Painopohdintaa (20+6)

Tuo aiempaan kirjoitukseen saamani kommentti sai minut pohtimaan tätä omaa suhtautumistani painoon, painonpudotukseen, painon vaikutusta ihmisen käsitykseen itsestään ... mitä vielä. Minulta on myös pyydetty joskus vinkkejä painonpudotukseen, ehkä niitäkin tulee tässä. En muista, kuinka kattavasti olen edes omasta painonpudotuksestani täällä puhunut, tai painon suhteen historiasta muutoinkaan? Joten nyt tulee ihan yli laidan, ohi raskausteeman ja muidenkin, syvällistä painoasiaa!

Tässä välin näin vinkkinä, että saa muuten toivoa käsiteltäviä teemoja tai aiheita, joista toivoisitte minun kirjoittavan! Mielelläni pohdin myös asioita, joista te lukijat tahdotte enemmän kuulla!

 Mutta siitä painosta...

Painonkehitys ja painoasiat lapsuudessa & nuoruudessa
Olin ns. normaali lapsi. Normaalipainoinen, aktiivinen, innokas, harrastin paljon. Paljon myös liikuntaa, ihan pienestä pitäen. Kävin jalkapallokoulua, suunnistin, ratsastin 6-vuotiaasta eteenpäin. Kilpailin ratsastuksessa 9-vuotiaasta eteenpäin ja minulla oli oma vuokrahevonen jolla ratsastin 4-6x viikossa 11-vuotiaasta eteenpäin. Ala-asteiässä pelasin myös salibandya, kävin aerobicissa ja kansalaisopiston jumpissa n. 10-vuotiaasta eteenpäin n. 14-vuotiaaksi asti. Painoa en muista, mutta se oli varmasti normaali. Silti muistan hämärästi jo lapsena pohtineeni, etten varmasti kelpaa tällaisena. En muista suhtautuneeni edes lapsena painooni positiivisesti, vaan jostain syystä olen pitänyt itseäni pyöreänä. Muistan isäni yksittäisen lausahduksen vuodelta 1994 (ollessani 13-vuotias), kuinka minulla on paksut reidet. Sen lausahduksen vuoksi inhoan reisiäni edelleen - vanhempien, erityisesti oman isän sanomisilla voi olla tyttären kehitykseen suuri vaikutus. Tämän muistan varmasti tulevaisuudessa omaa lastani kasvattaessa - teen kaikkeni omalla toiminnallani ja sanoillani, jotta hän oppisi arvostamaan itseään ja kehoaan, ainutlaatuisuuttaan.

Lisäksi muistan vertailleeni itseäni jo ihan lapsena jumppatunneilla muihin. Minun lapsuudessani 80-luvulla jumppatunneilla oli vielä tapana pukeutua niihin kamaliin jumppapukuihin, uimapuvun tyylisiin ja trikoisiin, joissa erottui kaikki vartalon muodot.  Jos et tiedä mistä puhun, niin jumppa näytti silloin tämän suuntaiselta:

Varmasti näytin ihan yhtä hyvältä ja terveeltä lapselta kuin muutkin, mutta joku päässäni oli saanut minut häpeämään omaa vartaloani. En muista niistä jumppatunneista mitään iloista kirmailua pitkin liikuntasalia, vaan sen kun istuttiin jossain ja pohdin päässäni miten minun mahani tai jalkani on näin paljon paksummat kuin tuolla kaverilla. Ylipainoa minulla ei kuitenkaan ollut, koska ei kukaan terveydenhoitaja painostani tuolloin koskaan mitään sanonut. 

Myös yläasteella olin normaalipainoinen, jälkikäteen kuvista katsottuna hoikkakin. Painoni oli ehkä keskimäärin 53kg. Eikä ihmekään; 4-6x viikossa ratsastamassa ja 2-4 salibandytreenit päälle, pyöräilyä päivittäin kouluun, tallille ja kavereille ehkä 10-15 kilometriä. Yläasteella olin kuitenkin koulukiusattu, erityisesti 7-luokalla, ja sen vuoksi käsitykseni itsestäni muutti vain aiempaa negatiivisemmaksi. Muistan kuitenkin, että koulun poikien keskuudessa olin suosittu ja tykätty, omalla luokallani ainoa tyttö jonka rintaliivejä pojat räpsyttelivät ja kenen takapuolta kommentoitiin. Näiden kommenttien ja naljailujen merkitys oli myös iso, niiden avulla opin jollain tapaa hyväksymään naiseksi muuttuvaa kehoani. "Seurustelin" tuolloin lähes koko ajan tai ainakin minulla oli jotain teini-iän pusuttelupoikakavereita discossa. Hain sillä toiminalla varmasti jotain hyväksyntää, jota en ollut aiemmin mistään saanut. Lopulta pahin kiusaajanikin pyysi minulta anteeksi, sitä tekoa arvostan edelleen todella paljon. 

Yläasteen ajan pysyin hoikkana, mutten silti muista pitäneeni kehostani. Äitini kanssa jälkikäteen jutelleena äitini sanoi, että hän vartaloani tuolloin kehui ja ihaili, mutta en muista tätä lainkaan. Pää on jotenkin kieltänyt koko aiheen. Mutta valokuvista näkee, että olin nätti ja hoikka, mutta ajatukseni oli vääristyneet. Lukioiässä paino nousi hieman, painoin n. 60kg ja painoindeksini oli 23-24 välillä. Tuolta ajalta muistan sen, että terveydenhoitajat alkoivat puuttua painooni. Monesti sanottiin, ettei painoa saisi tulla enempää, tai että muutama kilo vähemmänkin voisi olla. Painoni pysyi tuossa samassa niin kauan, kun muutin opiskelemaan toiselle paikkakunnalla. Valokuvissa olin edelleen nätti ja hoikka, enkä ollut mikään seinäruusu yökerhoissakaan... Mutta minäkuvani muuttui koko ajan vääristyneemmäksi, tunsin olevani pyöreämpi ja minun oli epämiellyttävä olla. Tuolloin aloin hiljalleen lihoa. 

