7. Raskausviikko

 7. Raskausviikko siis oli ja meni, nyt ollaan jo kahdeksannen puolella (7+1). Kerrattakoon tässä välissä taas, mitä www.vau.fi sivustolla sanotaan viikosta 7. :

ALKIO
Alkion pituus 4-8mm. Seitsemännen viikon alussa alkio on neljän viikon ikäinen. C-kirjaimen muotoisen alkion yhdessä päässä on pää ja toisessa häntä. Tässä vaiheessa alkio muistuttaa itse asiassa paljon enemmän katkarapua kuin ihmistä! Pienet ympyräiset muodot alkavat kehittyä pään molemmille puolille – silmät! Myös korvat alkavat muodostua. Solut, joista kehittyvät maksa, keuhkot, mahalaukku ja haima, etsiytyvät niille kuuluville paikoilleen. Maksa alkaa kehittyä ensin, mutta muut elimet seuraavat pian perässä. Viikon lopulla ilmestyvät pienet käsivarsien ja jalkojen alut. Jonkin aikaa käsivarret kasvavat jalkoja nopeammin.           
Seitsemännellä viikolla sydän, joka tähän mennessä on pumpannut nestettä, täyttyy verellä. Verisolut syntyvät ruskuaispussin seinämässä ja laskimosuonet kehittyvät nopeasti riittävän ravinteiden saannin turvaamiseksi kehittymässä oleville sisäelimille. Myös valtimosuonet kehittyvät tällä viikolla ja sydämessä on jo oikea ja vasen kammio. Sydän lyö 100–120 kertaa minuutissa. Kuona-aineet kulkevat veren mukana napanuoraa myöten alkiosta pois ja arvokkaat ravinteet samaa reittiä äidistä alkioon. Näin jatkuu aina siihen saakka, kunnes lapsi syntyy. 

  
NAINEN
Hormoneja on helppo syyttää naisen muuttuvasta käyttäytymisestä raskauden aikana, mutta muitakin syitä varmasti on, onhan naisen elämä suurten muutosten edessä. Ihan jokaista tunnekuohua ei siis kannata laittaa hormonimyrskyn piikkiin. Joidenkin tutkijoiden mielestä raskaushormonit vaikuttavat niihin osiin aivoja, jotka säätelevät mielialaa ja aiheuttavat siten ailahteluja. Mielialan vaihtelut ovat tavallisia 7. - 10. viikoilla ja uudelleen raskausajan lopulla. Mielialan ailahtelut ovat hyvin yksilöllisiä, ja mieli voi ailahdella hyvin nopeasti tunteesta toiseen. Kaikki tunteet voimistuvat. Kumppanisi lisäksi voit itsekin yllättyä ryhtyessäsi riehumaan pikkuasian tähden tai purskahtaessasi itkuun liikuttavan TV-mainoksen nähdessäsi. Älä huoli: on aivan luonnollista ylireagoida. Pian opit tuntemaan koko tunneasteikkosi laajuuden ja siitä tulee olemaan hyötyä äidiksi valmistautumisessa! Puhu jonkun kanssa tunteistasi – myös vaikeista.

Hurjasti siis viime viikolla tapahtunut! Jännä, miten tärkeät elimetkin alkiossa kehittyy näin alkuvaiheessa, hurjaa ajatella moisia. Tuota pohtien ymmärtää, miksi sitä ruokavaliota ja muuta terveellistä korostetaan, heti alkuraskaudesta alkaen. Eri asia sitten on, miten hyvin pahoinvoinniltaan pystyy niitä noudattamaan...

