housut 2€, kirppiksiltä
Aivan ihania tyttöjuttuja ja hömppää <3. Sen lisäks selailin netistä pinnasängyn lakanoita ja muita mutta kääk... niin paljon kaikkia ihania, ettei niistä osaa valita! Ehkä pyydän lahjaksi, ja katson sitten vaan, että millaisia saan? Onneks on läheisillä ihan hyvä maku, eli varmaan ois mieleisiä joka tapauksessa, ja valkoisen reunapehmusteen kanssa käy mikä tahansa. Niin ja pyyhkeitä... huh. Vaikka tuntuu, että meillä on jo paljon kaikkea, niin paljon on kyllä hankkimattakin.

"Töiden" ja kirppis- ja alekierroksen jälkeen kotiin päästyäni makoilin hetken, kunnes täti tuli kylään. Olin laittanut hänet asialle ostamaan isyyspakkausta varten laatikkoa, ja hän olikin löytänyt oikein ihanan ja hyvän, toiselta puolen Suomea! Sellainen peltinen laatikko, n. 30cm x 20cm, jossa on leikkisiä ja lapsellisia bambin kuvia kansissa ja kyljissä, joissa bambeilla sairaanhoitajan hattu päässä ja teksti "first aid". Sellainen vanhanaikaisen oloinen, ja sillä on loistavasti käyttöä sitten mm. lapsen hoitovälineiden säilytyksessä! Laitan siitä + sen sisällöstä kuvaa myöhemmin, kunhan sitä kokoan. Kirppikseltä ostin eilen sinne sisään 0,90€:lla valkoisen bodyn tekstillä "isin kulta", ja täti oli ostanut sinne vanhanaikaisen näköisen jääkaappimagneetin hauskalla tekstillä. Päässä on jo ajatuksellisia ideoita mitä sinne tulee, ei paljon tavaraa, mutta ne muutamat merkitykselliset jutut. Sekä toki varpajaisten jälkeiseksi aamuksi buranaa, muita yksinäisiä (ja kaksinaisia) hetkiä varten liukkaria, vauvan huudon sietämiseksi korvatulpat ja kakanhajun poistamiseksi pyykkipoika nenään ynnä muuta. Ja toki jos jotain sattuu silmään matkan varrella....

Niin, ja täti toi meidän pienelle ensilelun. Siitäkään ei ole nyt kuvaa täällä töissä, mutta otan myöhemmin. Sellainen luonnonkuminen kirahvi, josta kuuluu ääni, se on täplikäs, sen voi laittaa suuhun ja sen jalkoihin ja sarviin on helppo tarttua. Supersöpö <3. Se meni pinnikseen karhumiikkulaisen kanssa odottamaan leikittäjää!

Eli joo, aika hyvä päivä loppujen lopuksi :) Joskko nyt saisin töitäkin tehtyä, töiden jälkeen olisi vielä remontin suunnitteluakin edessä!




tiistai 23. heinäkuuta 2013

Sukupuoliennustusten toteenkäyminen (21+3)

Joskus muinoin törmäsin näihin vanhan kansan viisauksiin, joiden perusteella pitäisi voida päätellä tulevan lapsen sukupuoli. Nyt, kun sen tiedän, niin katsotaan kuinka monta kohtaa olisi ollut oikein:

TYTTÖ
- Vatsasi on levinnyt sivulle - ei ole, vaan enemmän se on tuossa alhaalla edessä, ainakin toistaiseksi
- Mielesi tekee makeita ja herkkuja ja hedelmiän - jep, suolaista ei lähestulkoon lainkaan, 1p 
- Olit yhdynnässä muutamaa päivää ennen ovulaatiopäivää - kyllä, muutama päivä niin, että ajattelin jopa etten voi hedelmöittyä ks. kierrosta, 1p 
-Viiva vatsassasi päättyy napaan - ei ole viivaa ollenkaan 
- Vauva potkii hillitysti - ei! tää jumpsuttaa menemään pitkin päivää ja liikkeet näkyi uloskin jo rv 19
- Edellinenkin lapsesi on tyttö - ei edellisiä lapsia
- Voit pahoin raskauden alussa ja näytät nuutuneelta.n - ei, pahoinvointia ei ollut juuri lainkaan, lievää etomista rv 8-10 
- Olitte stressaantuneita lasta tehdessänne - no, tavallaan? Talvilomalla, mutta remontin keskellä ja taisi siinä ks. yhdynnän jälkeisenä päivänä aikamoista parisuhderiitaakin olla ilmassa, 1p
- Säärikarvasi kasvavat samaa vauhtia kuin ennenkin - ois saanu vähentyä, mutta ei  näköjään... 1p
- Kätesi on aiempaa pehmeämmät - en ole ainakaan huomannut, eikä kukaan huomauttanut?  
- Vauvasi sydämen syke on yli 140 - viimeksi 145-150 välillä 1p 
- Olet normaalia kiukkuisempi - en tunnusta, mutta miehen mielestä kyllä! 1p
- Vauvasi hikottelee usein - en tiedä vielä, en tunne hikkaa   
- Ikenet verestävät odotusaikanasi - ei 

YHTEENSÄ 6 PISTETTÄ

POIKA

- Vatsasi on pystyssä, eikä se näy takaapäin - kyllä, takaapäin ei voisi huomatakaan, että olen raskaana 1p
- Himoitset suolaista ruokaa, lihaa ja juustoa - ei, vaan makeaa '
- Olit yhdynnässä ovulaatioaikaan - pari päivää ennen ovulaatiota
- Viiva vatsassasi jatkuu aina rintojen korkeudelle - ei ole viivoja
- Vauvan potkut ovat voimakkaita - kyllä, napakoita ja niitä on jatkuvasti 1p
- Odotat esikoistasi tai edellinenkin lapsesi on poika- esikoinen 1p
- Et kärsi pahoinvoinnista ja hehkut kauniina - en kärsinyt, hehkumisesta en tiedä, mutta ulkonäössä ei ole muutoksiakaan :D 1p 
- Elitte leppoisaa elämänvaihetta lasta siittäessä - en nyt sanoisi ihan näinkään
- Säärikarvasi kasvu on kiihtynyt - ei ole, yhtä kiihkeää on kuin ennenkin!
- Kätesi kuivuvat helposti - ei merkittävää muutosta suuntaan eikä toiseen
- Vauvasi sydämen syke on alle 140 -korkeampi
- Olet rauhallinen ja hyväntuulinen - öööööö... hetkittäin, mutta en nyt sanoisi!
- Vauvan isä lihoo odotusaikanasi - yhtä raamikas se on kuin ennen odotustakin
- Jalkasi ovat aiempaa kylmemmät - jalat ja kädet on mulla aina kylmät, ei muutosta

YHTEENSÄ 4 PISTETTÄ

Kyllähän se vähän niinku tyttöä näyttäis povaavan... pitää katsella loppuraskaudesta uusiksi, kun osaa sanoa noihin kaikkiin kohtiin jotain :)

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Rakenneultrassa (21+2)

Nyt se jännääkin jännempi päivä on ohitse! Sain jotenkuten yöllä nukuttua, työpäivä oli jotain ihan kamalaa. Keskittymiskykyä ei ollut lainkaan. Onneksi päivä meni nopeasti ja päästiin näkemään meidän pieni kuvaruudulta <3 Tässä hän mutristelee:


...otti just pienen peukalon pienestä suusta <3

Kaikkein ihaninta oli se, että kaikki oli hyvin! Reisiluun mitta ja pää-perämitta vastasi täysin viikkoja, eli 21+2. Pään leveys (tms) vastasi viikkoja 21+3. Eli ihan on ajallaan kasvanut. Painoarviota huimat 421g. Rakenteita katseltiin puolisen tuntia, ja iki-ihana ultratäti selitti missä on jalat, sormet, reidet, vatsalaukku, virtsarakko, munuaiset, selkäranka, selkäydinkanava, aortta, keuhkovaltimo, sydämen eteiset ja kammiot ja läpät, aivot ja niiden lohkot, nenä, silmät... kaikki. Ja lopulta kysyi senkin, mites ollaan sukupuolen suhteen ajateltu.