Painonkehitys aikuisiässä
Painonnousuni alkoi pikkuhiljaa opiskelemaan muutettuani, kun elämäntapa muuttui. Hyötyliikunta jäi, kuljettiin bussilla, opiskelijapileet kerryttivät energiaa. Välillä olen jälkikäteen miettinyt millä rahalla tuli syötyä (ja juotua), mutta jollain... niin paljon, että opiskeluvuosina 2000-2004 painoa kertyi n.8kg. Tuona aikana tapasin myös nykyisen mieheni ja söin e-pillereitä, ja jouduin pohtimaan elämäntapojani vanhoillisen neuvolan terveydenhoitajan kanssa. Jokaisella käynnillä sain kommenttia siitä, miten olen ylipainoinen (bmi 24-26!). Kun keskustelimme elämäntavoistani, sain vain syytöksiä siitä, miten "kyllä minä olen nähnyt, että kun alkaa seurustella niin ne kilot alkaa kertyä". Kerrytin tuossa vaiheessa myös jonkinlaista vihaa sisälläni näitä painoani kommentoivia kohtaan, koska tuolloin aloin kuulla painostani mm. tädiltäni. Muistan hänen kertoneen, miten voi kustantaa minulle nutrilet -ateriakorvikkeet, jos tahdon niitä alkaa syömään.... mutta ei kukaan koskaan kannustanut tai antanut mitään asiallista pohdittavaa painoon liittyen.

Toisaalta minäkuvani vääristyi jollain tapaa lisää ja eri suuntaankin tuolloin, ja tässä vaiheessa, hieman pyöreänä, en enää pitänyt itseäni niin pyöreänä kuin ehkä olinkin. Olin itseeni tyytyväisempi kuin koskaan aiemmin - olinhan toteuttanut sitä oman pääni ennustetta, koko ikäni olin kokenut olevani pyöreä. No, ehkä tähän minäkuvan muutokseen auttoi myös ensimmäinen oikeanlainen pitkä parisuhde, jossa minut hyväksyttiin, minua arvostettiin ja minua haluttiin sellaisella terveellä ja rakastavalla tavalla. Sen tulokseni pyöristyin lisää, kunnes painoin n. 78kg, ja minua rakastettiin ja pidettiin hyvänä kiloistani huolimatta. Läskit eivät minua tuolloin häirinneet lainkaan, olin kaunis, haluttu ja onnellinen.

Tuolloin sairastuin paniikkihäiriöön (v. 2005) ja kävin terapiassa tiiviisti kevään & kesän. Löysin avun paniikkikohtauksiin liikunnasta, ja sen kesän aikana liikuin päättömästi, kävin lenkillä parhaimmillaan 3x päivässä, koska yksin kotona oli pelottavaa ja kohtausta ei sauvakävellessä tullut. Laihduin tuona aikana n. 8-10kg, sitä kuitenkaan itse huomaamatta. En muista, että vaatekoossa olisi näkynyt muutosta, tai että kukaan olisi kommentoinut painoani tuolloin. Toisaalta aika on melko sumussa jo noiden paniikkikohtausten vuoksi, joita oli diagnoosin yhteydessä ja sen jälkeen monta kertaa päivässä.

Pahimmasta selvittyäni palasin kuitenkin nopeasti entiseen, elämäntapani muusikkomiehen kanssa sisälsi piletystä ja herkuttelua ja kilot kertyivät nopeasti takaisin - korkojen kera. Lopulta painoin n. 75-82kg, vähän heittelehtien, vuodet 2007-2010. Näistä viimeisinä vuosina myös parisuhteemme kohtasi ensimmäiset erittäin vakavat kriisinsä ja erouhkansa, ja aika oli henkisesti hyvin raskasta. Niistä kuitenkin selvittiin, tai kyllä niitä edelleen työstetään yhdessä, mutta päätös yhdessä jatkamisesta tehtiin vahvana, ja se on vahvistunut koko ajan. Tuon jälkeen havahduin painooni ja ahdistuin siihen hyvin nopeasti. Näytin valokuvissa kamalalta, en tunnistanut itseäni enää. Keväällä 2011 kirjauduin kiloklubiin ensimmäistä kertaa kirjaten aloituspainokseni 80,5kg , mitään kuitenkaan enempää tekemättä. Kevään ja kesän ahdistuin painostani niin, että itkin, mietin voinko lähteä ulos kun läskit näyttää rumalta, voin todella huonosti. Peiliin katsominen oli kamalaa, mitkään vaatteet ei mahtuneet päälle ja muutenkin koin itseni ällöttävänä. Olin ihan vieras ihminen omassa kehossani, enkä ymmärtänyt miten olin päästänyt itseni siihen kuntoon, ihan huomaamatta. Piittaamatta läheisten huomautuksista, olin pitkään kokenut että painoni on ok, kunnes joku salama iski. Ei ollutkaan, ylipainoa oli n. 20kg ja tässä iässä se oli jo selkeä terveysriskikin. Päälle tupakanpoltto ja hieman koholla ollut verenpaine riskialttiissa suvussa, oli ihan tulevaisuuden vuoksikin tehtävä jotain.

Tämän ahdistuksen kenties tarvitsinkin, nimittäin lopulta se ahdistus oli siinä pisteessä, että elokuun alussa 2011 alkoi tapahtua. Se oli vain se päätös, lopullinen sellainen. Että nyt lähtee, asetetaan tavoitteet, aletaan toimia. Mies teki päätöksen olla tukena, ja iso apu alussa erityisesti olikin. Kun piti liikkua, niin mies ei antanut minun jäädä sohvalle. Myös mies opetteli syömään terveellisesti, herkkujen kantaminen kotiin lopetettiin yhteisellä päätöksellä. Tuloksia tuli nopeasti.

