Hormonikiukuttelua! ...ja vähän isyyspakkauksesta ja hankinnoista (21+4)

Eilen se alkoi, kamala kiukkuolo. Illalla jo suututti ihan kamalasti ja ärsytti kaikki. Eikä vähiten se, että mies oli mun silmiin jotenkin välinpitämätön mm. ostamiani vauvanvaatteita kohtaan (tahtoisin, että se fiilistelis mun kanssa niitä ja ois innoissaan! ei ehkä kovin miehistä, mut hormonihuuruinen nainen toivoo tällasia...). Sitten tuli täti kylään, ja kun aloin viemään vaatteita pesuun (en edes tahtonut niitä enää esitellä, kun mies oli ollut mitä oli), niin hän tokaisi tiukkaan sävyyn että "eikö tuo vaatteiden hankkiminen jo riitä". Siinä vaiheessa meinasi pinna palaa (tuli ensimmäiset kyyneleetkin), olin käyttänyt päivän aikana ehkä 20-30e yhteensä säkilliseen vaatteita alesta ja kirppiksiltä, sisältäen vaatteiden lisäksi 5 kestovaippaa ja harsojakin, ja tiuskin takas, että no sen takia en edes esittele, että iloitsen näistä ihan yksinäni, että minun esikoinenhan tämä on ja takuulla tulen ostamaan just niin paljon ku huvittaa! Ei hänkään varmaan pahaa tarkoittanut, ja koitti sitten olla pahoillaankin ja sanoi, että osaishan hänkin varmaan tytölle jotain ostaa, mutta siinä vaiheessa vahinko oli jo aiheutettu. Nopeasti hän vilkaisi vaatteet ja vein ne pyykkikoriin.

Sen jälkeen jotenkin koko illan suretti, ja tänä aamuna jo kotona ennen töitä olo oli tosi surkea. Ei kiinnostanut edes nousta, tuntui että kaikki stressaa ja kiukuttaa. Töihin oli pakko tulla, mitään töitä en tosin saanut aikaan ja n. tunti sitten alkoi kamalasti itkettää. Onneksi siis olen täällä tänään yksin, ja oon saanu itkeä rauhassa, nyt oli pakko sitten purkaa tätä turhamaista kiukkuani tänne, jos tän sais päästään pois ja pystyis keskittymään töihinkin - omasta sijaisuudestani pitäisi työpaikkailmoitus saada tänään aikaan.

Päässä pyörii kaikki hormonihuuruisen naisen surut siitä, ettei mulla tunnu olevan ketään (miehen lisäksi) joka oikeasti iloitsisi tästä tulevasta ihmeestä mun kanssa ihan kasvotusten. Tai varmasti niitä on, mutta tällä hetkellä tuntuu, ettei iloitse! Kavereilla on lapsia, ja heiltä saadut kommentit on lähinnä "sääliksi käy, toivottavasti saat sitten vauvan kanssa nukuttua, en tahtois olla sun asemassa". Mun isä iloitsee, mutta se nyt on sellasta miehistä ylpeyttä tulevasta lapsenlapsesta eikä ehkä sitä mitä mä tartteisin, vaikka ihanaa onkin. Mun äiti taas ei oikein vaikuta kiinnostuneelta lainkaan, mutta siltä en sitä oottaisikaan (äitini on mitä on, oon siihen jo tottunut). Tuo täti on mun "toinen äiti" ja joo, onnellinen ja iloinen, mutta senkin asenne välillä vähän erikoinen. Onhan tässä sukupolven kuilu välissä ja suhtautuminen tiettyihin asioihin varmasti erilainen, mutta joka tapauksessa. Yks hyvä lapseton ystävä on innoissaan joo, mutta asuu 100km päässä eikä pääse mun kanssa petaamaan pinnasänkyjä ja hipelöimään vauvanvaatteita, niinku kaipaisin. Oikeesti tuntuu välillä, että oon aika yksin tän asian kanssa, kun istun vaatehuoneessa vauvahömpän ympäröimänä ja yritän kasvaa äidiksi.

Ootan siis kovasti, että alkais jotain synnytysvalmennusta tai jotain neuvolan ryhmää, koska muiden odottavien äitien kanssa höpöttely ois varmasti just nyt se, mitä eniten tartten! Joku, joka ois samassa tilanteessa, yhtä innoissaan ja herkillä, tajuais mitä käyn läpi. Niin, ja meinaan tän purkautumisen jälkeen ainakin tädille soittaa, ja kertoa näistä tunteista, jotta edes hän, mun luottohenkilönä ei aiheuttais tällasta tunnetta mulle toiste. Paljoltihan tää hormoneiden ansiota on, ja voi olla että huomenna nauran tälle "kohtaukselle" taas itsekin, mutta tällä hetkellä nää tunteet ja surullisuus on ihan totta, minulla on tosi paha olla.

