Viikko on mennyt periaatteessa paljon paremmin kuin aikaisemmat, mm pahoinvoinnin osalta. Väsymystäkään ei ole ihan samalla tavalla kuin ennen. Rinnatkaan ei ole ihan yhtä arat kuin ennen... ja vaikka nää onkin ihania asioita, niin myös pelottavia, entäs jos kaikki ei olekaan hyvin kun oireet häviää :( Mieskin selkeesti huolehtii, ja kyseli että onko se nyt normaalia että ne tässä vaiheessa vähenee. Kai se on, mutta silti... ääh, haluisin vaan niitä varmoja todisteita että jotain tapahtuu ja kaikki on hyvin!
Ja vaikka odotankin sitä kuin kuuta nousevaa, niin ensi maanantain nt-ultra alkaa pelottaa ihan mielettömästi! Entisenä paniikkihäiriöpotilaana mua oikeesti pelottaa että saanko jonkun kohtauksen siellä äippäpolilla... enkä varmasti saa nukuttua edellisenä yönä yhtään! Onneks siinä on ensiapu ja sydänfilmilaitteet sit lähellä :D Toivon vaan niin kovin että kaikki ois hyvin <3. Yks tuttu joutui juuri männä viikolla raskauden keskeytyksen tekemään, havaitun geenivirheen takia... voimia sinne, en osaa edes kuvitella kuinka raskasta on :/. Onneksi heillä on kolme tervettä lasta ennestään (ja yksi enkeli, joka kuoli yksivuotiaana... elämän kovia kohtaloita).Ja valaiskaa hei mua tyhmää, eikö se nt-ultra tehdä pääasiassa kai alakautta? Mies tuossa manasi jo, että pitää katella kun muhun jotain työnnetään hänen katsellessaan... :D Mitäpä tuosta, saanee tottua, voip olla et sinne tulevien kuukausien aikana työnnetään vaikka mitä...
Niin ja tämä turvotus!! Pari päivää oli painokin jo 61,3kg, mikä ois ollu +1,7kg raskautta edeltäneeseen painoon. Tänä aamuna se oli onneksi vain 60,8kg, eli +1,2kg (neuvolassa tää ois vain +0,2kg, koska siellä aloituspainona on 60,6kg, mutta mittaan itse rv 4 aikaisesta painosta). Iltaisin näytän kuitenkin ihan ryhävalaalta! Eilen kävin salilla, ja ne peilit... voi apua, kun niistä näkyi vain maha! Onneksi kävin Suomi-USA lätkäpelin aikaan ja olin yksin salilla, sain rauhassa katella miten tää maha illasta näyttää kyllä ihan vauvamahalta jossain raskausviikolla 20! Ei sitä saanut edes sisään vedettyä, se oli sellanen ihmeen pinkee ja turvonnut. Jos ois joku sukulainen kattomassa, niin varmasti ois kysynyt odotanko vauvaa. Lisäksi sukista jäi nilkkoihin poimut, sormukset ei menny sormiin, rintaliiveistäkin jäi painaumat... huh. Toivottavasti helpottais pian, ahdistava olo nahoissaan! Onneks se on nyt aamusta taas vähän parempi.
Sit oon kyllä yks hormonihirviö. Miehen teen hulluksi tätä menoa... tänä aamunakin mua alkoi suunnattoasti ahdistaa wc:n lattialle sen kasaamat mainokset (varmaan 3 viikolta..), joten heitin ne vessasta eteisen lattialle sanaakaan sanomatta. Sit menin kiukusta kihisten olkkarin sohvalle katteleen naamakirjaa puhelimesta, ja ootin tekeekö se mitään. Se marssi niitten yli ehkä 4 kertaa kunnes räjähdän, että etkö nyt helvetti saa niitä lehtiä siihen lehtikoriin mikä on siinä vieressä :D Tästäkös mies innostui kinaamaan siitä, että enhän minäkään saa asioita koneeseen näköjään ja ja ja.... lopputulemana se ,että mies lähti kiukustuneena salille ja on on siellä vieläkin, toivottavasti tulee paremmalla mielellä takaisin. Pitänee alkaa purkamaan omaa turhautumista siivoamiseen, kun vähän tuntuis nyt löytyvän energiaa. Jos jotain pientä edes saisi aikaan?
Hyvää helatorstaita lukijat, ihanaa kun on pitkät vapaat ja huomennakaan ei ole töitä :)
Moi, tunnustan käyväni täällä lukemassa ;)
VastaaPoistaKantsii ehkä alkaa totutella tuohon iltapöhöturvotusöllötys-oloon. Menee nimittäin vielä yli puoli vuotta ennen kuin se 'helpottaa' ja sitä ennen se ehtii paisua aika rouheaksi ;D Tai siis, ei siihen tietenkään tottua kannata, mutta HYVÄKSYÄ, että tällasta tää nyt on.
Hormonihäiriöistä itseäni ärsytti eniten se, että aloin tiedostaa noiden tilanteiden johtuvan hormonimyrskyistä ja samalla tajusin että mies EI tajua, vaan suuttuu oikeasti, joten minä jouduin siinä myrskyn keskellä selittämään, että "anna nyt mulle se halaus ja sano nyt että tämä on suhteetonta kun tämähän johtuu näistä hormoneista". Ihan helvetin ärsyttävää, että pitää toiselle selittää omasta puolestaan keskellä sitä kiukkua miten hormonimyrskyistä selviää joskus vaikka halauksella ;D
t. kokis
Kiva vaan että käyt, viel kivempi että tunnustit ;)
PoistaJa joo, tiedän että tuo turvotus jatkuu... ja jatkuu... mutta voisin uskoa, ettei se haittaa NÄIN paljon kuin nyt enää siinä vaiheessa, kun maha näkyy kilometrin päähän. Nyt inhottaa lähinnä se, että näyttää siltä, että ois rv 26 menossa, vaikkei oo ku huomenna rv 11 takana!
Ja me ollaan onneks miehen kanssa nuo vastaavat keskustelut käyty läpi jo aiemmin, mulla on ollut pms-oireisiin liittyen ihan samanlaisia kiukkukohtauksia ku nyt. Ja se kyllä periaatteessa tietää, että se halaus monesti auttais... yllättävän harvoin se sitä nykyisin taas tuntuu muistavan toteuttaa, pitää muistuttaa seuraan itkuhuudon keskeltä :D
Kiitti <3.