Painonpudotus
Painonpudotus oli lopulta päätöksen jälkeen helppoa, ja olenkin sitä mieltä, että tärkeintä siinä oli se päätös ja siinä päätöksessä pysyminen. Huomattavaa oli kuitenkin kiloklubin antama tuki, ensin ruokapäiväkirjan ja liikuntapäiväkirjan muodossa mutta myöhemmin erityisesti vertaistuki foorumilla sekä oman päiväkirjan kirjoittamisen terapeuttisuus. Tein selkeät tavoitteet siitä, mitä teen ja mihin sitoudun, se suunnitelma, jossa sitten vain pysyttiin. Jaoin painonpudotuksen puolivuotisiin 10kg tavoitteisiin, jotka jaoin vielä 5kg osatavoitteisiin. Palkitsin itseäni tavoitteiden saavuttamisesta, esim. uusilla liikuntavaatteilla tai uudella jumppapelillä xboxille. Ei, palkinnot eivät olleet pitsoja tai mässypäiviä, kuten ennen! 

Ruokavalion suhteen en muuttanut paljoakaan, söin perusterveellisesti ja monipuolisesti kiloklubin kalorisuositusten mukaan, jotka olivat minulle alussa n. 1800kcal/vrk ja siitä painon laskiessa vähentyen, alimmillaan n. 1500kcal/vrk. Roskaruuat jäivät pois, se oli ainoa iso konkreettinen muutos. Samoin ruoan korvaaminen herkuilla - ne suklaapatukka välipalat ja kaupasta nälissään ostetut jäätelöt. Herkut syötiin jälkiruokana / niille tarkoitettuna hetkenä juhlissa. Pikkuhiljaa opin, mikä on terveellistä ja kevyempää ja mikä pitää nälkää paremmin. Kasvisten määrä ruokavaliossani nousi, kiitos kiloklubin pallerojärjestelmän, jossa vihreää kasvispalloa piti tavoitella. Itseasiassa myös rasvan määrä ruokavaliossani nousi, sitä kun oli opetettu karttamaan, koska onhan rasva ah niin lihottavaa ja epäterveellistä! Mutta ne hyvät rasvat, ihminen tarvitsee niitä toimiakseen. Öljyt tulivat meille jäädäkseen. Pikkuhiljaa myös proteiinin määrä nousi, koska sen koin tärkeäksi kylläisyyden ylläpitäjänä - ruokavalioon tuli rahkaa ja raejuustoa. Mutta söin kuitenkin kaikkea, herkkujakin, välillä päivittäinkin. Eli sitä rentoa painonhallintaa. Kävin jopa kuuntelemasa Patrik Borgin luentoa aiheesta kerran matkan varrella, arvostan! Suosittelen kaikille lämpimästä tutustumista kiloklubiin, ja jos ei muuten, niin lueskelemaan vaikka niitä asiantuntija-artikkeleja sieltä. Oma suhtautumiseni ruokavalioon palkintoja ja kannustemina muuttui pikkuhiljaa suhtautumiseksi ruokaan polttoaineena, josta tulee kuitenkin nauttia ja sen tulee antaa minulle kehoni vaatimia ainesosia ja energiaa. Lisäksi huomasin, että syödessäni hyvin voin paremmin, jaksan paremmin ja olen energisempi. Vaikutuksiahan näkyy toki myös ihossa... niin, ja seksielämässä ;) Tämän on todennut mieskin!

Myös liikuntatottumukset muuttuivat, vaikka ensin päätinkin, että syöminen on avainasemassa ja liikkuminen toissijaista. Painonpudotus kun on pääasiassa siitä kiinni, mitä laittaa suuhunsa. Liikkua päätin aluksi 2 kertaa viikossa, mutta nopeasti siitä innostuin ja liikkumisen määrä kasvoi. Ensimmäisen 1,5 vuotta liikkuminen oli lähinnä kävelyä, myöhemmin juoksua, sekä kotijumppaa. Karsin elämässäni monesta muusta asiasta tämän vuoksi - tv:n katselu jäi, kotityötkin isolta osalta vähenivät. Pölypallot saattoivat juosta nurkissa, kun tärkeämpää oli opetella tekemään kesäkurpitsalasagnea ja käydä katsomassa uusi lenkkimaasto. Mutta se oli sitä priorisointia, se oli elämässä tärkeintä. Elokuu-joulukuu 2011 välillä painoa putosi lähemmäs 15kg, eli v. 2012 alussa painoin n. 65kg ja kevään 2012 aikana loput n. 5-6kg, kesällä 2012 olin tavoitepainossani joka oli alle 60kg. Vuodessa olin laihtunut n. 20kg. Keväällä 2012 aloitin myös kuntosaliharrastuksen tarkoituksenani kiinteyttää laihdutuksen löystyttämää kehoani, siihen kuitenkin täysin hurahtaen. Nopeasti kiinteytystavoitteet muuttuivat lihasten kasvatustavoitteiksi. V. 2012 alussa lopetin myös pitkään kestäneen tupakanpolton, joka loi omat haasteensa painonpudotuksen lopulle, mutta onnistuin siinä silti! Painonpudotuksen lisäksi tuo lienee paras päätökseni koskaan.