Niin, meille tulee 99% todennäköisyydellä pieni tyttö, oma pieni prinsessa <3. Hienosti olitte äänestäneet, mutta enemmistö oli (minun mieheni kanssa! :D) väärässä kumminkin. Tyttöoloni piti kutinsa, ja meillä ei siis kasvatella pippeliä. Pitkään ja hartaasti sitä ultrattiin, joten kyllä luotan että tyttö se on. Häpyhuuletkin taisi vilahtaa kuvissa :) Ja tuo ultratäti vaan on jotain niin parasta, siinä on kyllä ihminen paikallaan, ja näkee että rakastaa työtään. Aivan ihana tyyppi!

Pitihän sitä sitten kaupasta jo ensimmäiset tyttöjutut napata mukaankin, kun oli alennusmyyntejä.... yhteensä n. 10€ seuraavista; 56cm body n. 4e, siihen sopivat housut n. 4e ja vaaleammat puolipotkarit n. 3e:


Koska vaikka meillä vaatteita on, niin tyttövaatteita ei ole, eikä niitä mistään saada. Eli saan rauhassa toteuttaa äitiyttäni ja ostella pikkuiselle hyvällä omalla tunnolla kaikkea tyttöhömppää!

Mutta, nyt unille pitkän päivän päätteeksi. Nukkukaa hyvin!

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Aikuisten legot, rv 21 kuulumiset ja masukuva 21+0

Uudet yöpöytämme saapuivat vihdoin kauppaan, ja hain ne perjantaina. Jotain hyötyä olla raskaana: huonekalukaupan mies kantoi nätisti takakonttiin asti ne laatikot ja toivotteli hyvää viikonloppua, varmisti vielä että kontti mahtuu kiinni :)

Mies lähti sitten bestmanin velvollisuuksia suorittamaan, eli suunnittelemaan polttareita, ja minä kävin isona tyttönä noiden aikuisten legojen kimppuun. Eli kokoamaan tanskalaisia laatukalusteita! Ensimmäinen yöpöytä työvaiheessa näytti tältä:


Voin väittää, että oli ihan kaliiberia kuin Ikean kalusteet - ne on vielä helppoja! Tein 1,5h töitä tuon yden yöpöydän kanssa. Onneksi siis oikeasti tykkään koota moisia, katsella ohjeita ja pyöritellä ruuveja, ja lopulta sain valmiiksikin:

Mies sitten soitteli ja ihmetteli, kun minulla oli mennyt niin kauan. Sanoi vain pohtineensa, että "varmaan teki omaan rauhalliseen tahtiinsa". No, laitoin sen kasaamaan toisen kun tuli kotiin, ja totes, ettei enää ihmettele miks meni niin kauan :D Oli siinä tuolla minun korjausmiehellänikin tekemistä. Mutta, tykkään noista kamalasti, meillä on VIHDOIN yöpöydät tässä asunnossa, ollaan siis asuttu tässä v. 2007 alkaen. Itseasiassa on meidän ensimmäiset yöpöydät koskaan :)

Mutta niin vaan meni rv 21 ja ensimmäinen viikko töissä loman jälkeen. En saanut siellä aikaiseksi mitään! Siis ihan yksittäisiä pieniä juttuja lukuunottamatta... ensi viikolla on tsempattava. Lisäksi siirryin äitiysvaatteisiin heti raskauden puolivälin jälkeen, pikkuinen rajapyykki sekin. Oireita ei raskaudesta enää kamalasti ole, harjoitussupistuksia on ollut vaihtelevasti pitkin viikkoa riippuen rasituksesta. Lisäksi jotain kasvukipuilua ja paineentunnetta ajoittain. Ja oikea tissi valutti yks päivä maitoa! On noista puristaessa vähän jotain kirkasta tullu jo pari viikkoa, mutta nyt sitä tuli ihan valumalla - jos muuttais blogin nimeksi matkalla lehmäksi ;) ? Painon suhteen, jos rv 20 oli nollaviikko, niin tää seuraava sitten ihan päinvastainen. Painoa kertyi yhteensä tasan 1kg, eli paino 21+0 oli 64,0kg. Se tarkoittaa kokonaisnousua 4,4kg.

Maha tuntuu nyt kasvavan tasaisen tappavaan tahtiin, ja eilisaamuna 21+0 se näytti tältä:
Maha 21+0 (c) Pullis
Olen koittanut sitä nyt aina suihkun jälkeen rasvata tuolla Weledan raskausarpiöljyllä, ja ainakin vatsa tuntuu öljyämisen jälkeen pehmeältä ja kosteutetulta. Saa nähdä.

Huomenna on kamalan jännä päivä, kun meillä on rakenneultra! Klo 14.30 on aika, mies tulee mukaan. Saa nähdä nukunko ensi yönä lainkaan.... katselin kyselyn tuloksia, niin aika tasoissa mennään 9-10 taisi olla äsken pojan hyväksi. Vielä ehtii hetken aikaa vaikuttaa lopputulokseen tuossa sivupalkissa, oma olo ei oo enää lainkaan niin yksiselitteisesti tyttömäinen, kuin oli jossain vaiheessa... mutta, pelottaa! Huomenna siis ru kuulumisia :)

Mukavaa tulevaa viikkoa!

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Painopohdintaa (20+6)

Tuo aiempaan kirjoitukseen saamani kommentti sai minut pohtimaan tätä omaa suhtautumistani painoon, painonpudotukseen, painon vaikutusta ihmisen käsitykseen itsestään ... mitä vielä. Minulta on myös pyydetty joskus vinkkejä painonpudotukseen, ehkä niitäkin tulee tässä. En muista, kuinka kattavasti olen edes omasta painonpudotuksestani täällä puhunut, tai painon suhteen historiasta muutoinkaan? Joten nyt tulee ihan yli laidan, ohi raskausteeman ja muidenkin, syvällistä painoasiaa!

Tässä välin näin vinkkinä, että saa muuten toivoa käsiteltäviä teemoja tai aiheita, joista toivoisitte minun kirjoittavan! Mielelläni pohdin myös asioita, joista te lukijat tahdotte enemmän kuulla!

 Mutta siitä painosta...

Painonkehitys ja painoasiat lapsuudessa & nuoruudessa
Olin ns. normaali lapsi. Normaalipainoinen, aktiivinen, innokas, harrastin paljon. Paljon myös liikuntaa, ihan pienestä pitäen. Kävin jalkapallokoulua, suunnistin, ratsastin 6-vuotiaasta eteenpäin. Kilpailin ratsastuksessa 9-vuotiaasta eteenpäin ja minulla oli oma vuokrahevonen jolla ratsastin 4-6x viikossa 11-vuotiaasta eteenpäin. Ala-asteiässä pelasin myös salibandya, kävin aerobicissa ja kansalaisopiston jumpissa n. 10-vuotiaasta eteenpäin n. 14-vuotiaaksi asti. Painoa en muista, mutta se oli varmasti normaali. Silti muistan hämärästi jo lapsena pohtineeni, etten varmasti kelpaa tällaisena. En muista suhtautuneeni edes lapsena painooni positiivisesti, vaan jostain syystä olen pitänyt itseäni pyöreänä. Muistan isäni yksittäisen lausahduksen vuodelta 1994 (ollessani 13-vuotias), kuinka minulla on paksut reidet. Sen lausahduksen vuoksi inhoan reisiäni edelleen - vanhempien, erityisesti oman isän sanomisilla voi olla tyttären kehitykseen suuri vaikutus. Tämän muistan varmasti tulevaisuudessa omaa lastani kasvattaessa - teen kaikkeni omalla toiminnallani ja sanoillani, jotta hän oppisi arvostamaan itseään ja kehoaan, ainutlaatuisuuttaan.

Lisäksi muistan vertailleeni itseäni jo ihan lapsena jumppatunneilla muihin. Minun lapsuudessani 80-luvulla jumppatunneilla oli vielä tapana pukeutua niihin kamaliin jumppapukuihin, uimapuvun tyylisiin ja trikoisiin, joissa erottui kaikki vartalon muodot.  Jos et tiedä mistä puhun, niin jumppa näytti silloin tämän suuntaiselta:

Varmasti näytin ihan yhtä hyvältä ja terveeltä lapselta kuin muutkin, mutta joku päässäni oli saanut minut häpeämään omaa vartaloani. En muista niistä jumppatunneista mitään iloista kirmailua pitkin liikuntasalia, vaan sen kun istuttiin jossain ja pohdin päässäni miten minun mahani tai jalkani on näin paljon paksummat kuin tuolla kaverilla. Ylipainoa minulla ei kuitenkaan ollut, koska ei kukaan terveydenhoitaja painostani tuolloin koskaan mitään sanonut. 