*hormoonihuuruisen naisen purkautuminen suoritettu*

Noniin, ne kivat jutut sitten! Eilinen päivä meni ihan ok, tein mm. seuraavia ihania löytöjä pikkuisellemme alennusmyynneistä + kirppiksiltä:

3 Nalle-kuvioharsoa, n. 5€, ImseVimsen vaippapaketti (1kuori + 4vaippaa) 2€, yksi Kushiesin aio-kestovaippa 2€, pikkuruiset vaavinsukat 0,50€. Kirppiksiltä, harsot Jesper&Juniorista.

Törsäsin oikein! Kaksi Name It:n bodya alesta, 5,48€/kpl. Punainen koko 56cm, valkoinen kokoa 62cm.

Musta Lindex:n mekko, koko 62cm 3€, pinkki mekko koko 56cm 3€ ja Name It:n housut 2€, kirppiksiltä

Aivan ihania tyttöjuttuja ja hömppää <3. Sen lisäks selailin netistä pinnasängyn lakanoita ja muita mutta kääk... niin paljon kaikkia ihania, ettei niistä osaa valita! Ehkä pyydän lahjaksi, ja katson sitten vaan, että millaisia saan? Onneks on läheisillä ihan hyvä maku, eli varmaan ois mieleisiä joka tapauksessa, ja valkoisen reunapehmusteen kanssa käy mikä tahansa. Niin ja pyyhkeitä... huh. Vaikka tuntuu, että meillä on jo paljon kaikkea, niin paljon on kyllä hankkimattakin.

"Töiden" ja kirppis- ja alekierroksen jälkeen kotiin päästyäni makoilin hetken, kunnes täti tuli kylään. Olin laittanut hänet asialle ostamaan isyyspakkausta varten laatikkoa, ja hän olikin löytänyt oikein ihanan ja hyvän, toiselta puolen Suomea! Sellainen peltinen laatikko, n. 30cm x 20cm, jossa on leikkisiä ja lapsellisia bambin kuvia kansissa ja kyljissä, joissa bambeilla sairaanhoitajan hattu päässä ja teksti "first aid". Sellainen vanhanaikaisen oloinen, ja sillä on loistavasti käyttöä sitten mm. lapsen hoitovälineiden säilytyksessä! Laitan siitä + sen sisällöstä kuvaa myöhemmin, kunhan sitä kokoan. Kirppikseltä ostin eilen sinne sisään 0,90€:lla valkoisen bodyn tekstillä "isin kulta", ja täti oli ostanut sinne vanhanaikaisen näköisen jääkaappimagneetin hauskalla tekstillä. Päässä on jo ajatuksellisia ideoita mitä sinne tulee, ei paljon tavaraa, mutta ne muutamat merkitykselliset jutut. Sekä toki varpajaisten jälkeiseksi aamuksi buranaa, muita yksinäisiä (ja kaksinaisia) hetkiä varten liukkaria, vauvan huudon sietämiseksi korvatulpat ja kakanhajun poistamiseksi pyykkipoika nenään ynnä muuta. Ja toki jos jotain sattuu silmään matkan varrella....

Niin, ja täti toi meidän pienelle ensilelun. Siitäkään ei ole nyt kuvaa täällä töissä, mutta otan myöhemmin. Sellainen luonnonkuminen kirahvi, josta kuuluu ääni, se on täplikäs, sen voi laittaa suuhun ja sen jalkoihin ja sarviin on helppo tarttua. Supersöpö <3. Se meni pinnikseen karhumiikkulaisen kanssa odottamaan leikittäjää!

Eli joo, aika hyvä päivä loppujen lopuksi :) Joskko nyt saisin töitäkin tehtyä, töiden jälkeen olisi vielä remontin suunnitteluakin edessä!

Alkuvuoden ahdistusta - ja avoimia ovia

Se ois vuoden ensimmäinen viikko jo sunnuntaissa. Tähän viikkoon oon mahtunut paljon kaikenlaista mietintää, positiivista, ja negatiivista.

Kaiken kaikkiaan viikko meni hyvin. Olin lomalla, sain paljon aikaan, liikuin aktiivisesti, söin hyvin. Paino alimmillaan joulua edeltävissä lukemissa, eli 59,4kg eilisaamuna. Ei huono. Viikkoon on mahtunut kolme tehokasta salitreeniä (kyllä, on menny perille, takalisto edelleen umpijuntturassa perjantaisesta mavetuksesta!) ja kaksi pidempää hiihtolenkkiä, toinen lähes kaksituntinen. Se oli eilen, kun mies tahtoi lähteä perämetsään lapsuusmuistojensa latuja etsimään. No, niitä ei löydetty, mutta umpimetsässä näytti tältä:

Osasyy mun takaliston jäykkyyteen voi siis löytyä myös tuolla sauvomisesta... varsinkin, kun käyttämäni Peltoset on ehkä vm. -87 myös, niinkuin ne "ladutkin". Sisäisestä jupinasta huolimatta, tais siellä päästä pari kirosanaa ääneenkin, mutta voin väittää, että kunto kasvoi ja sitä sinne lähdettiin hakemaan! Ilma oli mitä ihanin, se ei ehkä tuossa kuvassa ihan oikeuksiinsa pääse :) Ja talvinen metsä sitäkin ihanempi.