Syksyn 2012 keikuin pohtien mitä haluan painolleni tehdä, välillä kiloklubin ruokapäiväkirjaa edelleen kirjoitellen, välillä siitä luopuen. Tein sitä irtautumista siitä vuoden kestäneestä säntillisestä elämästä, jossa olin kirjannut kaloreita ja pitänyt liikuntapäiväkirjaa. Se oli pelottavaakin, kokeilla kantaako ne omat siivet tässä asiassa jo! Paino pysyi kuitenkin samassa, mistä olen onnellinen. Lisäksi keho muuttui kuntosalitreenin myötä, ja ympärysmitat pienenivät, mikä antoi motivaatiota syödä hyvin, jotta jaksaa salilla. Pikkuhiljaa muodostui käsitys siitä, etten halua enää olla laihduttaja. Haluan oppia olemaan tyytyväinen itseeni nyt, normaalipainoisena. Se ei ole helppoa sekään - nälkä kasvaa syödessä! En kuitenkaan halua olla liian laiha nainen, jonka lonkkaluut ja kylkiluut paistavat rumasti, vaan tietyn naisellisiuden säilyttävä sopusuhtainen nainen. Sen saavuttamisessa kilot ei enää tässä painossa ole avainasemassa, vaan se kehonkoostumus.

Raskautuminen
Tässä vaiheessa, loppuvuodesta 2012, teimme miehen kanssa päätöksen, että lapsi saa tulla jos on tullakseen. Ensimmäinen varsinainen yrityskierto oli 1/2013, jolloin seksiä taisi olla kiireiden vuoksi tasan kerran, joten ei tuota nyt yrityskierroksi voine laskea. 2/2013 talvilomalla se kuitenkin heti tärppäsi, ja plussasin rv 4+2, maaliskuussa, suureksi yllätykseksemme. Emme kumpikaan olettaneet, että tämä olisi ollut meille näin helppoa. Alkuraskaudesta koin kamalaa ahdistusta painoa kohtaan, puhuin siitä ensimmäisessä neuvolassakin. Lisäksi kavereiden kanssa. Mietin, miten hyväksyn muuttuvan kehoni ja kertyvät kilot. Pikkuhiljaa pienen ihmeellisen elämän kasvaessa kohdussani olen oppinut kuitenkin rakastamaan tätä raskauden myötä muuttuvaa vartaloa, ja jossain mielessä hyväksyn itseni nyt paremmin kuin koskaan. Lisäksi raskauden jälkeen minun ei tarvitse olla se timmi nuori nainen, vaan "saan" näyttää siltä terveeltä synnyttäneeltä naiselta, jonka rintojen kiinteys on suhteessa imetyslitroihin ja alavatsa roikkuu siitäkin syystä, että siellä on kannettu muutamia kiloja maailman suurinta rakkautta 9 kuukauden ajan <3.

Lisäksi olen onnellinen, että opin terveellisen ja monipuolisen syömisen ennen raskautumistani. Olen kokenut suhteellisen helpoksi painonhallinnan myös raskausaikana, erityisiä mielihaluja (ajoittaisista makeanhimoista huolimatta...) ei ole kamalasti ollut, ja olen pystynyt säilyttämään ruokarytmini säännöllisenä. Painoa on nyt tullut muutama kilo, mutta raskaana ollessahan niitä kuuluukin normaalipainoiselle ihmiselle tulla :) Lisäksi tämä raskaus auttanee minua sen rentouden lopullisessa löytämisessä, kun nyt ja imetysaikana en voi laskea kaloreita tai liikkumiani minuutteja, vaan minun on syötävä jaksaakseni ja ravitakseni itseni ja kasvava lapseni.

Lopuksi kiteyttäen...

Lihoin aikoinani, koska:

• kotoa oppimani ruokailutottumukset olivat vääriä (ei juuri kasviksia, ei proteiinia, ei ruokarytmiä, herkkuja milloin vain)
• ammattihenkilöt sekä läheiseni puuttuivat painonkehitykseeni elämäni aikana tavoilla, jotka vaikuttivat minäkuvaani ja suhtautumiseeni itseeni
• elin villiä nuoruutta 20-30-vuotiaana, ja siinähän niitä kaloreita kertyy
• söin kuten avomieheni syö, tiedostamatta että fyysista työtä tekevä mies kuluttaa "melko paljon" enemmän, kuin istumatyötä tekevä n.20cm lyhyempi nainen... 
• vaikka mieheni arvostus oli ihanaa, niin lihoin myös siksi, ettei häntä koskaan kiloni häirinneet, vaan olin se sama ihana pullis, kiloista viis
• ruoka oli minulle palkinto, kun onnistuin jossain
• söin ruokaa lohdutukseksi, kun oli paha olla
• herkut olivat arvossa arvaamattomassa, mietin jo torstaina mitä herkkuja ostan lauantai-illaksi leffan kanssa... 

Onnistuin painonpudotuksessani, koska... 

• tein päätöksen, johon sitouduin
• asetin konkreettiset tavoitteet, jotka kirjoitin ylös, sekä sovin itseni kanssa palkinnot niiden saavuttamisesta
• mieheni sitoutui projektiin myös ja oli kullanarvoinen tuki erityisesti alkuvaiheessa, kun motivaatio oli ajoittain vähäisempi
• otin selvää asioista, opettelen mikä on terveellistä, miten kuuluu syödä, luin paljon, kartoitin asioita
• en laihduttanut, vaan tein tietoisen elämänmuutoksen - heti alusta muutos oli pysyvä, ei mikään dieetti tai kuuri
• koostin terveellisen ja monipuolisen ruokavalioni minulle mieluisista aineksista, en syönyt kaalikeittoa tai salaattia vaan juuri sitä mitä minun teki mieli - tärkeää oli että nautin jokaisesta suupalasta, koska niin haluan elää jatkossakin. Ruokavaliota muutin vain niin, että pystyn elämään tekemieni muutosten kanssa hamaan hautaan asti!
• opettelin aktiivisempaa elämäntapaa - aluksi se tarkoitti vain pois sohvannurkasta, pikkuhiljaa terveysliikuntaa ja siitä kuntoliikuntaa, johon muodostui tavoitteita ja aikatauluja. Pakottamatta, nauttien kaikesta mitä teen. Jos oli viikko etten jaksanut liikkua, niin suhteutin syömiseni aktiivisuuteni määrään - liikkumaton ihminen ei saa santsata niin paljon!
• koska kiloklubi! En uskalla vieläkään sanoa, olisinko onnistunut tässä ilman sitä vertaistukea jota sieltä sain, joten kiitos teille kaikille ihanille tukijoille <3 ja toki konkreettiset apuvälineetkin olivat hyödyksi, ruokapäiväkirjan avulla silmäni vihdoin aukesi sille, miten paljon oikeasti söinkään ennen, ja minkä verran minun kokoiseni ihmisen kuului syödä
• lisäsin kasvisten, hyvien rasvojen ja proteiinin määrää ruokavaliossani tarpeitani vastaavaksi, karsien hiilihydraatteja - ei karpaten, vaan tietosti terveellisesti syöden, vähentäen vaaleita jauhoja ja puhdasta sokeria
• ...ja varmasti moni muukin asia. 