Myös yläasteella olin normaalipainoinen, jälkikäteen kuvista katsottuna hoikkakin. Painoni oli ehkä keskimäärin 53kg. Eikä ihmekään; 4-6x viikossa ratsastamassa ja 2-4 salibandytreenit päälle, pyöräilyä päivittäin kouluun, tallille ja kavereille ehkä 10-15 kilometriä. Yläasteella olin kuitenkin koulukiusattu, erityisesti 7-luokalla, ja sen vuoksi käsitykseni itsestäni muutti vain aiempaa negatiivisemmaksi. Muistan kuitenkin, että koulun poikien keskuudessa olin suosittu ja tykätty, omalla luokallani ainoa tyttö jonka rintaliivejä pojat räpsyttelivät ja kenen takapuolta kommentoitiin. Näiden kommenttien ja naljailujen merkitys oli myös iso, niiden avulla opin jollain tapaa hyväksymään naiseksi muuttuvaa kehoani. "Seurustelin" tuolloin lähes koko ajan tai ainakin minulla oli jotain teini-iän pusuttelupoikakavereita discossa. Hain sillä toiminalla varmasti jotain hyväksyntää, jota en ollut aiemmin mistään saanut. Lopulta pahin kiusaajanikin pyysi minulta anteeksi, sitä tekoa arvostan edelleen todella paljon. 

Yläasteen ajan pysyin hoikkana, mutten silti muista pitäneeni kehostani. Äitini kanssa jälkikäteen jutelleena äitini sanoi, että hän vartaloani tuolloin kehui ja ihaili, mutta en muista tätä lainkaan. Pää on jotenkin kieltänyt koko aiheen. Mutta valokuvista näkee, että olin nätti ja hoikka, mutta ajatukseni oli vääristyneet. Lukioiässä paino nousi hieman, painoin n. 60kg ja painoindeksini oli 23-24 välillä. Tuolta ajalta muistan sen, että terveydenhoitajat alkoivat puuttua painooni. Monesti sanottiin, ettei painoa saisi tulla enempää, tai että muutama kilo vähemmänkin voisi olla. Painoni pysyi tuossa samassa niin kauan, kun muutin opiskelemaan toiselle paikkakunnalla. Valokuvissa olin edelleen nätti ja hoikka, enkä ollut mikään seinäruusu yökerhoissakaan... Mutta minäkuvani muuttui koko ajan vääristyneemmäksi, tunsin olevani pyöreämpi ja minun oli epämiellyttävä olla. Tuolloin aloin hiljalleen lihoa. 

Painonkehitys aikuisiässä
Painonnousuni alkoi pikkuhiljaa opiskelemaan muutettuani, kun elämäntapa muuttui. Hyötyliikunta jäi, kuljettiin bussilla, opiskelijapileet kerryttivät energiaa. Välillä olen jälkikäteen miettinyt millä rahalla tuli syötyä (ja juotua), mutta jollain... niin paljon, että opiskeluvuosina 2000-2004 painoa kertyi n.8kg. Tuona aikana tapasin myös nykyisen mieheni ja söin e-pillereitä, ja jouduin pohtimaan elämäntapojani vanhoillisen neuvolan terveydenhoitajan kanssa. Jokaisella käynnillä sain kommenttia siitä, miten olen ylipainoinen (bmi 24-26!). Kun keskustelimme elämäntavoistani, sain vain syytöksiä siitä, miten "kyllä minä olen nähnyt, että kun alkaa seurustella niin ne kilot alkaa kertyä". Kerrytin tuossa vaiheessa myös jonkinlaista vihaa sisälläni näitä painoani kommentoivia kohtaan, koska tuolloin aloin kuulla painostani mm. tädiltäni. Muistan hänen kertoneen, miten voi kustantaa minulle nutrilet -ateriakorvikkeet, jos tahdon niitä alkaa syömään.... mutta ei kukaan koskaan kannustanut tai antanut mitään asiallista pohdittavaa painoon liittyen.

Toisaalta minäkuvani vääristyi jollain tapaa lisää ja eri suuntaankin tuolloin, ja tässä vaiheessa, hieman pyöreänä, en enää pitänyt itseäni niin pyöreänä kuin ehkä olinkin. Olin itseeni tyytyväisempi kuin koskaan aiemmin - olinhan toteuttanut sitä oman pääni ennustetta, koko ikäni olin kokenut olevani pyöreä. No, ehkä tähän minäkuvan muutokseen auttoi myös ensimmäinen oikeanlainen pitkä parisuhde, jossa minut hyväksyttiin, minua arvostettiin ja minua haluttiin sellaisella terveellä ja rakastavalla tavalla. Sen tulokseni pyöristyin lisää, kunnes painoin n. 78kg, ja minua rakastettiin ja pidettiin hyvänä kiloistani huolimatta. Läskit eivät minua tuolloin häirinneet lainkaan, olin kaunis, haluttu ja onnellinen.

Tuolloin sairastuin paniikkihäiriöön (v. 2005) ja kävin terapiassa tiiviisti kevään & kesän. Löysin avun paniikkikohtauksiin liikunnasta, ja sen kesän aikana liikuin päättömästi, kävin lenkillä parhaimmillaan 3x päivässä, koska yksin kotona oli pelottavaa ja kohtausta ei sauvakävellessä tullut. Laihduin tuona aikana n. 8-10kg, sitä kuitenkaan itse huomaamatta. En muista, että vaatekoossa olisi näkynyt muutosta, tai että kukaan olisi kommentoinut painoani tuolloin. Toisaalta aika on melko sumussa jo noiden paniikkikohtausten vuoksi, joita oli diagnoosin yhteydessä ja sen jälkeen monta kertaa päivässä.

Pahimmasta selvittyäni palasin kuitenkin nopeasti entiseen, elämäntapani muusikkomiehen kanssa sisälsi piletystä ja herkuttelua ja kilot kertyivät nopeasti takaisin - korkojen kera. Lopulta painoin n. 75-82kg, vähän heittelehtien, vuodet 2007-2010. Näistä viimeisinä vuosina myös parisuhteemme kohtasi ensimmäiset erittäin vakavat kriisinsä ja erouhkansa, ja aika oli henkisesti hyvin raskasta. Niistä kuitenkin selvittiin, tai kyllä niitä edelleen työstetään yhdessä, mutta päätös yhdessä jatkamisesta tehtiin vahvana, ja se on vahvistunut koko ajan. Tuon jälkeen havahduin painooni ja ahdistuin siihen hyvin nopeasti. Näytin valokuvissa kamalalta, en tunnistanut itseäni enää. Keväällä 2011 kirjauduin kiloklubiin ensimmäistä kertaa kirjaten aloituspainokseni 80,5kg , mitään kuitenkaan enempää tekemättä. Kevään ja kesän ahdistuin painostani niin, että itkin, mietin voinko lähteä ulos kun läskit näyttää rumalta, voin todella huonosti. Peiliin katsominen oli kamalaa, mitkään vaatteet ei mahtuneet päälle ja muutenkin koin itseni ällöttävänä. Olin ihan vieras ihminen omassa kehossani, enkä ymmärtänyt miten olin päästänyt itseni siihen kuntoon, ihan huomaamatta. Piittaamatta läheisten huomautuksista, olin pitkään kokenut että painoni on ok, kunnes joku salama iski. Ei ollutkaan, ylipainoa oli n. 20kg ja tässä iässä se oli jo selkeä terveysriskikin. Päälle tupakanpoltto ja hieman koholla ollut verenpaine riskialttiissa suvussa, oli ihan tulevaisuuden vuoksikin tehtävä jotain.