Mielialat heittelee koko ajan enemmän ja enemmän. Tuossa kerrotut itkemiset tv-mainoksille ym. on tullut kyllä tutuksi tämän viikon aikana! Myös miehelle kiukuttelut ja mököttämiset. Toivottavasti tämä ei kamalasti pahene tästä kuitenkaan :) 

Pahoinvointi jatkui aikalailla aiemman kaltaisena. Kovasti se heittelee päivästä toiseen, ja olen huomannut että muun muassa yöunet vaikuttaa siihen aika paljon. Jos on nukkunut hyvin, jaksaa paremmin eikä ole niin huono olo. Huonosti nukutun yön jälkeen taas on kuin pahemmassakin krapulassa koko päivän! Oksentanut en tosiaan ole vieläkään, mutta välillä ei olla kaukana siitä. Eilinen päivä oli ehkä kokonaisuudessaan pahin kaikista, mutta välillä on ollut helpompiakin. Matkustamiseen liittyy pahoinvointia, sekä autoiluun että junailuun. Niitä pitänee yrittää välttää, harmi vaan että n. 20min automatka töihin on joka matka kahteen kertaan koettava. 

Kahdeksannen raskausviikon alkamisen kunniaksi piti ottaa taas mahakuvaa. Mitään erityistä muutosta tosin ei näy, muuta kuin lihominen :D Katsokaa itse näistä:

Huomatkaa löllistyneen vatsan lisäksi vahingossa sivukuvaan eksinyt kylkilihas! En oo tiennyt itsekään, et mulla on tollanen :D

Ehkä se on lihomisen sijaan sittenkin vain turvotusta?

Haluan kuitenkin ainakin uskotella itselleni, että tuo viime viikolla hankittu +1,2kg ei ole sitä itseään, eikä edes tuon muutaman millisen alkion aiheuttamaa. Ja tässä uskomuksessani mua tukee myös ne syömiset: torstaina ulkona ravintolassa ystävän kanssa, perjantaina työpäivänä buffetaamiainen ja -lounas ja eilen riisikebab, kun ei jaksanut enää illasta tehdä ruokaa. Vähemmästäkin hankkii jopa isommankin turvotuksen, sen on tässä noin 2v painonpudotus ja -hallinta aikanaan huomannut. Eli joo, olen huoleti, ehkä maha jo huomenna näyttää pienemmältä.

Ai niin, kerroin sille hankalimmalle ystävälleni tästä raskaudesta. En kai kertonut siitä vielä täällä? Eli sille, jonka uskoin olevan katkeran ja syyllistävän oloinen. No, ei se mennytkään ihan niin :) Sellaisiakin asioita käytiin läpi, mutta pääasiassa hän oli ihan valtavan onnellinen! Tarjosi mulle drinkinkin (alkoholittoman), itki (oikeasti!) onnesta mun puolesta ja oli silmin nähden liikuttunut muutenkin, ja iloinen. Kyseli tosin vähän meidän suhteen tilasta, kun aiemmista ongelmistamme tietää, mutta onnellisuus jäi päällimmäisenä tunteena mieleen. Oli kyllä jännää kertoa muutenkin! Onneksi oli testistä kuva puhelimessa, niin läväytin sen siihen sen nenän eteen. En tiiä oisinko vaan saanu sanotuksi, että "olen raskaana". Vaikeeta ois ollu!

Nyt siis kaksi ihmistä jo tietää miehen lisäksi, loput saa tietää vasta ekan ultran jälkeen. Jos siellä ultran mukaan siis ketään oikeasti asustaa, välillä tuntuu aika epätoivoiselta miettiä että joku oikeasti kasvaa mun masussa... vaikka se minityyppi kyllä oireeleekin tissikipuna, yökötyksenä, pissittämisenä ja mahan sekavuutena ihan jatkuvasti, eli ehkä siellä jotain ainakin tapahtuu :).

Väsymys on muuten vaivannu ihan kamalasti! Eilen muun muassa nukuin kahdet (2!!) päikkärit - aamupäivästä noin tunnin ja iltapäivästä 1/2 tuntia. Kisu nukkui pitkänä mun kanssa, venyttäytyi näin suloiseksi pötkyläksi mun jalkojen väliin:

Mein pien tyttö <3

 Päiväunista huolimatta viime yönä nukuttiin yli 10h miehen kanssa. Eli nukkua vois, loputtomiin. 