Voisin kirjoittaa tästä aiheesta ehkä kirjan, mutta nyt päätän palopuheeni tähän! Ja jään jatkamaan mahan kasvattelua, onneksi saan tehdä sen nyt hyvällä omalla tunnolla ja onnellisena pyöristyvästä muodostani. Siirryn lounastamaan, varhaiskaalista ja kesäporkkanoista tehtyä kaalilaatikkoa, jonka seuraksi riitti vielä viime syksyistä puolukkasurvosta, nam!

Hyvää viikonloppua!

Hups, ku hurahti

Aika meinaan! Niin päätin, että aktivoidun, ja muiden blogeja oonkin melkein päivittäin käynyt lukemassa, mutten ole omaani jaksanut päivitellä. Paljon on tapahtunut, mutta paljoa en taida niistä nytkään jaksaa höpistä (eli siis kirjotan tajunnanvirtaa tähän kilometrin verran, kun en osaa olla lyhytsanainenkaan!). Jos kävisin kumminkin läpi, kun kohta on neljännes vuodesta takana, että mitä olen saanut aikaiseksi vuodelle asetettujen tavoitteiden suhteen:

1. Treenata itseni tiukaksi ja timmiksi pikinimimmiksi kesään mennessä
Olen treenannut! 3-4 kertaa viikossa ja vähintään yks airoobinen päälle. Selkälihaksista huomaan erityisesti eroa itsekin ja on noita painojakin saanu vähän kasvatella. Ohjelmaan on otettu pysyvästi perusliikkeitäkin, kuten penkkiä ja maastavetoa, nyt kun tekniikat alkaa olla hiottuna. Mii laik it!

2. Syödä hyvin ja terveellisesti kehoani kuunnellen ja sen tarpeita täyttäen
 Pääasiassa oon tehnyt tätäkin. Kasviksia menee keskimäärin kilo päivässä, protskua 100-150g/pvä, rasvaa tarpeeks ja muutenkin monipuolisesti. Mutta herkkuja unohtamassa. Tässä esimerkkiä eilisestä illallisesta:

syökää parsaa!

3. Huomioida itseäni muutenkin vähän enemmän ja tehdä asioita, joita hyvinvointini edellyttää
Oon nukkunu hyvin! Tää on asia, joka mun elämässä on ollu hakusessa viimeiset 3 vuotta. Pahasti. Useita unilääkkeitä on syöty ja kepulikonsteja kokeiltu, öitä itketty ja ahdistuttu. Nyt on nukuttu, ilman ongelmia unessa klo 23 ja ylhäällä klo 7. Ja joo, muutenkin. Oon neulonu, kasannu palapeliä, leiponu, kokannu, käyny leffassa, ravintolassa. Olen nauttinut elämästä ja voinut paremmin kuin vuosiin! Tässä jotain esimerkkiä nautinnosta:

4. Huomioida tätä parisuhdetta vielä vähän enemmän, ja tehdä asioita joita sen hyvinvointi edellyttää.
Taitaa olla molemmin puolinen tunne miehen kanssa, että parisuhteessakin on menty taas eteenpäin. Viime viikko lomailtiin käytännössä kokonaan yhdessä, tehtiin paljon ihania asioita ja sunnuntaina puhuttiinkin, et jotain ihan uutta läheisyyttä taas havaittavissa. Hiljaa hyvä tulee, ja rakkautta riittää :)
 
ja konkreettisesti aion ainakin

5. Valmistua!
DONE! YAMK-todistus taskussa 22.2.2013, oppari arvioitu arvosanalla 4 ja tulevaisuudessa taas muutama avoin ovi lisää :) Tein sen!

6. Saada painoni pysyvästi 5-alkuisiin lukemiin
Tässäkin on onnistuttu, toistaiseksi! Loman jälkeen paino oli yhden päivän päälle 60, mutta alimmillaan se on ollut 58,6kg. Ja pääasiassa jotain 59 kieppeillä. Painoindeksillä mitattuna en vielä mikään kamalan pikkunen ole (bmi 23,2), mutta hiljaa hyvä tulee. Ainakin se tuntuu nyt alle 60kg pysyvän ilman ponnisteluja, vaikka herkutteleekin ja nauttii olostaan. Ja saa kuitenkin ihan kunnolla syödä!

7. Nostaa penkistä 50 kiloa (tää ei oo enää edes kaukana!)
Ennätykset ei oo noussu viime vuotisesta 45 kilosta, mutta en ole kamalan tosissani yrittänytkään. Onneksi vielä on aikaa ;)

8. Saattaa loppuun makuuhuoneen ikuisuusremontin (3 vuotta on ikuisuus, jos yhtä huonetta remontoi)
Edistytty, paljon! Nyt on seinät jo tasoitettu ja pohjamaalattu, katto paneloitu ja betoniseinä struktuuripinnoitettu. Seinät o maalia vajaa, lattia laittamatta, listat laittamatta. Mutta se valmistuu vielä, miehen kanssa sovittiin et juhannuksena nukutaan sisustusta myöten valmiissa makkarissa!

kuva ei anna oikeutta struktuuripinnoitteelle, mutta tuossa seinässä on oikeasti sellainen karkea kivipinnoite! 