Tämän ahdistuksen kenties tarvitsinkin, nimittäin lopulta se ahdistus oli siinä pisteessä, että elokuun alussa 2011 alkoi tapahtua. Se oli vain se päätös, lopullinen sellainen. Että nyt lähtee, asetetaan tavoitteet, aletaan toimia. Mies teki päätöksen olla tukena, ja iso apu alussa erityisesti olikin. Kun piti liikkua, niin mies ei antanut minun jäädä sohvalle. Myös mies opetteli syömään terveellisesti, herkkujen kantaminen kotiin lopetettiin yhteisellä päätöksellä. Tuloksia tuli nopeasti.

Painonpudotus
Painonpudotus oli lopulta päätöksen jälkeen helppoa, ja olenkin sitä mieltä, että tärkeintä siinä oli se päätös ja siinä päätöksessä pysyminen. Huomattavaa oli kuitenkin kiloklubin antama tuki, ensin ruokapäiväkirjan ja liikuntapäiväkirjan muodossa mutta myöhemmin erityisesti vertaistuki foorumilla sekä oman päiväkirjan kirjoittamisen terapeuttisuus. Tein selkeät tavoitteet siitä, mitä teen ja mihin sitoudun, se suunnitelma, jossa sitten vain pysyttiin. Jaoin painonpudotuksen puolivuotisiin 10kg tavoitteisiin, jotka jaoin vielä 5kg osatavoitteisiin. Palkitsin itseäni tavoitteiden saavuttamisesta, esim. uusilla liikuntavaatteilla tai uudella jumppapelillä xboxille. Ei, palkinnot eivät olleet pitsoja tai mässypäiviä, kuten ennen! 

Ruokavalion suhteen en muuttanut paljoakaan, söin perusterveellisesti ja monipuolisesti kiloklubin kalorisuositusten mukaan, jotka olivat minulle alussa n. 1800kcal/vrk ja siitä painon laskiessa vähentyen, alimmillaan n. 1500kcal/vrk. Roskaruuat jäivät pois, se oli ainoa iso konkreettinen muutos. Samoin ruoan korvaaminen herkuilla - ne suklaapatukka välipalat ja kaupasta nälissään ostetut jäätelöt. Herkut syötiin jälkiruokana / niille tarkoitettuna hetkenä juhlissa. Pikkuhiljaa opin, mikä on terveellistä ja kevyempää ja mikä pitää nälkää paremmin. Kasvisten määrä ruokavaliossani nousi, kiitos kiloklubin pallerojärjestelmän, jossa vihreää kasvispalloa piti tavoitella. Itseasiassa myös rasvan määrä ruokavaliossani nousi, sitä kun oli opetettu karttamaan, koska onhan rasva ah niin lihottavaa ja epäterveellistä! Mutta ne hyvät rasvat, ihminen tarvitsee niitä toimiakseen. Öljyt tulivat meille jäädäkseen. Pikkuhiljaa myös proteiinin määrä nousi, koska sen koin tärkeäksi kylläisyyden ylläpitäjänä - ruokavalioon tuli rahkaa ja raejuustoa. Mutta söin kuitenkin kaikkea, herkkujakin, välillä päivittäinkin. Eli sitä rentoa painonhallintaa. Kävin jopa kuuntelemasa Patrik Borgin luentoa aiheesta kerran matkan varrella, arvostan! Suosittelen kaikille lämpimästä tutustumista kiloklubiin, ja jos ei muuten, niin lueskelemaan vaikka niitä asiantuntija-artikkeleja sieltä. Oma suhtautumiseni ruokavalioon palkintoja ja kannustemina muuttui pikkuhiljaa suhtautumiseksi ruokaan polttoaineena, josta tulee kuitenkin nauttia ja sen tulee antaa minulle kehoni vaatimia ainesosia ja energiaa. Lisäksi huomasin, että syödessäni hyvin voin paremmin, jaksan paremmin ja olen energisempi. Vaikutuksiahan näkyy toki myös ihossa... niin, ja seksielämässä ;) Tämän on todennut mieskin!

Myös liikuntatottumukset muuttuivat, vaikka ensin päätinkin, että syöminen on avainasemassa ja liikkuminen toissijaista. Painonpudotus kun on pääasiassa siitä kiinni, mitä laittaa suuhunsa. Liikkua päätin aluksi 2 kertaa viikossa, mutta nopeasti siitä innostuin ja liikkumisen määrä kasvoi. Ensimmäisen 1,5 vuotta liikkuminen oli lähinnä kävelyä, myöhemmin juoksua, sekä kotijumppaa. Karsin elämässäni monesta muusta asiasta tämän vuoksi - tv:n katselu jäi, kotityötkin isolta osalta vähenivät. Pölypallot saattoivat juosta nurkissa, kun tärkeämpää oli opetella tekemään kesäkurpitsalasagnea ja käydä katsomassa uusi lenkkimaasto. Mutta se oli sitä priorisointia, se oli elämässä tärkeintä. Elokuu-joulukuu 2011 välillä painoa putosi lähemmäs 15kg, eli v. 2012 alussa painoin n. 65kg ja kevään 2012 aikana loput n. 5-6kg, kesällä 2012 olin tavoitepainossani joka oli alle 60kg. Vuodessa olin laihtunut n. 20kg. Keväällä 2012 aloitin myös kuntosaliharrastuksen tarkoituksenani kiinteyttää laihdutuksen löystyttämää kehoani, siihen kuitenkin täysin hurahtaen. Nopeasti kiinteytystavoitteet muuttuivat lihasten kasvatustavoitteiksi. V. 2012 alussa lopetin myös pitkään kestäneen tupakanpolton, joka loi omat haasteensa painonpudotuksen lopulle, mutta onnistuin siinä silti! Painonpudotuksen lisäksi tuo lienee paras päätökseni koskaan.

Syksyn 2012 keikuin pohtien mitä haluan painolleni tehdä, välillä kiloklubin ruokapäiväkirjaa edelleen kirjoitellen, välillä siitä luopuen. Tein sitä irtautumista siitä vuoden kestäneestä säntillisestä elämästä, jossa olin kirjannut kaloreita ja pitänyt liikuntapäiväkirjaa. Se oli pelottavaakin, kokeilla kantaako ne omat siivet tässä asiassa jo! Paino pysyi kuitenkin samassa, mistä olen onnellinen. Lisäksi keho muuttui kuntosalitreenin myötä, ja ympärysmitat pienenivät, mikä antoi motivaatiota syödä hyvin, jotta jaksaa salilla. Pikkuhiljaa muodostui käsitys siitä, etten halua enää olla laihduttaja. Haluan oppia olemaan tyytyväinen itseeni nyt, normaalipainoisena. Se ei ole helppoa sekään - nälkä kasvaa syödessä! En kuitenkaan halua olla liian laiha nainen, jonka lonkkaluut ja kylkiluut paistavat rumasti, vaan tietyn naisellisiuden säilyttävä sopusuhtainen nainen. Sen saavuttamisessa kilot ei enää tässä painossa ole avainasemassa, vaan se kehonkoostumus.

Raskautuminen
Tässä vaiheessa, loppuvuodesta 2012, teimme miehen kanssa päätöksen, että lapsi saa tulla jos on tullakseen. Ensimmäinen varsinainen yrityskierto oli 1/2013, jolloin seksiä taisi olla kiireiden vuoksi tasan kerran, joten ei tuota nyt yrityskierroksi voine laskea. 2/2013 talvilomalla se kuitenkin heti tärppäsi, ja plussasin rv 4+2, maaliskuussa, suureksi yllätykseksemme. Emme kumpikaan olettaneet, että tämä olisi ollut meille näin helppoa. Alkuraskaudesta koin kamalaa ahdistusta painoa kohtaan, puhuin siitä ensimmäisessä neuvolassakin. Lisäksi kavereiden kanssa. Mietin, miten hyväksyn muuttuvan kehoni ja kertyvät kilot. Pikkuhiljaa pienen ihmeellisen elämän kasvaessa kohdussani olen oppinut kuitenkin rakastamaan tätä raskauden myötä muuttuvaa vartaloa, ja jossain mielessä hyväksyn itseni nyt paremmin kuin koskaan. Lisäksi raskauden jälkeen minun ei tarvitse olla se timmi nuori nainen, vaan "saan" näyttää siltä terveeltä synnyttäneeltä naiselta, jonka rintojen kiinteys on suhteessa imetyslitroihin ja alavatsa roikkuu siitäkin syystä, että siellä on kannettu muutamia kiloja maailman suurinta rakkautta 9 kuukauden ajan <3.