Remontin suhteen ollaan saatu puoli huonetta jo laminoitua, eli ei ole kamalasti sitäkään jäljellä! Josko viikon sisään pääsisi jo listoittamaan? :) Ja vapuksi nukkumaan uuteen makkariin? Toivotaan! Mies myös ehdotti, että josko kertoisi vanhemmille raskaudesta niin, että ostaisi sen pinnasängyn tonne makkariin valmiiksi. Pyytäis ne sit kattomaan remontin valmistumista ja avais makkarin oven, jotta ne kattelis siinä sitä pinnasänkyä. Ei ihan huono idea ;) 

Mutta, nyt ruuanlaittoon, tälle päivälle on vielä touhua jäljellä ja ois kiva ennättää vähän levätäkin ennen nukkumaankäyntiä. Rankka työviikko nimittäin taas edessä!

Keväisempää tulevaa viikkoa kaikille :)  

Rakkautta ja remontointia (6+4)

Ihan ensi alkuun, valaistakoon vähän remontista, kun eilen niistä kuvista höpisin. Tän verran sain tänään kuvattua:

Seinän vaaleampi väri, yhden seinän struktuuripinnoitteen tummempi väri ja eilen hankitut laminaatit. Vielä tuosta tulee joskus valmistakin!

Lattiat ois tarkoitus tosiaan ensi viikonloppuna saada paikalleenkin. Sitten se on ihan viimeistelyä vaille enää! Tiedoksi, että tuon ks. makkarin remonttihan aloitettiin v. 2008, ja on ollut kesken siitä lähtien. Vähän puolustelen, että rempattiin siis eristeitä ja sähköjä myöten alkuperäisessä v. -52 rakennetussa kunnossa ollutta huonetta, jolle ei meillä ollut toistaiseksi käyttöä, joten siksi sillä ei ollut kiire. Nyt tahdon kumminkin sisustamaan tuota "master bedroomia" sekä meille, että beibille!

Sitten tän päivän kohokohtaan. Takana oli työpäivää lähemmäs 11h, turhautuminen kaverin viestiin vastaamattomuuteen (en voi käsittää, ettei voi vastata selkeään kysymykseen, argh), pitkä puhelu kummin kanssa raskaudesta ja muusta ennen kuin vihdoin pääsin kotiin asettumaan. Ja voi tuota miestä, se on niin maailman paras ja ihanin ja mahtavin ja ihana! Mua odotti tässä läppärin vieressä muistilappu, jossa luki että "Mie rakastan siuta... tai siis TEITÄ. <3 " ja rasiallinen Lindtn maitosuklaakonvehteja. Piti ihan onnen kyynel kuulkaa tirauttaa tässä raskauden mielialaheittelyissä!

Sydän, tässä vielä lähes täynnä suklaata <3

(Psst. Söin ne kaikki, en vain tuota yhtä!)

Muuten elämä ok. Ei kovin paha olo tänään, jaksoi hyvin, vaikka nukuin tosi huonosti viime yön. Mutta miten vois helpottaa noitten tissien elämää? Viime yönä heräsin monta kertaa siihen, miten kipeet ne on! Kun kääntää kylkeä ja rinta osuu johonkin, niin vihlaisee silleen inhottavasti. Auttaisko jotkut tiukat urheiluliivit? Oon vaan ehkä maailman huonoin nukkumaan liiveissä, ne kutittaa ja ahdistaa :(

Mutta, nyt lepo. Kohta mieskin tulee jo töistä, ja pääsen minäkin söpöilemään!

Raskausuutisen jakamisesta

Tänään on tullut kovasti mietittyä sitä, miten tällaisesta asiasta kertoo. Ei siis niinkään töissä, vaan lähinnä niille lähimmille. Tuntuu omituiselta!