Hei, kun minä kirjoitin tätä, niin mä tajusin, et mullahan on menny muutama kuukausi aika loistavasti! Uu jea. Elämä hymyilee, treeni kulkee, mulla on paljon mielekästä tekemistä ja oon päivä päivältä enemmän sinut itseni kanssa. Uusia edistymiskuvia on otettava tän kuun lopulla, toivotaan ettei edistyminen oo vain pään sisäistä, vaan näkyis myös niissä.

Ihanaa kevään jatkoa kaikille, se tulee sieltä kyllä hiljalleen, tulee tulee!

2013, Here I come! En usko uuden vuoden lupauksiin, mutta...

Tänä alkaneena vuonna meinaan tehdä parhaani seuraavien asioiden eteen:

1. Treenata itseni tiukaksi ja timmiksi pikinimimmiksi kesään mennessä
2. Syödä hyvin ja terveellisesti kehoani kuunnellen ja sen tarpeita täyttäen
3. Huomioida itseäni muutenkin vähän enemmän ja tehdä asioita, joita hyvinvointini edellyttää
4. Huomioida tätä parisuhdetta vielä vähän enemmän, ja tehdä asioita joita sen hyvinvointi edellyttää

ja konkreettisesti aion ainakin
5. Valmistua!
6. Saada painoni pysyvästi 5-alkuisiin lukemiin
7. Nostaa penkistä 50 kiloa (tää ei oo enää edes kaukana!)
8. Saattaa loppuun makuuhuoneen ikuisuusremontin (3 vuotta on ikuisuus, jos yhtä huonetta remontoi)

Näissä olkoon tarpeeksi tälle vuodelle.

Tässä jotain, mistä lähdetään kehittämään hommaa eteenpäin:

Miksen osaa pitää itsestäni tällaisena?

Ja tännekään en oo jaksanu aikoihin kirjoittaa, vaikka jotain ois kiva saada tännekin muistoksi tästä elämästä kirjoitettua. Miks pienenä jakso kirjottaa joka päivä, nyt kun "on aikuinen" niin on olevinaan aina jotain tärkeämpää?

Ja ärsyttää. Ärsyttää se, että nyt on kolme kuukautta tullu treenattua tosissaan ja syötyä terveellisesti ja yritetty karistaa näitä ylimääräisiä loppuja, mutta lopputulos on.. no, näköjään reilu kilo on saatu pois tuosta kesäloman jälkeisestä painosta. Alimmillaan piipahdettiin vitosella alkavissa, mutta nyt ollaan taas lähempänä kuusykköstä. Ja lisäksi ärsyttää ehkä eniten kaikessa se, etten osaa olla tyytyväinen itseeni tällä hetkellä! Miksi elämä on aina sellasta "sitten kun" elämää? Siis, oon pudottanu painostani yli 20 kiloa, olen normaalipainoinen, treeni kulkee, opinnot on loppusuoralla, työ on ihan jees, mies on ihana... kaikki on hyvin, ja minä kiroan muutamaa mukamas ylimääräistä kiloa? Hei haloo!

Lisäksi, mun vaatekoko on tällä hetkellä S, XS tai 36. Uusi ulkoilutakki on 34. Vaikka mun bmi on lähempänä 24:ää kuin 20:ntä, niin ei kaupasta löydy tuon pienempiä vaatteita enää kuin lastenosastolta. Ikävä kylä angry birdsit tai puuhapetet ei pue yli 30-vuotiasta enää kovin hyvin. Kai?

Tässä mulle tavoite nro 1. Opi rakastamaan itseäsi tällä hetkellä juuri näissä olosuhteissa.

Niin, mitä treeneihin tulee. Hyvin on kulkenu mutta kulkekoon! Tosissaan on yritetty treenata, ja on tuota tullu salilla juostuakin 4-5x viikossa ja pari aerobista viikossa siihen lisäksi. Uuden penkkimaksimin tein eilisaamuna, 45kg nousi kuin nousikin miehen varmistaessa. Ehkä noista treeneistä vois rohkaistua tännekin enempi kirjoittelemaan... kunhan ny ensin aktivoituis ylipäätään tänne enempi kirjottamaan :D Nuo isommat painot oli joskus alkusyksystä vielä pelottavia, mutta oon yrittäny nyt rohkaistua ihan noiden yksittäisten maksimeidenkin kasvattamisessa. Loppujen lopuks oon todennu, et se on aika paljon pään sisällä se juttu, pitää uskoo että se nousee. Niin se nousee.

Sellasta tällä kertaa. Tänään on krapula, tänään en ole terveellistä elämää elävä. Tänään syön sipsiä ja suklaata iltapalaksi, manaan naisen hormonikiertoa ja pohdin vauvakuumettani. Uskokaa itteenne!

Jeesus ei tule, oletko valmis?

..PMMP:n lumoissa palailen taas blogini pariin. Kesä hurahti vauhdilla.

Saliohjelma päivitetty, ja se + kesän ylläpitokalorit toivat treeneihin PALJON lisää painoja ja minuun paljon lisää voimaa parissa kuukaudessa 8). Ohjelmaa päiviteltiin lähinnä sarjoja lyhennellen (ennen 10-12, nyt 5-8 toistoa per sarja pääliikkeissä) ja vaihtoehtoisia treeniohjelmia luoden vanhan kolmijakoisen ohjelman pohjalta. Tavoitteena ihan lihaskasvuakin, voiman lisääntymistä, ja ei passaa lihaksia totuttaa samaan treeniin siis. Kivaa on ollu!