Lisäksi olen onnellinen, että opin terveellisen ja monipuolisen syömisen ennen raskautumistani. Olen kokenut suhteellisen helpoksi painonhallinnan myös raskausaikana, erityisiä mielihaluja (ajoittaisista makeanhimoista huolimatta...) ei ole kamalasti ollut, ja olen pystynyt säilyttämään ruokarytmini säännöllisenä. Painoa on nyt tullut muutama kilo, mutta raskaana ollessahan niitä kuuluukin normaalipainoiselle ihmiselle tulla :) Lisäksi tämä raskaus auttanee minua sen rentouden lopullisessa löytämisessä, kun nyt ja imetysaikana en voi laskea kaloreita tai liikkumiani minuutteja, vaan minun on syötävä jaksaakseni ja ravitakseni itseni ja kasvava lapseni.

Lopuksi kiteyttäen...

Lihoin aikoinani, koska:
  • kotoa oppimani ruokailutottumukset olivat vääriä (ei juuri kasviksia, ei proteiinia, ei ruokarytmiä, herkkuja milloin vain)
  • ammattihenkilöt sekä läheiseni puuttuivat painonkehitykseeni elämäni aikana tavoilla, jotka vaikuttivat minäkuvaani ja suhtautumiseeni itseeni
  • elin villiä nuoruutta 20-30-vuotiaana, ja siinähän niitä kaloreita kertyy
  • söin kuten avomieheni syö, tiedostamatta että fyysista työtä tekevä mies kuluttaa "melko paljon" enemmän, kuin istumatyötä tekevä n.20cm lyhyempi nainen... 
  • vaikka mieheni arvostus oli ihanaa, niin lihoin myös siksi, ettei häntä koskaan kiloni häirinneet, vaan olin se sama ihana pullis, kiloista viis
  • ruoka oli minulle palkinto, kun onnistuin jossain
  • söin ruokaa lohdutukseksi, kun oli paha olla
  • herkut olivat arvossa arvaamattomassa, mietin jo torstaina mitä herkkuja ostan lauantai-illaksi leffan kanssa... 
Onnistuin painonpudotuksessani, koska... 
  • tein päätöksen, johon sitouduin
  • asetin konkreettiset tavoitteet, jotka kirjoitin ylös, sekä sovin itseni kanssa palkinnot niiden saavuttamisesta
  • mieheni sitoutui projektiin myös ja oli kullanarvoinen tuki erityisesti alkuvaiheessa, kun motivaatio oli ajoittain vähäisempi
  • otin selvää asioista, opettelen mikä on terveellistä, miten kuuluu syödä, luin paljon, kartoitin asioita
  • en laihduttanut, vaan tein tietoisen elämänmuutoksen - heti alusta muutos oli pysyvä, ei mikään dieetti tai kuuri
  • koostin terveellisen ja monipuolisen ruokavalioni minulle mieluisista aineksista, en syönyt kaalikeittoa tai salaattia vaan juuri sitä mitä minun teki mieli - tärkeää oli että nautin jokaisesta suupalasta, koska niin haluan elää jatkossakin. Ruokavaliota muutin vain niin, että pystyn elämään tekemieni muutosten kanssa hamaan hautaan asti!
  • opettelin aktiivisempaa elämäntapaa - aluksi se tarkoitti vain pois sohvannurkasta, pikkuhiljaa terveysliikuntaa ja siitä kuntoliikuntaa, johon muodostui tavoitteita ja aikatauluja. Pakottamatta, nauttien kaikesta mitä teen. Jos oli viikko etten jaksanut liikkua, niin suhteutin syömiseni aktiivisuuteni määrään - liikkumaton ihminen ei saa santsata niin paljon!
  • koska kiloklubi! En uskalla vieläkään sanoa, olisinko onnistunut tässä ilman sitä vertaistukea jota sieltä sain, joten kiitos teille kaikille ihanille tukijoille <3 ja toki konkreettiset apuvälineetkin olivat hyödyksi, ruokapäiväkirjan avulla silmäni vihdoin aukesi sille, miten paljon oikeasti söinkään ennen, ja minkä verran minun kokoiseni ihmisen kuului syödä
  • lisäsin kasvisten, hyvien rasvojen ja proteiinin määrää ruokavaliossani tarpeitani vastaavaksi, karsien hiilihydraatteja - ei karpaten, vaan tietosti terveellisesti syöden, vähentäen vaaleita jauhoja ja puhdasta sokeria
  • ...ja varmasti moni muukin asia. 

Voisin kirjoittaa tästä aiheesta ehkä kirjan, mutta nyt päätän palopuheeni tähän! Ja jään jatkamaan mahan kasvattelua, onneksi saan tehdä sen nyt hyvällä omalla tunnolla ja onnellisena pyöristyvästä muodostani. Siirryn lounastamaan, varhaiskaalista ja kesäporkkanoista tehtyä kaalilaatikkoa, jonka seuraksi riitti vielä viime syksyistä puolukkasurvosta, nam!

Hyvää viikonloppua!

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Puolivälimasua (20+2)

Heti alkuun on kyllä pakko todeta, että  

VALTAVAN SUURI KIITOS KAIKILLE TEILLE LUKIJOILLE

Katsoin pitkästä aikaa tilastoa kävijöistä ja ihan liikutuin, hämmennyin ja ties mitä huomatessani, että blogiani on katsottu yli 10 000 kertaa. Tarkalleen 10674 kertaa äsken! On huomattavasti mukavempaa kirjoittaa näitä, omasta mielestään pääasiassa turhia jorinoita, kun tietää, että joku jossain ehkä näitä saattaa lukeakin. Vaikkakin, kirjoittaminen on minulle myös terapeuttista itselleni, ja jäähän tästä kiva muisto sitten raskauden jälkeen :)

Joten viikonloppuna ylitettiin raskauden puolivälin lisäksi myös 10 000 blogivierailun rajapyykki, aikas hienoa!

Koska kesälomani loppui ja olen vihdoin töissä, niin minulla on täällä töihin orientoituessani hyvin aikaa bloggailla... tässä kuitenkin se raskauden puolivälin maha, josta jo mainitsinkin:


Ja kun vilkaisin mm. masukuvaa 17+0 ennen tuota, niin jopa jopas, muutamassa viikossa se maha on tosiaan pullahtanut esiin! Ero on kuin yöllä ja päivällä, nyt on pakko myöntää, että onhan tuo jo vauvamaha :) Raskauden puolivälin paino oli tasan 63kg, viikossa ei nousua lainkaan. Eli neuvolan mukaan nousu nyt +2,4kg, omaan ihan alhaisimpaan viime kevään painoon +3,4kg. Vatsanympärys pitää mitata ja mitat muutenkin päivittää painon heittelyitä -välilehdelle, kun muistan ne kotona ottaa :) Kiva saada muistoksi niitä, jos vaikka toistamiseen raskautuu joskus!

Lisäksi tänään on ensimmäinen päiväni äitiyshousuissa. Iso askel sekin! Tähän asti pärjäsin siis omilla vanhoilla vaatteilla, tosin kesäloman ajanhan kuljin pääasiassa legginseissä ja / tai hameissa, joissa oli tilaa mahallekin. Nyt oli sen verran viileä päivä, ettei enää voinut niin ohkaisissa lähteä, joten olen siis ensimmäistä kertaa "maha esillä" liikenteessä. Sillä kyllähän nämä äitiysvaatteet vatsaa korostaa, vai voitteko muuta  mm. tämän kuvan perusteella väittää:

Ensimmäinen päiväni äitiyshousuissa @työpaikka
Ei tuossa taida ohikulkijoille enää paljon selittelyt auttaa, että on tullu lomalla syötyä vähän paremmin? Saa nähdä, miten asiakkaat suhtautuu tajutessaan!

Niin, parin viikon päästä alkaa tosiaan se sijaisen etsintärumbakin, kun töitä olisi jäljellä n. 3 kuukautta. Aika menee kamalan nopeasti!