Ollaan sen ikäisiäkin, että olettaisin, että meidän ystäväpiiristä moni ehkä luulee, ettei me edes tehdä lapsia (tai mennä koskaan naimisiin...). Toisaalta, miehen ystävistä kellään ei ole vielä omia lapsia, yksi saa kesällä ja toinen kertoi viime viikolla lasketun ajan olevan marraskuussa... mitä me taas ei millään voitais vielä tehdä, riskit tuntuu vielä niin isoilta! Toki on kivaa, että on sit tuttavapiirissa saman ikäisiä, ja mahdollista valmennuksissakin voi käydä kimpassa :) Miehen ystäville kertominen varmaan on ihan ok, ja menee luonnostaan sitä mukaa kun maha alkaa näkyä ja tapaillaan, ja ystävät huomaa ja kyselee.

Vanhemmille kerrotaan ensimmäisen ultran jälkeen. Jos se on ennen äitienpäivää, niin äitienpäiväkorteissa, jos se on sen jälkeen, niin sitten ihan muuten vain ultrakuvien kera. Sekin on ihan selkeetä ja suunniteltua, ja osaan jo kuvitella mikä ilo ja riemu sieltä suunnalta nousee! Miehen vanhemmat asuu n. 500m päässä, oma isä n. 2km päässä ja äiti n. 4km päässä, eli isovanhempia on pienellä sitten lähellä vähän liikaakin höösäämässä :) Miehen äiti on kasvatuksen ammattilainen ja perhepäivähoitoakin joskus pitänyt, mutta onneksi anoppikokelaana niin hyvä tyyppi, ja minulle lähes ystävän veroinen, että varmasti otan sieltä suunnalta avun mieluusti vastaan.

Mutta sitten on nämä minun ystävät, ja niistä erityisesti nämä lähimmät. Kaksi ihan erilaista ääripäätä, ja kumpikin tämän asian suhteen hankala sellainen.

Toisella kaksi lasta itsellään,  mutta _kaikki_ alkaen raskauteen suhtautumisesta, lasten kasvatuksesta ja vaikkapa parisuhteen hoitamisesta on ihan eri aaltopituudelta mitä minulla - sen lisäksi osaan kuvitella, kuinka kova hän on neuvomaan, ohjeistamaan ja myymään pari vuotiaan lapsensa tarvikkeita, joita en halua, koska makumme niiden suhteen on ihan erilainen :D Enkä nyt (anteeksi vaan) halua hänen neuvojaankaan, koska mielestäni ne ei ehkä ole kovin hyviä. Hän on myös hyvin itsepäinen, eikä yleensä kuuntele muiden mielipiteitä, joten häntä on turha käydä ohjeistamaan missään.

Ja toinen ääripää; lapseton ystäväni, joka on seurustellut pari vuotta ja parisuhde hieman epävakaalla pohjalla edelleen. Haluaa lapsia, mutta alkaa olla siinä panikoimis vaiheessa, kun asiat ei etene ja entäs jos munasolut loppuu kesken. Ei kuitenkaan valmis tekemään asialle vielä mitään, eikä luota miesystäväänsä tarpeeksi. Kokee varmasti alemmuutta ja katkeruutta siitä, että minä olen raskaana, ja se on todennäköisesti jopa ensireaktio, sen sijaan, että olisi puolestani iloinen. Lisäksi varmasti ensimmäinen keskustelumme tämän ilmoituksen jälkeen käsittää myös sen, 1.) pääseekö hän kummiksi 2.) miten meidän ystävyyden käy kun minä olen jatkossa vain lapsen kanssa 3.) saakohan hän koskaan lapsia, miksi ei voitu tehdä niitä samaan aikaa, meneekö koko kesä pilalle kun olen raskaana... jne jne jne. Kyllä, tällä ystävälläni on narsistisia piirteitä, ja olen pyrkinyt olemaan hänen kanssa yhä vähemmän tekemisissä juuri siksi, että hänen luonteensa kanssa toimeen tuleminen vie hyvin paljon energiaa. Mutta hän on omalla tavallaan minulle silti todella tärkeä.

Että selviä sitten näiden kanssa! Onneksi asioilla on tapana järjestyä, ja välillä voi antaa hevosen murehtia, koska sillä on niin iso pää. Ehkä asiat loksahtaa kohdilleen. Voi olla, että tälle jälkimmäiselle kerron heti kun seuraavan kerran nähdään, mutta ensimmäiselle varmasti vasta sitten, kun on pakko.

