Mahakuvat viikosta 32+0 tähän päivään - laskettu aika tuli, ja meni (40+0)

Noniin. Siinä se meni, reilu tunti sitten ohi, kuuluisa laskettu aika. Melko oireetta, muutamia harjoitussupistuksia päivässä, ei juuri kipuja. Pieni on tyytyväinen yksiössään? Viime viikolla oli neuvolassakin kaikki hyvin. Tänään lasketun ajan kunniaksi mm. kävin kävelemässä 4km lenkin ilman mitään vaikeuksia, eli toisaalta olen kai onnellisessa asemassa. Ei tämä raskausaika ainakaan mitenkään raskasta sanan varsinaisessa merkityksessä ole ollut.

Toki on pakko myöntää, että kuluneella viikolla sitä on alkanut odottaa nyyttiä tosissaan ulkoistuvaksikin - ihan vaan, jotta näkisi miltä mahassa näytetään ja miltä se lapsen sylissä pitäminen sitten tuntuu. En tainnut täällä kertoakaan, että toissaviikolla käytiin polilla miehen kanssa käyrillä ja ultrassa, kun en pienen liikkeitä tuntenut päivään? Kaikki oli hyvin, sydänkäyrä erittäin reaktiivinen ja virheetön, pari supistustakin piirtyi. Lääkäri ultrasi, kaikki hyvin, painoarvio pikkuisella 2,9kg. Sen jälkeen jotenkin konkretisoitui, että masussa on ihan valmis pieni ihminen, jolla on isänsä nenä (onneksi, se ainoa asia jonka toivoinkin isältä periytyvän!) ja jonka tahdon ulos mahasta huolehdittavaksi ja rakastettavaksi. Lisäksi tämä raskaus on näin loppumetreillä melkoista huolta tämäkin, kun päivittäin vahtii, onko tuolla mahassa kaikki edelleen hyvin.

Sairaalalla käyrillä 21.11.2013 - kaikki hyvin masussa, ja äidilläkin jo tässä vaiheessa <3

Mahakuvia! Niitä oon miettiny monesti, mutta aina jäänyt työstämättä ja laittamatta. Nyt kiinnostuin vihdoin tekemään vertailuja, ja huomasin, etten rv 31+0 jälkeen ole teitä moisillä "ilahduttanut". Tässä tulee siis oikein kavalkaadi, masut yhtä viikkoa lukuunottamatta (37+0 jäi välistä, tai en löytänyt sitä koneelta?). On se naisen keho vaan ihmeellinen, ja ihmeellistä sekin, miten tuo maha näyttää joka viikolla ihan eri malliselta ja olevan eri kohdassakin... mutta tässä siis:

Pieneksi tuota on väitetty, niin ystävien ja sukulaisten kuin neuvolan th:nkin suunnalta. Ja joo, ei se varmaan kamalan iso ole, mutta ihan riittävän iso mun kokoiselle ihmiselle kannettavaksi! Raskausarpia olen toistaiseksi saanut yhden, ihan pienen n. 1-2cm mittaisin suoraan navan alapuolelle. Lisäksi lihomis-laihtumisajaltani olevat vanhat alavatsan arvet, joita on n. 3-4 kpl, ovat kasvaneet kaikki n. 1cm matkan ylöspäin tässä kahden viimeisen viikon aikana, se "uusi osa" näkyy punaisena kärkenä arvissa. Muutoin ei missään näy mitään repeämiä - vielä. Tosin elämisen jälkiä nekin, melko vähällä oon päässyt siihen nähden miten helposti mulle on raskausarpia nuorena /lihoessa tullut. Niitä kun on pohkeissa ja alleissa ja rinnoissa ja pakaroissa ja sisäreisissä ja ja ja... jo valmiiksi. Maha taitaa olla ainut, missä ei ole :D Ja mitäpä sitä ei mahassa kasvavan ihmisen alun vuoksi sietäisi, arvet ois pieni hinta maksaa moisesta ihmeestä <3.

Yksi asia mitä suuresti kuitenkin kaipaan, on se oma kroppa! Huomasin joku päivä nuo alkuraskauden kuvat, joiden rinnalle lisäsin tänään, la 40+0 otetut kuvat.

Ennen - jälkeen vertailua kehosta raskausaikana

Ja voi kauhistus mitä mulle onkaan tapahtunut!! Enkä toisaalta edes muistanut, miten hyvässä kunnossa oon ollut joskus. Rehellinen ollakseni, en muistanut KOSKAAN näyttäneeni noin hyvältä omaan silmään, kuin noissa rv 6+1 kuvissa?? Niin se nainen on itselleen sokea - sekä läskeilleen, että hoikkuudelleen. Tuossa siis motivaatiokuvat raskausajan jälkeiseen treenaamiseen, kunhan sinne asti päästään.

Mutta siis, onhan se keho löystynyt, kauttaaltaan. Lihaskuntoa en oo elokuun jälkeen tehnyt pätkääkään, ja sen huomaa. Reidet varsinkin on ihan löllöä, samoin takapuoli, joka jo kuvassakin roikkuu "kivasti". Ei sillä, eipä sitä ollut raskautta ennenkään, ja nuopa ne mun ongelmakohdat onkin...Jännityksellä jään odottamaan, millaisessa kuosissa tää keho on esim. vuodenvaihteessa, kun synnytyksestä toivottavasti on jo aikaa (no, joka tapauksessa on ainakin pari viikkoa) ja näkee vähän, mitä "omasta kehosta" on jäljellä. Odotan kuitenkin innolla edes niitä vaunulenkkejä, ilman tätä vatsaa ja keuhkoihin painavaa vauvaa sen sisällä!