Kivaa kesänjatkoa :-*
Pullis

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Viimeisimpien hankintojen esittelyä (19+6)

Koska on viimeinen virallinen lomapäiväni eikä minua huvita mikään, niin päätin pyhittää tätä helteistä päivää istumalla sohvalla läppärin kanssa bloggailun parissa ;) Parempiakin tapoja voisi olla... mutta päivä on vasta aluillaan, vielä ehdin uimaan ja pihallekin? Toisaalta tuo kuumuus ei tässä olotilassa ole edes kovin ihanaa, ennemmin tukalaa, ja mieluummin monesti makaa ilmalämpöpumpun alla olkkarissa viileässä.

Mutta niihin hankintoihin. Miehen kanssa pitkään teimme pohdintaa mm. vaunu-, ratas- ja kaukalohankinnoista. Lähtökohta oli täällä "syrjässä" asuvana se, että vaunujen on oltava tukevat ja kestävät, niillä on päästätä eteenpäin vähän huonommassakin kelissä ja niiden pitää toimia päiväunivaunuina. Toisaalta me joudumme liikkumaan paljon autolla, lähimpään kauppaan on 4-5km (jos ei siwaa lasketa...), isompiin marketteihin lähemmäs 20km, joten tarvitsimme myös käytännöllisen ratkaisun tähän liikkumiseen ja vauvan kuljettamiseen mahdollisimman yksinkertaisesti.

Lopputulemana päädyimme lähipiiristä saatujen hankintojen avulla ja vuoksi tällaiseen ratkaisuun;

Tulevien yhdistelmiemme kantokassi. Ihanat Teutoniat, suoraan pesukoneesta!
Tässä tulevian yhdistelmävaunujemme (Teutonia) kantokassi, vaunut kokonaisuudessaan saamme kotiin syyskuussa veljeltäni. Vaunut ovat tukevat ja kulkevat lumessakin. Toisaalta ne saa myös hyvin kasaan ja ne voi ottaa pidemmille reissuille mukaan, kun tarvitsee tukevampaa kulkupeliä, ja menevät sitten vaunuajan jälkeen pitkään rattaina. Kummipoikani 1v 7kk nukkuu näissä edelleen päiväunensa.

Tarvittaessa näihin saa myös adapterin, jolla turvakaukalomme voi niihin kiinnittää - emme hommanneet vielä, katsomme tarpeen mukaan, mutta se maksaa muutaman kympin. Väri on vähän poikamainen veljeni poikavauvasta johtuen, mutta jos omamme sattuu olemaan tyttö, niin tuunataan sitten vähän jollain :) Minua tuo sininen ei häiritse, vaunut ovat kokonaisuudessaan tosi nätit ja kätevät, ja hyvässä kunnossa! Vuosimallia 2011, olleet yhdellä lapsella käytössä n. 1,5 vuoden ajan lähinnä päiväunivaununa parvekkeella. Ja säästäähän tässä ison pennin, n. 1000€:n vaunut nuo oli uutena.

Noiden vaunujen lisäksi pakollinen hankinta oli turvakaukalo. Pohdimme kaukalon valintaakin pitkään, vaihtoehtojahan on paljon ja erilaisia, ja keväisen kolarin vuoksi turvallisuus on todella tärkeää. Lopulta vaihtoehtoja oli muutama, mm. Brio tai Graco, joista Lastentarvikkeen tarjouksen perusteella päädyimme Gracoon. Ilman ks. tarjousta emme varmasti ihan vielä olisi edes käyneet kaukaloa hakemassa, mutta onpahan nyt sitten valmiina! Arkiautoilua ja kauppareissuja ym. varten päädyimme sitten ostamaan koko travel systemin, eli gracon turvakaukalon telakalla sekä Gracon Mirage matkarattaat, kaikki yhteishintaan 238€. On kätevää, että kaukalon saa kauppareissun ajaksi nostettua matkarattaisiin, eikä esim. autossa nukahtanutta vauvaa tarvitse herättää rattaisiin tai vaunuihin nostaessa. Telakka oli lisäksi ihan ehdoton, en olisi voinut kuvitellakaan pelailevani turvavöiden kanssa kaukaloa joka kerta autoon. Ja myyjän esittelyn mukaan myös turvallisuuden vuoksi tärkeä, saahan kaukalon sillä automaattisesti oikeaan asentoon, kun siinä on mm. kaltevuuden säätö.

Kyseisistä Gracon mirage rattaista olen kuullut sekä hyvää että huonoa palautetta, ja varmasti näin on jokaisten rattaiden kohdalla. Tarpeitakin kun on niin erilaisia :) Mutta tämän valinnan me teimme lähinnä taloudellisista syistä, tarpeeseemme olisi riittänyt varmasti mitkä rattaat tahansa. Tarvitsemme rattaita lähinnä juuri kauppareissuja ym. lyhyitä lähinnä sisätiloissa tapahtuvia kulkemisia varten, isompiin reissuihin otamme sitten vaunut, eli rattaiden ei tarvitse kestää mahdottomia, melkei mitkä vaan kelpaa. Ja olihan nuo käytössä kätevät, kun avautuu ja menee kasaan yhdellä kädellä. Toisaalta noissa Gracon matkiksissa istuinnojan saa makuuasentoon, eli menevät rattainakin jo pienellä vauvalla. Tässä kuvia kaukalosta ja matkarattaista, yhdessä ja erikseen:

Gracon Mirage matkarattaat, väri Biscuit, sekä niihin sopiva Gracon Logico S -turvakaukalo, väri mode noir.
Lähikuva turvakaukalosta
Paketti yhdistettynä, eli kaukalo rattaisiin kiinnitettynä.

Tässä sitten kuvaa vaatehuoneemme toisesta seunustasta kokonaisuudessaan tällä hetkellä, kun vauvan tuloon on keskimäärin 4,5kuukautta... olemmekohan ajoissa kenties ;D:


Tuohon, missä nyt on matkikset ja kaukalo säilytyksessä, on tarkoitus tulla se hoitopöytä / lipasto tms. siihen käyttöön sitten, kun mieleisemme löydämme / mies tuunailee. Mihinkään ulkovarastoon en telekkaa lukuunottamatta halunnut noita kuitenkaan viedä pölyttymään, vaikkeivät siellä nyt kesäaikaan ainakaan miksikään menisikään. Ja onhan se kiva, että niitä saa katsella aina ohikulkiessaan :D Näitä tarvikkeita kun kertyy, niin tuntuu siltä, että se vauva oikeasti tulee. Toinen wc:mme sijaitsee siis tuossa oikealla heti oven takana, eli pyllynpesut onnistuu sitten vieressä.

Tuon vauvanvaatekaapin sisällöstä lyhyesti tarkemmin, tässä vielä parempaa kuvaa:

Pestyt ja silitetyt vauvanvaatteet + tarvikkeet omilla paikoillaan
Eli ylimmän hyllyllä isoimmat vaatteet, koot 70-78cm. Toiseksi ylimmällä "keskikoot", eli 60-68cm. Kolmanneksi ylimmällä toivottavasti suhteellisen heti käyttöön tulevat vaatteet, eli 50-58cm. Siitä yksi hylly alaspäin on paksumpia haalareita, pipoja, hanskoja ym. ulkokäyttöön. Toiseksi alimmalla hyllyllä on pinnasängyn tarvikkeita: petauspatja, patjansuojus ja reunapehmuste. Reunapehmusteen tahdoin valkoisena ja yksivärisenä, koristan pinnistä sitten lakanoilla. Alla pilkottaa myös vaaleansininen rusetti minun ja veljeni kastemekosta, mikäli tahdomme sitä käyttää vaikkemme lastamme kirkkoon kastakaan. Nähtäväksi jää. Alimmassa lokerossa on sitten tuo sininen imetystyyny, jonka kanssa olen jo pari yötä nukkunut ja on tosi hyvä apu jos lonkkaan koskee tai alaselkään! Saa hyvän asennon. Lisäksi sieltä löytyy yhdistelmien jalkapeite. Noin muovikassillinen odottaa kodinhoitohuoneessa vielä silittämistä...  ja, jos tyttö tulee, niin ne tyttöjen jutut puuttuu kokonaan!

