Rakkautta ja remontointia (6+4)

Ihan ensi alkuun, valaistakoon vähän remontista, kun eilen niistä kuvista höpisin. Tän verran sain tänään kuvattua:

Seinän vaaleampi väri, yhden seinän struktuuripinnoitteen tummempi väri ja eilen hankitut laminaatit. Vielä tuosta tulee joskus valmistakin!

Lattiat ois tarkoitus tosiaan ensi viikonloppuna saada paikalleenkin. Sitten se on ihan viimeistelyä vaille enää! Tiedoksi, että tuon ks. makkarin remonttihan aloitettiin v. 2008, ja on ollut kesken siitä lähtien. Vähän puolustelen, että rempattiin siis eristeitä ja sähköjä myöten alkuperäisessä v. -52 rakennetussa kunnossa ollutta huonetta, jolle ei meillä ollut toistaiseksi käyttöä, joten siksi sillä ei ollut kiire. Nyt tahdon kumminkin sisustamaan tuota "master bedroomia" sekä meille, että beibille!

Sitten tän päivän kohokohtaan. Takana oli työpäivää lähemmäs 11h, turhautuminen kaverin viestiin vastaamattomuuteen (en voi käsittää, ettei voi vastata selkeään kysymykseen, argh), pitkä puhelu kummin kanssa raskaudesta ja muusta ennen kuin vihdoin pääsin kotiin asettumaan. Ja voi tuota miestä, se on niin maailman paras ja ihanin ja mahtavin ja ihana! Mua odotti tässä läppärin vieressä muistilappu, jossa luki että "Mie rakastan siuta... tai siis TEITÄ. <3 " ja rasiallinen Lindtn maitosuklaakonvehteja. Piti ihan onnen kyynel kuulkaa tirauttaa tässä raskauden mielialaheittelyissä!

Sydän, tässä vielä lähes täynnä suklaata <3

(Psst. Söin ne kaikki, en vain tuota yhtä!)

Muuten elämä ok. Ei kovin paha olo tänään, jaksoi hyvin, vaikka nukuin tosi huonosti viime yön. Mutta miten vois helpottaa noitten tissien elämää? Viime yönä heräsin monta kertaa siihen, miten kipeet ne on! Kun kääntää kylkeä ja rinta osuu johonkin, niin vihlaisee silleen inhottavasti. Auttaisko jotkut tiukat urheiluliivit? Oon vaan ehkä maailman huonoin nukkumaan liiveissä, ne kutittaa ja ahdistaa :(

Mutta, nyt lepo. Kohta mieskin tulee jo töistä, ja pääsen minäkin söpöilemään!

Raskausuutisen jakamisesta

Tänään on tullut kovasti mietittyä sitä, miten tällaisesta asiasta kertoo. Ei siis niinkään töissä, vaan lähinnä niille lähimmille. Tuntuu omituiselta!

Ollaan sen ikäisiäkin, että olettaisin, että meidän ystäväpiiristä moni ehkä luulee, ettei me edes tehdä lapsia (tai mennä koskaan naimisiin...). Toisaalta, miehen ystävistä kellään ei ole vielä omia lapsia, yksi saa kesällä ja toinen kertoi viime viikolla lasketun ajan olevan marraskuussa... mitä me taas ei millään voitais vielä tehdä, riskit tuntuu vielä niin isoilta! Toki on kivaa, että on sit tuttavapiirissa saman ikäisiä, ja mahdollista valmennuksissakin voi käydä kimpassa :) Miehen ystäville kertominen varmaan on ihan ok, ja menee luonnostaan sitä mukaa kun maha alkaa näkyä ja tapaillaan, ja ystävät huomaa ja kyselee.

Vanhemmille kerrotaan ensimmäisen ultran jälkeen. Jos se on ennen äitienpäivää, niin äitienpäiväkorteissa, jos se on sen jälkeen, niin sitten ihan muuten vain ultrakuvien kera. Sekin on ihan selkeetä ja suunniteltua, ja osaan jo kuvitella mikä ilo ja riemu sieltä suunnalta nousee! Miehen vanhemmat asuu n. 500m päässä, oma isä n. 2km päässä ja äiti n. 4km päässä, eli isovanhempia on pienellä sitten lähellä vähän liikaakin höösäämässä :) Miehen äiti on kasvatuksen ammattilainen ja perhepäivähoitoakin joskus pitänyt, mutta onneksi anoppikokelaana niin hyvä tyyppi, ja minulle lähes ystävän veroinen, että varmasti otan sieltä suunnalta avun mieluusti vastaan.

Mutta sitten on nämä minun ystävät, ja niistä erityisesti nämä lähimmät. Kaksi ihan erilaista ääripäätä, ja kumpikin tämän asian suhteen hankala sellainen.