Joka tapauksessa, se kuuluisa 9kk odotus ois nyt ohi. Vielä voi pari viikkoa mennä, mutta joka tapauksessa meillä on ihan kohta vauva <3. Meistä tulee perhe. Pieni ihme jota olen sydämeni alla kantanut, tulee maailmaan isin ja äidin iloksi ja riemuksi. Toivotaan, että kaikki menee hyvin.

Liikkeellä, sekä me että masussa! (18+6)

Taas on vierähtänyt lomaa viikon verran, olen ollut laiska bloggaaja nyt kesällä. Pahoittelen! On vaan ihanaa, kun miehen kanssa on niin paljon yhteistä aikaa ja tekemistä, eikä tuolloin malta istahtaa koneelle. Ei ainakaan niin pitkäksi aikaa, että tänne saisi aikaiseksi kirjoittaa.

Unohdan tällä kertaa kaikki liirum laarumit ja keskityn vain oleelliseen. Vuokrattiin mökki toissapäivänä Kiteeltä tän kaiken lomahässäkän (remontin ym.) jälkeen, kun miehen loma loppuu tällä viikolla. Tarvittiin kiperästi yhteistä rentoa aikaa, kun hermot oli molemmilla "pikkasen kireellä", eli suomeksi oltiin toistemme kurkuissa vuoron perään koko ajan. Lisäksi nämä raskaushormonit on tehny musta ihan hermoheikon, eli en kestä mitään vastoinkäymisiä tai ylimääräisiä harmeja, ja vedin muutaman tunnin itkupotkuraivarit mm. siitä, että kylpyhuoneemme lattianlämmitys hajosi. No, lopputulema: 99% varmuudella rikkoutunut termostaatti, korjauksen hinta n. 49e. Naapurin sähkömies tarkistaa sen huomenna, kannatti taas vetää herne niin syvälle nenään. Mies tässä joutuu tosi koville, ja välillä tiuskii takaisin jo, kun ei kestä mun stressaamista kaikesta. Jos jostain irtoaa ruuvi, niin mun pitää lähteä JUST ostamaan sellanen uusi jostain, jotta asioita ei vaan jää tekemättä. Melko neuroottista lähestulkoon, sanoisin. Onneks tää on (toivottavasti!) vaan väliaikasta, ja palaan ennallani raskauden jälkeen?

Ihana päivä oli mökillä joka tapauksessa! Kävimme Kiteen eläinpuistossa, jossa kohokohta oli ihan pari tuntia aiemmin syntynyt pikkuinen alpakka, joka ei vielä jaloillaankaan pysynyt <3. Vieläkin mietityttää, miten se siitä syntymästään tokeni :D Vaikka hoitaja kyllä vakuutteli, että iltaan mennessä se jo kävelee. Oli ihan supersöpö pieni elämänalku sekin! Toki myös karhu, ilvekset, hirvi... komeita luonnonihmeitä. Tykkäsin jopa enemmän kuin Korkeasaaressa vuosi sitten, eläimet oli jotenkin paremmin ja "luonnonmukaisemmin" ja kaikki pääsi näkemään. Sen lisäksi pyörähdettiin Kiteellä kaupassa ennen mökkeilyä. Saunottiin ja uitiin urakalla ja laitettiin toisillemme löysiä housuun korttipeleissä vuoron perään :P Seuraavan päivän kotimatkalla poikettiin kaikissa kyläkaupoissa ja muissa matkan varrella, myös Parikkalan patsaspuistossa. Ihanaa rentoa sekin, ajella yhdessä pitkin kaunista kesäistä Suomea!

Tässä pari otosta reissusta, ihanaa Nokia Lumia laatua:

Muutaman tunnin (2-3?) ikäinen alpakka, jalat ei vielä kantaneet ja paarmat söi inhottavasti nenää. Voi toista <3

Valkohäntäkauris oli kovin kaunis eläin.

Villisika. Pelottava. Säikähdettiin tän kans toinen toisiamme!

Koska Jamppa ei vielä nähnyt karhua reissulla, koska asustaa minun masussani, niin ostettiin hänelle oma karhu tuliaisiksi. Tää menee pinnasänkyyn odottamaan halaajaansa :)

Patsaspuistosta

Patsaspuistosta

Patsaspuistosta

Mutta siis, se huipennus! Jamppamme liikkeitähän olen tuntenut reilun viikon (ensimmäisen kerran 17+4), mutta tuolla mökillä sitten tapahtui se seuraava ihme. Makoiltiin sängyllä myöhään illalla ja mies siinä katteli masua, ja höpis sille jotain mitä en enää muista... niin yhtäkkiä koko oikea puoli masusta heilahti. Pikkuinen potkas isukille viestiksi ihan kunnolla <3. Jatkoi siinä sitten ihan useamman potkun verran, ja tuntui olevan tulevasta isästä uskomattoman ihanaa ja hienoa. Kädelle ei vielä(kään) tuntunut, mutta ihan selkeinä "hyppäyksinä" vatsassa ne potkut näkyi. Ja on näkyneet sen jälkeen joka päivä! Ihanaa, että miehellekin on edes vähän todellisempaa, että siellä mahassa asuu joku :) Muutenkin tunnen liikkeet kyllä jo tosi hyvin tällä hetkellä, päivittäin ja useaan otteeseen.

Lopulta muistin varata sen rakenneultrankin, ja me mennään sinne maanantainta 22.7. klo 14.30. Jännittää jo nyt, lasken päiviä ja pidän peukkuja, että kaikki ois mein pikkuisella hyvin <3. Ja vaikka se tärkeintä onkin, niin haluamme kyllä myös sukupuolen tietää :)

Vahva tyttöolo on itsellä ollut koko raskauden, miehellä taas selkeä poikaolo. Kumpaa sinä meille veikkaisit?