Sittereitä meille tulee kaksi, ne ovat tässä:

Musta Carenan sitteri ja vihreä merkitön
Asumme rintamamiestalossa jossa on 3 kerrosta, ja tuo vihreä pyyhittävää kangasta oleva on tarkoitus ottaa käyttöön lähinnä alakerran kellarissa, jossa on kosteita tiloja (huhuja oon kuullut, että äidin on helpompi päästä suihkuun jos vauva on sitterissä mukana...). Ei tarvitse sitten aina rappusissa kantaa toisessa kädessä sitteriä ja toisessa vauvaa. Tuo musta kankainen taas ois sellanen olotila-sitteri, eli lähinnä tässä olohuoneessa / keittiössä touhutessa. Molemmat pesin käsin viime viikolla, ovat puhtaita ja kissojen lempipaikkoja. Pesupäivänä tilanne näytti tältä:
Mun sängystä vietiin pehmuste! No, ei se haittaa, nukuin yöni tässä silti ihan hyvin, pääasia että kehikko on kasassa :D

Siinä taisi olla meidän oleelliset vauvahankinnat tällä hetkellä? Päivittelin tuonne must have -listaankin hintoja ja muita, niin näen sitten loppuraskaudesta vähän, että paljon tämä oikein syö rahaa.

Jotain olemme hankkineet itsellemmekin! Maalaisromanttinen makuuhuoneemme alkaa pikkuhiljaa muotoutua, ja kalusteet kävimme ostamassa eilen. Viikolla kiersimme kaupat moneen kertaan, ja kun budjetti oli rajallinen niin... saimme Kodin1:stä hyvän alennuksen näistä:

Paris -senkki, kuva NetAnttila

Paris -yöpöydät. Meille tulee vähän erilainen malli, jota ei löytynyt netistä, joka on korkeampi ja jossa on vielä avohylly kahden laatikon ja pöytälevyn päällä. Korkeutta n. 60cm.Tämä kuva täältä.

Nämähän saimme siis asiakasystävälliseen yhteishintaan 500€. Nuo peililistat hyllyjen reunoissa ja huonekalujen tyyli muutenkin sopii oikein hyvin v. -52 rakennetun talomme henkeen ja en malta odottamaan että pääsen sisustamaan huonetta loppuun, kun saamme nuo kotiin. Senkki meni tilaukseen, ja saapuu heinäkuun lopulla, yöpöydät ensi viikolla. Ovat käytännöllisiä, ja ks. sarjaan saa sitten lisäosia ja muuta, jos kalujen käyttötarkoitus tai huone vaihtuu.

Verhot väkersin makkariin parissa päivässä, Vallilan valikoimista löysin värimaailmaamme sopivan yhdistelmän joka huonosti valaistussa valokuvassa näyttää tältä:

Makkarin verhokuva ja väliaikainen valaistus :)
Tuo lamppu on väliaikainen ratkaisu, kun kattovaloa ei vielä ole, niin joku valonlähde piti saada huoneeseen. Kannoin sitten vanhan Ikean paperivalaisimen, joka ajaa toistaiseksi huoneen ainoan valon virkaa. Mutta verhot siis, tuon ruskean sisemmän verhon mallia en edes muista ja paketti on jo roskiksessa, mutta Vallilan valikoimista sekin. Ulommainen on Suopursu-kuviollinen, ruskea värivaihtoehto (siitä on olemassa vihertäväkin). Oon tykänny tuosta pitkään, on ihanan herkkä kuvio ja yhdisteltävissä moneen. Nuo kukinnot on hopeiset, se näkyy tuossa kuvassa vähän huonosti. Esim. täältä näkee ks. mallin paremmin. Huonekorkeushan meillä on yläkerrassa matala, niin nuo katosta lattiaan yltävät verhot myös hämää vähän silmää ja antaa huoneelle korkeutta.

Eli rahaa on mennyt, visa on vinkunut... mutta on sitä jotain näköjään saatu kokoonkin :) Ihanaa, että asioita alkaa tulla valmiiksikin, tuo makuuhuonekin on ollut kesken niiiiiiiiiin pitkään.

Loppukevennyksenä vielä life style -blogien tyyliin raskaana olevan naisen kevyitä loma-aamupaloja tältä viikolta. Nälkä on näillä lähteny, ja on jaksanu pitkälle päivään!

Appelsiinimehua, viiliä & mansikoita, kahvia, nektariini, viinirypäleitä ja 2x ruispala kalkkunalla ja avomaankurkku

Suklaamannapuuroa, rahkajogurttia mansikoilla, trip-mehu, nektariini ja sämpylä kalkkunalla, juustolla ja tomaatilla.
Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän raskausviikkoni 20, huomenna ois niinkin iso kohokohta kuin raskauden puoliväli... palaamme siihen, hyvää viikonloppua kaikille!

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Kysely & ensimmäiset harjoitussupistukset (19+1)

Väsäsin tuosta tyttö/poika -asettelusta tuohon sivuun ihan kyselyn, niin voitte käydä nakkaamassa nimettömän mielipiteenne aiheesta, kumpi meille tulee ;)

Eilinen oli henkisesti kovin rankka päivä. Ei vähiten siksi, että tapeltiin miehen kanssa PITKÄSTÄ aikaa. Siis ihan oikeasti tapeltiin. Tai olin itse jotenkin hormonihuuruissa ja sain itkupotkuraivareita kaikesta mahdollisesta, hermo ei kestänyt taas yhtään. Asiat sitten vähän kärjistyi... no, saatiin sovittua, ja lopulta isä sekä kummi puhui minulle puhelimessakin vähän järkeä, etten saisi toista rasittaa ihan tuolla tavalla. Ja tiedostin sen itsekin päivän mittaan, että käytös oli ihan älytöntä. Tämän kaiken sivussa tuli sitten kuitenkin ensimmäisiä selkeitä harjoitussupistuksia pitkin päivää - maha meni välillä ihan kivikovaksi, tuntui kiristävältä, ei kipeältä, mutta sellainen paineen tunne kohdussa, ja helpotti pian. Kai nuo just niitä on?

Ruokakaan ei maistunut koko päivänä, ja lopputulos olikin, että painosta katosi 200g täksi aamuksi. Ei vaan jaksanut tehdä edes iltapalaa.

Mutta jotain hyvääkin tuosta riidasta - sen kaiken lopputuloksena sitten päätimme, että teemme tuon kph+sauna remontin vielä ennen kuin vauva syntyy, mikäli vaan saamme jonkun urakoitsijan sitä väsäämään viim. syyskuussa! :D Kun ks. asia on minua stressannut kun se siis on meillä ajankohtainen, ja mies on sitä mieltä ettei se nyt niin kiireinen ole... niin nyt todettiin, että on helpompi kuitenkin lapsettomana juosta vanhemmilla suihkussa kuukauden päivät, kuin lapsen kanssa. Mutta, raskasta remontointia siis luvassa joka tapauksessa! Pääasia kuitenkin, että se ois sitten hoidettu pois alta. Mies soittelee huomenna remonttiukkoja läpi, että kuka ennättäis. Tarttee myös käydä pankissa...

Tänään luvassa sitterin pehmusteiden käsinpesua x 2, eli lähdenpä touhuamaan!

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Masu 19+0

20. Raskausviikko alkaa! Sen kunniaksi pistetään taas kasvaneesta mahasta kuvaa:
Pullistuva masu 19+0
Alkaiskohan se pikkuhiljaa näyttää ihan vauvamahalta? Erityisesti salilla mua tuo maha vielä ahdistaa, kun omaan silmään se vaatteet päällä ei ainakaan siltä näytä. Näyttää lähinnä, että olisin lihonut, ja tekee mieli peitellä sitä. Varmaan tuo laihdutushistoria vaikuttaa tähän? Joskus oikein vartalonmyötäisissä vaatteissa, joissa masu selkeästi erottuu, olen siitä kuitenkin hetkittäin jopa ylpeä <3.

Paino tänä aamuna 63,0kg, eli neuvolan ensimittaukseen +2,4kg ja kotona mitattuihin raskautta edeltäviin +3,4kg. Vissiin ihan inhimillinen nousu? Ei ainakaan tunnu vaatteissa tms. että kamalasti olisi tullut läskiä, lähinnä tuo maha on pullahtanut tuohon ja turvotusta toki ajoittain vähän on, varsinkin näillä helteillä.