Kesän aikana nousi myös paino. Se oli kesälomaturvotusten putoamisen jälkeen n. 62kg, eli ei pahasti kuitenkaan - ainakin uskottelen, että tästä osa on sitä lihastakin ;) Hauikseen sekä takapuoleen on ilmestyny sentti lisää, en jotenkin usko että ne ihan ensimmäisinä lihois? Enivei, nyt mennään syksy taas vajekaloreilla, tavoitteena vihdoin se bikinikunto kesäksi 2013. Ylläpitokaloreita jonnekin kohtaa kevättä sitten ja lopuks vaik dietataan loput ylimääräiset pois. Tiukkana tavoitteena 55kg 1.6.2013 mennessä. Se meinaa noin -6kg tähän hetkeen, jossa paino on 61,4kg. I can do it!!

Se mitä kesästä on sanomista, niin öh. Kaljaa tuli juotua. Ja lonkeroa, siideriä, viiniä. Tuli tosin vastapainoksi myös lenkkeiltyä (aamuaerobiset <3) ja treenattua kovaa, ja syötyä hyvin. Ei ollu sellasia kamalia treeniä häiritseviä helteitäkään ;)

Nyt oon viikon maannu kipeenä sängyn pohjalla. Tuli sit tällanen pakkolepo tähän väliin, just kun sain parin viikon sisään tehtyä parhaat treenit ikinä, isommilla painoilla kuin ikinä. Tällä hetkellä vedetään antibioottia ja muutamaa muuta droppia, toiveissa ois että ylihuomenna pystyis jo jonkun kevyen treenin vetäseen.

Jaa, että tämmönen kesäpäivitys. No, ainakin tästä käy selväks et elo on pyöriny aika lailla noitten treenien ympärillä, on tässä vähän tehty töitä ja opiskeltukin tosin ;) Miehen kanssa oli ihana kesä, paljon kaikkea ihanaa yhteistä ja yhdessä!

Pitkästä aikaa koen eläväni, vaikka tää monen silmissä onkin arkisen tylsää. Tuntuu hyvältä. Osasyy lienee kesäkuussa aloitetussa kilpirauhasen vajaatoiminnan lääkityksessä (arvot eilen TSH 3.1 ja t4v 15), osa varmasti ihan sisällössä ja sen mielekkyydessä. Lisää tätä!

Enää pari päivää lomaan on, laskin aivan itse äsken

Ja sen kunniaksi tulin tänään pyöräillen töihin! Matkaa 18,5km, keskivauhti 19,5km, mikä on mielestäni enemmän kuin hyvin? Enhän ole pyöräillyt aktiivisesti kuitenkaan ... noh, ainakaan yli 10 vuoteen. Paino vieläkin päälle 61kg, ja voi muuten olla osittain ihan sitä itteensäkin eikä turvotusta enää, kun maha tuntuu aika vinkeeltä... mut olkoon, kyllä se näillä liikkumisilla lähtee, tai jos ei lähde niin ainakin kiinteytyy ;) !

Loma alkaa perjantaina. Miten mahtia se onkaan! Lomasuunnitelmia ei juurikaan ole, mutta tässä jotain;
- saliohjelman päivitys loman alkajaisiksi, pt:n kanssa heti tiistaina, en malta odottaa!
- Turun reissu, ensimmäistä kertaa elämässä - sen jälkeen on sit yks aukko sivistyksessä vähempi, kun oon käyny Turussakin
- pihan laitto, opinnäytetyötä eteenpäin, remonttia eteenpäin, vähän kodin laittoakin...niitä pakollisia juttuja
- bändärinä pyörimistä miehen keikkaillessa festarikesässä 8-) eli kaikennäköisiä kissanristiäisiä ois juhlittavana
- ehkä vuokrataan joku vuokramökki jostain tai käydään vaeltamassa tai pyöräretkellä tai tai tai... haaveita jos jonkinlaisia, joita toteutetaan sen mukaan mitä jaksetaan.

Lomallahan kuuluu lomailla, eikä elää kellokortin mukaan. Tai niin minä ainakin meinaan tehdä, sinne mennään minne nenä näyttää tai minne sillä hetkellä tekee mieli :)

Ihanaa kesää, nyt löytyi vihdoin ne kesäiset kelitkin!

The Fiilis, kun treeni kulkee!

Tervehdys taas tauon jälkeen. Laihduttaminen loppui juhannuksen alla saavutettuani tavoitepainon, joka oli alle 60kg, tarkalleen vaaka näytti 59,7kg. Juhannus juhlittiin ja hulinoitiin, kerättiin parin kilon turvotuksetkin mutta niistä viis, ylläpitokaloreille on siirrytty. Ja en osannut edes arvata, miten iso ero voi olla treenatessa ja yleensäkin liikkuessa jaksaessa! Vajeilla on tosiaan syöty lähes vuosi, eli kai sitä on unohtanutkin sen energian mitä saa ruuasta?

Kuitenkin, viikko on nyt vedetty niin rankkaa treeniä kuin keho kestää, ja se näkyy - voima on selkeästi lisääntynyt, painoja on joutunut nostamaan reilusti, aerobisista juostessa erityisesti jaksaa paremmin, melkein 10km lenkit menee nyt ilman että puolen välin jälkeen tuntuu voimat katoavan tyystin. Siis huomattava ero entiseen, ja se The Fiilis mikä salilta jää tai se The Flow mikä on kunnon juoksulenkin jälkeen. Oih, tätä lisää, tänä kesänä ei enää laihduteta!!