Mitä muuta raskausviikkoon 7. tällä hetkellä liittyy, niin on ripuli. Siis ihan sellainen "juokse vessaan nyt heti" -tyyppinen. Ja eritejuttuja kaipaaville, valkovuoto :D Pahoinvointi tänään taas parempi, aamu oli vaikea, mutta aamupalan jälkeen on päivä mennyt ihan ok. Rinnat on turvoksissa ja niitä jopa pisteli jossain vaiheessa tänään. Ilmavaivoja on myös. Villit yö unien maailmassa jatkuu, ihan jännittää käydä nukkumaan, kun ei yhtään tiedä miten villiin uneen seuraavana yönä herää...

Salilla jalkatreeni tänään, hyvällä fiiliksellä. Oli ruuhkaa, joten tein prässiä (12x 80kg, 2x12x 100kg+ kelkka 45kg), hack-kyykkyä laitteessa (12x 40kg/60kg/70kg), reisikoukistusta istuen (3x15x30kg), pakaroita laitteessa (3x15x70kg / molemmille pakaroille), pohkeet vaakaprässissä 3x15x100kg, vatsoja taljassa 3x18x35kg. Meni vajaa tunti, ja ihmeen hyvin jaksoin!

Lisäksi makkariremontti etenee, laminaatit on ostettu. Seinät on viimeistä maalikerrosta vaille, sitten lattia paikalleen ja listat puuttuu. Pääsen kesäksi kasvattamaan mahaa uuteen makkariin <3.Pitää ottaa etenemisestä tänne kuvia, kunhan ehdin, näin iltaisin siellä on niin pimeää, ettei saa värit ja muut oikeutta.

6+3. Menisipä nää riskiviikot nopeesti, miksi minusta tuntuu että aika matelee?

Heitteleviä mielialoja ja oireiden kirjoa (Rv 6+2)

Mun niin käy sääliksi tuota miestä. Oikeesti, voi raukkaa. Se joutuu oikeesti koville tällasen raskaana olevan naisen kanssa, joka ei tiedä itkeä, nauraa vai huutaa, vai tehdäkö peräti kaikkia yhtä aikaa.

Eilen meinasin itkeä sitä, ettei ollut oireita. Tai no, tissit kipeet joo, mutta aamupahaolo jäi välistä ja olin muutenkin energisempi kuin aikoihin (vaikken mitään aikaan saanutkaan, mutta enpähän nukkunut koko päivää). Lisäksi ärsytti, kun halusin suunnitella remontteja ja muita ja miestä ei kiinnostanut tippaakaan, niin ihme kitinäksihän se meni. Tai sellaseks, tiiätteks. Ei nyt kitinäks, ja me tapellaankin hyvin harvoin, mut minä siinä lähinnä kitisin koko illan ettei sitä mukamas kiinnosta minun kanssa miettiä yhteisiä asioita. Ja sit sillä meni hermot, ja nukkumaan käydessä se alko jo tiuskia takaisin. Ei sillä, niin olisin varmasti alkanut minäkin, välillä en meinaa kestää itse itseäni ja tajuan kyllä, miten tyhmä olen!

Kaikkein hurjimpia hetkiä on ne, kun katson ikkunasta että iso harakka syrjii pienempää harakkaa (tai ainakin mun aivot ajattelee asian niin) ja alan itkeä. Tai kun tv-mainoksessa näytetään jotain vauva-asiaa, niin alan itkeä. Tai ihan vaan istun ja ajattelen jotain ja alan itkeä. Voi itkupotkuraivari!