Yksi mikä on alkanut mietityttää, on raskausarvet. Mulla on jo ihan teini-iältä raskausarpia pakaroissa, lanteilla ja rinnoissa, pieniä ja ihan vaaleita, jotka tulivat jo vartalon muokkautuessa naiseksi. Lisäksi mulla on lanteilla ja alavatsassa, häpykummulta ylöspäin, muutama isompi ja "syvempi" raskausarpi ihan lihomisen jäljiltä, jotka ylettyvät häpyluun ja navan puoliväliin. Noiden arpien syveminen entisestään mua jotenkin on alkanut pohdituttaa. Onko täällä muita, joilla ois ollu arpia jo ennen raskautta, mitä niille tapahtui raskausaikana?

Hankin myös jo ihan alkuraskaudesta Weledan öljyä, jolla vatsaa olen hieronut (lähinnä mies on hieronut, ja vatsaa enemmän kyllä rintoja... :D). Se ainakin tuntuu pehmittäneen tuota ihoa jotenkin, mutta voi olla toki ainoastaan siksi, että olen ollut laiska rasvailija aiemmin ja nyt on ihon kosteustasapaino vaan aiempaa parempi. Uskon, ettei tuo rasvailu nyt ihan turhaa voi olla, joten yritän jatkaa sitä aktiivisesti koko raskausajan. Katsotaan sitten miten käy :) Toisaalta keho muuttuu raskausaikana joka tapauksessa, ja se varmasti vaatii työstämistä. Miten te synnyttäneet, oletteko helposti päässeet sinuiksi muuttuneen kroppanne kanssa? Mitä pysyviä muutoksia kehoon raskaudesta jäi?

Tänään sadepäivän iloksi olisi luvassa vauvanvaatteiden silitystä! Sitten olisikin kaikki tähän mennessä saadut vaatteet kaapissa lajiteltuina ja järjestyksessä. Jos jaksan, niin pesen kahden saamamme sitterin pehmusteet, joissa toiselle on kyllä jo löytynyt hyötykäyttöä. Näin meillä valmistaudutaan tulevaan vauvaan:
Olkkarin paras nukkumapaikka!
Kissoista puheenollen; pinnasänkyyn pitäisi käydä hakemassa veljen luota se kissojen suojus, joka heiltä saadaan. Myös tuo kissojen suhtautuminen tulevaan vauvaan mietityttää, mutta toivottavasti kaikki menee hyvin. Pitää vaan muistaa huomioida myös noita riiviöitä, etteivät ala kapinoimaan. Meidän kissat ei ole onneksi KOSKAAN raapineet tai purreet KETÄÄN, eli sellaista vaaraa en näe. Mitä kannattaisi lemmikkejä ajatellen erityisesti ennen synnytystä jo ottaa huomioon?

Jep, lyhyt postaus piti tulla pelkästä masusta, mutta heräsipä taas ajatuksia. Nyt kuitenkin arkiaskareiden kimppuun! Hyvää viikonloppua kaikille <3

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Liikkeellä, sekä me että masussa! (18+6)

Taas on vierähtänyt lomaa viikon verran, olen ollut laiska bloggaaja nyt kesällä. Pahoittelen! On vaan ihanaa, kun miehen kanssa on niin paljon yhteistä aikaa ja tekemistä, eikä tuolloin malta istahtaa koneelle. Ei ainakaan niin pitkäksi aikaa, että tänne saisi aikaiseksi kirjoittaa.

Unohdan tällä kertaa kaikki liirum laarumit ja keskityn vain oleelliseen. Vuokrattiin mökki toissapäivänä Kiteeltä tän kaiken lomahässäkän (remontin ym.) jälkeen, kun miehen loma loppuu tällä viikolla. Tarvittiin kiperästi yhteistä rentoa aikaa, kun hermot oli molemmilla "pikkasen kireellä", eli suomeksi oltiin toistemme kurkuissa vuoron perään koko ajan. Lisäksi nämä raskaushormonit on tehny musta ihan hermoheikon, eli en kestä mitään vastoinkäymisiä tai ylimääräisiä harmeja, ja vedin muutaman tunnin itkupotkuraivarit mm. siitä, että kylpyhuoneemme lattianlämmitys hajosi. No, lopputulema: 99% varmuudella rikkoutunut termostaatti, korjauksen hinta n. 49e. Naapurin sähkömies tarkistaa sen huomenna, kannatti taas vetää herne niin syvälle nenään. Mies tässä joutuu tosi koville, ja välillä tiuskii takaisin jo, kun ei kestä mun stressaamista kaikesta. Jos jostain irtoaa ruuvi, niin mun pitää lähteä JUST ostamaan sellanen uusi jostain, jotta asioita ei vaan jää tekemättä. Melko neuroottista lähestulkoon, sanoisin. Onneks tää on (toivottavasti!) vaan väliaikasta, ja palaan ennallani raskauden jälkeen?

Ihana päivä oli mökillä joka tapauksessa! Kävimme Kiteen eläinpuistossa, jossa kohokohta oli ihan pari tuntia aiemmin syntynyt pikkuinen alpakka, joka ei vielä jaloillaankaan pysynyt <3. Vieläkin mietityttää, miten se siitä syntymästään tokeni :D Vaikka hoitaja kyllä vakuutteli, että iltaan mennessä se jo kävelee. Oli ihan supersöpö pieni elämänalku sekin! Toki myös karhu, ilvekset, hirvi... komeita luonnonihmeitä. Tykkäsin jopa enemmän kuin Korkeasaaressa vuosi sitten, eläimet oli jotenkin paremmin ja "luonnonmukaisemmin" ja kaikki pääsi näkemään. Sen lisäksi pyörähdettiin Kiteellä kaupassa ennen mökkeilyä. Saunottiin ja uitiin urakalla ja laitettiin toisillemme löysiä housuun korttipeleissä vuoron perään :P Seuraavan päivän kotimatkalla poikettiin kaikissa kyläkaupoissa ja muissa matkan varrella, myös Parikkalan patsaspuistossa. Ihanaa rentoa sekin, ajella yhdessä pitkin kaunista kesäistä Suomea!

Tässä pari otosta reissusta, ihanaa Nokia Lumia laatua:
Muutaman tunnin (2-3?) ikäinen alpakka, jalat ei vielä kantaneet ja paarmat söi inhottavasti nenää. Voi toista <3

Valkohäntäkauris oli kovin kaunis eläin.

Villisika. Pelottava. Säikähdettiin tän kans toinen toisiamme!







Koska Jamppa ei vielä nähnyt karhua reissulla, koska asustaa minun masussani, niin ostettiin hänelle oma karhu tuliaisiksi. Tää menee pinnasänkyyn odottamaan halaajaansa :)


Patsaspuistosta

Patsaspuistosta

Patsaspuistosta

Mutta siis, se huipennus! Jamppamme liikkeitähän olen tuntenut reilun viikon (ensimmäisen kerran 17+4), mutta tuolla mökillä sitten tapahtui se seuraava ihme. Makoiltiin sängyllä myöhään illalla ja mies siinä katteli masua, ja höpis sille jotain mitä en enää muista... niin yhtäkkiä koko oikea puoli masusta heilahti. Pikkuinen potkas isukille viestiksi ihan kunnolla <3. Jatkoi siinä sitten ihan useamman potkun verran, ja tuntui olevan tulevasta isästä uskomattoman ihanaa ja hienoa. Kädelle ei vielä(kään) tuntunut, mutta ihan selkeinä "hyppäyksinä" vatsassa ne potkut näkyi. Ja on näkyneet sen jälkeen joka päivä! Ihanaa, että miehellekin on edes vähän todellisempaa, että siellä mahassa asuu joku :) Muutenkin tunnen liikkeet kyllä jo tosi hyvin tällä hetkellä, päivittäin ja useaan otteeseen.

Lopulta muistin varata sen rakenneultrankin, ja me mennään sinne maanantainta 22.7. klo 14.30. Jännittää jo nyt, lasken päiviä ja pidän peukkuja, että kaikki ois mein pikkuisella hyvin <3. Ja vaikka se tärkeintä onkin, niin haluamme kyllä myös sukupuolen tietää :)

Vahva tyttöolo on itsellä ollut koko raskauden, miehellä taas selkeä poikaolo. Kumpaa sinä meille veikkaisit?