...ei, vaikka paino on edelleen 61,2kg, mutta olen vahvasti sitä mieltä että treenin vuoksi. Syöty on pääasiassa hyvin, mutta liikuttua on tullut min. 1h joka päivä, useampana päivänä 1,5-2h. Lisäksi uuden pyörän myötä on aloitettu nollasta aktiivinen pyöräily, josta reidet ja pakarat kovasti tykkää, mutta ovat myös rasittuneita. Töihin houkuttais alkaa pyöräilemään, muttei mun pakarat taida ihan vielä kestää sitä n. 20km matkaa suuntaansa, saa nähdä josko tulevan viikon aikana kumminkin uskaltais, ennen kuin loma alkaa :).

Tosiaan, loma. En melkein malta odottaa! 5 viikkoa aikaa itselleen ja haaveidensa toteuttamiseen taas, ja niitä on tällekin kesälle kertynyt. Lämpöisiä päiviä toivotellen ja toivoen siis.

Hyvää kesää!

Vaihtelevaa tämä minun blogi-innostus! Välillä on päiviä ettei ennätä kirjoittaa, päiviä ettei muista tämän olemassaoloa ja päiviä ettei vain ole mitään kirjoitettavaa.

Mitäs tässä, pienessä elämässä. Ei ainakaan mitään uutta! Paino kävi viikonloppuna kivasti vähän alle 60kg:n, eli tavoitteessa periaatteessa oltais ,vaikka se sieltä vähän nousikin. Syömisiä oon nyt kohta vuoden vajeilla syömisen jälkeen pari päivää nostellu, saa nähdä miten paino reagoi. Mutta josko sais treeniinkin tästä jotain uutta puhtia, kun on energiaa?

Treeni on tosiaan kulkenu hyvin, niin salilla kuin lenkkipolullakin. Lenkkinä menee hölkäten nyt melko rutiinisti tuollainen 8km kieppi, ja muistettakoon että ensimmäiset juoksuaskeleeni otin viime vuoden elokuussa. Ihan ilman mitään ohjelmia, välillä viikkojenkin tauoilla, olen ylpeä tästä. Kymppi tavoitteena saada rikki tänä kesänä! Uusiin juoksulenkkareihin pitäis satsata, kun viime vuonna ostin vaan halpikset, tietämättä miten kauan innostus kestää. Salilla on painot lisääntyny, ohjelma alkaa olla uusimista vajaa, eli kunhan oma pt tulee lomalta viikon päästä niin muokkaillaan. On se vaan yhä ihanaa <3

Sitten on tullu joku tyttömäisyyskausi, varmaan kolmenkympin villitys, onko sellasia? Siis, oon innostunut esim. kynsilakoista ihan kuin pikkutytöt! Ostanut niitä parissa viikossa monta väriä lisää, tehnyt "hienoja" manikyyrejä itselleni ja eilen ostin tollasia liimattavia "timanttejakin". Asiakkailta (pääsiasiassa 60v ->) olen saanut näistä mielenkiintoisia kommentteja, tän hetkiset on turkoosia + hopeaa ja valkoisia kukkia, pitää jatkossa koittaa ottaa kuvia näistä tännekin, jos sais sen näkösiä että kehtaa julkaista. Muutenkin joku hömpöttelykausi menossa, kun hiuspuuteriin satsasin ja olen hiuksiakin laittanut pitkästä aikaa, meikannut ihan arkenakin ja muutenkin ollut, noh, naisellisempi ilmestys. Johtuukohan se tästä laihtumisesta osittain?

Tällä hetkellä oon flunssassa joten painun pehkuihin etsimään unta, ja parempivointista huomista. Öitä möröt!

Se putoaa sittenkin!

Paino meinaan. Se on jännää, miten se kaikista yrityksistä huolimatta välillä ei liikahda mihinkään, ja sitten kun meinaat saada lapsellisen teiniangstikohtauksen epätoivoinesi, se yhtäkkiä putoaakin.

Uusi alin paino 61,3kg, mikä tarkoittaa että olen kevyempi kuin ainakaan viimeiseen 12 vuoteen. Kevyempi kuin koskaan aikuisiälläni - aikuinen siis vain jos ikää katsotaan numeroina, muuta aikuista minusta ei kamalasti taida löytyä?

Treeni kulkee, mikä on kivaa. Tänään sai nostaa rintoihin ja ojentajiin taas painoja, että sai vedettyä lihakset kunnolla loppuun. Käsivarsissa ja selässä alkaa lihakset erottua eri tavalla kuin ennen, ja mies osasi huomata myös reisilihaksissa eroa entiseen! Here we come bikinikelit ja myöhäinen talviloma aurinkoisella Välimeren rannalla! Tänään vaatekaupassa mahduin hyvin koon 36 housuihin, kun se koko viime kesänä vielä oli 44 ;)

Käsityöprojektina tällä viikolla valkoiset valepalmikko säärystimet. Niistä tulee vallan kivat, vaikka alkaakin säärystinkelit olemaan tältä vuodelta kohta ohitse? Onpahan ensi syksyksi valmiiksi. Seuraavaksi käyn taas ristipistokaitaliinan kimppuun - se on kesken viime keväältä, kun silloin ostin syksykuvioisen että on varmasti syksyksi valmiina. No, ei ollut, enkä takaa että on ensi syksyksikään. Virkattava pitsiliina on myös kesken, ja isoäidinneliöitä puuttuu kummilapsen torkkupeitosta vielä ehkä 10-15kpl. Jotain kivaa kesäistä pitäisi alkaa työstää, joku ohuesta langasta tehty hartiahuivi voisi olla kiva idea! Mistäköhän löytäis jonkun kivan ohjeen?

Kevättä rinnassa siis, energiaa koko ajan enemmän ja ideoita sen myötä. Lomaan aikaa vajaat 3 viikkoa, toivottavasti tarttuu joku kiva äkkilähtö haaviin tänäkin vuonna!