Tänä aamuna sitten, oli vaihteeksi ihan kamala olo. Sängystä nousin kuuden jälkeen ihan horkassa huonosti nukutun yön jäljiltä (niin, ne painajaiset, ne jatkuu vaan!) ja kun selvisin keittiöön leikkuulaudan ääreen niin leivän näkeminenkin teki pahaa. Väsäsin sitten pari leipää salaatilla ja broilerileikkeleellä ja otin jogurtin, asettuen syömään niitä pöydän ääreen läppärin kanssa (paha tapa, tiedän, mutta ainoa hetki aamustani kun ehdin tutkia kaiken oleellisen somesta). Mies oikeasti nauroi siinä vastapäätä, kun oloni oli niin kamala, että pidin välillä silmät kiinni haukatessani sitä leipää, ja nielaistuani röyhtäilin ja hoin ääneen "hyi hitto". Mutta kun alas oli saatava, jotta olo paranisi. Ja paranihan se lopulta, noin 15min syömisen jälkeen, eikä mitään tullut ylöskään!

Tänään on btw ensimmäiseen neuvolaan tasan 2 viikkoa aikaa. Se on siis raskausviikon 9 alkupuolella, heti aamusta klo 8.15.

Kuudennen raskausviikkoni huipentuma oli lauantai-illan siiderinautinto:

Ai niin! Meinasin eilen joutua paniikkiin, kun tajusin, että laihdutuksen jäljiltä noin kokoa 70C olevat roiskeläppäni tai ajokoirankorvani ovat täyttyneet uudelleen niin, että tänä keväänä ostetut liivit ovat auttamatta pienet, ja rinnat tursuvat niistä inhottavasti ulos (laitoin silti tänään töihin, ja argh kun painaa ja saa korjailla koko ajan). Kirosin jo päässäni sen siivousvimman, jonka aikana "kaikki isoksi jäänyt pitää poistaa". Löysin sitten kuitenkin muutamat liivit kokoa 75D ja parit isoksi jääneet urheiluliivit, eli niillä pitäisi nyt selvitä. En todellakaan meinaa tässä vaiheessa raskautta satsata mihinkään liiveihin!

Ja mitä painoon tulee, niin tää raskauteen liittyvä painonnousu tuntuu kieltämättä jotenkin hurjalta. Ei ahdistavalta, eikä ehkä pelottavaltakaan, mutta hurjalta. Toisaalta tiedän, että "osaan" laihduttaa jos ja kun tarve tulee, onnistuinhan siinä jo. Toisaalta tiedän, että se on älytön työ joka tapauksessa, ja miten sitä sitten pienen lapsen kanssa jaksaa?

Liikunnan ja itsestään huolehtimisen suhteen viikonloppu meni ihan ok. Lauantai-iltana kävin salilla tekemässä selkä-hauistreenin, keskittyen tosin lähinnä vain yläselkään, ja kulki ihan hyvin. Jotenkin ei vaan uskalla ihan maksimipainoja laittaa, en käsitä miksi? Kun ei siitä tässä vaiheessa mitään haittaa ole minulle eikä tuolle minityypillekään. Sunnuntai pyhitettiin palauttavaan aerobiseen kuten meillä on miehen kanssa ollut tapana, eli kävely n. 1,5h, reippaat 8km matkana. Sen päälle venyttelyt ja rentoilua loppupäivä.

Tänään tuli kehityskeskustelukutsukin, joka on kesäkuun alussa. Ahdistaa nyt sekin. Siis, en tahtoisi kertoa työnantajalle ennen kesälomaa (joka alkaa kesäkuun puolivälissä), mutta pahasti pelkän että mun suht. hoikasta varrestani tämä näkyy siiheksi jo. Mutta kun rakenneultrakin sattuu vasta heinäkuulle, niin entäs jos onkin jotain... äh, miks oon aina varautumassa pahimpaan ylipäätään?

Ja tästä nyt tuli niin ahdistunut kuva mun olotilasta, että sanottakoon tähän loppuun vielä, että nautin tästä siunatusta tilastani pääasiassa kamalasti, olen onnellinen ja iloinen ja oireetkaan ei haittaa (ne kertoo vaan siitä, että minityyppi kasvaa ja kehittyy!).

Kivaa alkanutta viikkoa!