Liikunnan lisäksi olen pitänyt miestä hyvänä siivoamalla, pyykkäämällä ja kokkaamalla. Vähän on shoppailtu, vähän rentouduttu, vähän sukuloitu ja vähän harrastettu. Kotia on laitettu kuntoon mm. järjestämällä vaatehuone uuteen uskoon - viisi muovikassillista isoksi jääneitä vaatteita odottaa vientiä hyväntekeväisyyteen, kannan siis korteni kekoon yhteisen hyvänkin eteen tässä samalla! Lisäksi totesin, ettei koskaan kannata ostaa vaatteita mistään alesta siksi, että ne on halpoja. Kasseihin nimittäin päätyi useampi 2e - 5e maksanut ostos, joita on pidetty korkeintaan kerran. Halpuus ei ole hyvä kriteeri hankkia yhtään mitään.

Mutta joku tässä elämässä nyt näistä huolimatta mättää. En oo ihan varma mikä se kokonaisuudessaan on? Siis, tiedän asioita jotka mua ahdistaa - ne on pieniä, mm. kissan ihottuma ja miehen kanssa tietyt ikuisuusasiat. Mutta ei ne ole sellasia, joiden takia oisin koko viikon nukkunut katkonaisesti tai ollut ajoittain tosi kiukkuinen. Ei. EI. Ne on hoidettavissa olevia asioita.

Ja tästä aasinsiltana olen tässä parin päivän sisällä tajunnut, mikä minun pitää vuoden teemaksi nostaa. Kaikilla elämän osa-alueilla. Sen sijaan, että ahdistun asioista, ja vaivaan niillä päivä-/viikko- tai kuukausitolkulla päätäni, teen niille asioille jotain. Soitan eläinlääkärin heti huomisaamuna, alan puhumaan miehen kanssa enemmän. Töissä tietyt asiat on vaivannu niin kauan, että niille on tehtävä jotain myös. Kävin tästä ystävän kanssa pitkän keskustelun facebookissa eilen - ja yhteinen loppupäätelmä oli se, ettei sitä valittamista, ahdistumista ja voivottelua jaksa itse eikä toiset, eikä se ole kuin turhaa energiankulutusta. Asiat hoidetaan, jos ei niitä voi, niin sitten niiden miettiminen lopetetaan. Tätä työstän tänä vuonna!

Lisäksi olen käsittänyt vasta viime viikolla lähettäessäni päättötyön kielen arviointiin äidinkielen opettajalle, että vajaan 2kk päästä minulle aukeaa kamala määrä uusia ovia ihan työn sarallakin. Ja koska tietyin perustein tuonne opintoihin v. 2008 hain, niin minun pitäisi nyt myös hyötyä saamastani opista, ja miettiä vakavissani mitä sillä haluan tehdä. Minulla on vakituinen, ihan hyvä ja monipuolinen työpaikka jossa vaikuttamismahdollisuuteni ovat hyvät ja joka on erityisen joustava. Olenko halukas luopumaan siitä ja etsimään jotain muuta, vai haluanko tehdä nykyisestäni antoisampaa?

Lisäksi opintojen loppuminen avaa ovia vapaa-ajalle. Minulta vapautuu lukuisa määrä tunteja jokaisesta viikosta jollekin uudelle, tunteja, jotka kirjoitin esseitä tai valmistelin seminaariesityksiä. Unohtamatta niitä tunteja, jotka meni vain stressatessa niistä tekemättömistä opinnoista. Mitä haluan tehdä tällä luppoajalla, joka minulle annetaan? En osaa "olla vaan", opettelemisen arvoista varmasti sekin. Mutta minulla on aina ollut elämässä työtä, sivutyötä, opintoa, harrastusta.. jotain joka täyttää kaiken. Nyt tuntuu, että sitä tyhjää jää niin paljon, että siinä olisi tilaa jollekin uudelle. Aloittaisiko joogan pitkän haaveilun jälkeen? Kuntonyrkkeilyn? Krav magan? ... huomaako näistä ideoista, että liikunta on tullut jäädäkseen minun elämääni, heh :D No, ainakin minulla on aikaa treenata, lenkkeillä, laittaa monipuolista ja terveellistä ravintoa ja huolehtia itsestäni enemmän!

Jatketaan työstämistä. Mukavaa vuoden jatkoa itse kullekin, ja hyvää yötä.