Toisella kaksi lasta itsellään,  mutta _kaikki_ alkaen raskauteen suhtautumisesta, lasten kasvatuksesta ja vaikkapa parisuhteen hoitamisesta on ihan eri aaltopituudelta mitä minulla - sen lisäksi osaan kuvitella, kuinka kova hän on neuvomaan, ohjeistamaan ja myymään pari vuotiaan lapsensa tarvikkeita, joita en halua, koska makumme niiden suhteen on ihan erilainen :D Enkä nyt (anteeksi vaan) halua hänen neuvojaankaan, koska mielestäni ne ei ehkä ole kovin hyviä. Hän on myös hyvin itsepäinen, eikä yleensä kuuntele muiden mielipiteitä, joten häntä on turha käydä ohjeistamaan missään.

Ja toinen ääripää; lapseton ystäväni, joka on seurustellut pari vuotta ja parisuhde hieman epävakaalla pohjalla edelleen. Haluaa lapsia, mutta alkaa olla siinä panikoimis vaiheessa, kun asiat ei etene ja entäs jos munasolut loppuu kesken. Ei kuitenkaan valmis tekemään asialle vielä mitään, eikä luota miesystäväänsä tarpeeksi. Kokee varmasti alemmuutta ja katkeruutta siitä, että minä olen raskaana, ja se on todennäköisesti jopa ensireaktio, sen sijaan, että olisi puolestani iloinen. Lisäksi varmasti ensimmäinen keskustelumme tämän ilmoituksen jälkeen käsittää myös sen, 1.) pääseekö hän kummiksi 2.) miten meidän ystävyyden käy kun minä olen jatkossa vain lapsen kanssa 3.) saakohan hän koskaan lapsia, miksi ei voitu tehdä niitä samaan aikaa, meneekö koko kesä pilalle kun olen raskaana... jne jne jne. Kyllä, tällä ystävälläni on narsistisia piirteitä, ja olen pyrkinyt olemaan hänen kanssa yhä vähemmän tekemisissä juuri siksi, että hänen luonteensa kanssa toimeen tuleminen vie hyvin paljon energiaa. Mutta hän on omalla tavallaan minulle silti todella tärkeä.

Että selviä sitten näiden kanssa! Onneksi asioilla on tapana järjestyä, ja välillä voi antaa hevosen murehtia, koska sillä on niin iso pää. Ehkä asiat loksahtaa kohdilleen. Voi olla, että tälle jälkimmäiselle kerron heti kun seuraavan kerran nähdään, mutta ensimmäiselle varmasti vasta sitten, kun on pakko.

Mitä muuta raskausviikkoon 7. tällä hetkellä liittyy, niin on ripuli. Siis ihan sellainen "juokse vessaan nyt heti" -tyyppinen. Ja eritejuttuja kaipaaville, valkovuoto :D Pahoinvointi tänään taas parempi, aamu oli vaikea, mutta aamupalan jälkeen on päivä mennyt ihan ok. Rinnat on turvoksissa ja niitä jopa pisteli jossain vaiheessa tänään. Ilmavaivoja on myös. Villit yö unien maailmassa jatkuu, ihan jännittää käydä nukkumaan, kun ei yhtään tiedä miten villiin uneen seuraavana yönä herää...

Salilla jalkatreeni tänään, hyvällä fiiliksellä. Oli ruuhkaa, joten tein prässiä (12x 80kg, 2x12x 100kg+ kelkka 45kg), hack-kyykkyä laitteessa (12x 40kg/60kg/70kg), reisikoukistusta istuen (3x15x30kg), pakaroita laitteessa (3x15x70kg / molemmille pakaroille), pohkeet vaakaprässissä 3x15x100kg, vatsoja taljassa 3x18x35kg. Meni vajaa tunti, ja ihmeen hyvin jaksoin!

Lisäksi makkariremontti etenee, laminaatit on ostettu. Seinät on viimeistä maalikerrosta vaille, sitten lattia paikalleen ja listat puuttuu. Pääsen kesäksi kasvattamaan mahaa uuteen makkariin <3.Pitää ottaa etenemisestä tänne kuvia, kunhan ehdin, näin iltaisin siellä on niin pimeää, ettei saa värit ja muut oikeutta.

6+3. Menisipä nää riskiviikot nopeesti, miksi minusta tuntuu että aika matelee?

Heitteleviä mielialoja ja oireiden kirjoa (Rv 6+2)

Mun niin käy sääliksi tuota miestä. Oikeesti, voi raukkaa. Se joutuu oikeesti koville tällasen raskaana olevan naisen kanssa, joka ei tiedä itkeä, nauraa vai huutaa, vai tehdäkö peräti kaikkia yhtä aikaa.

Eilen meinasin itkeä sitä, ettei ollut oireita. Tai no, tissit kipeet joo, mutta aamupahaolo jäi välistä ja olin muutenkin energisempi kuin aikoihin (vaikken mitään aikaan saanutkaan, mutta enpähän nukkunut koko päivää). Lisäksi ärsytti, kun halusin suunnitella remontteja ja muita ja miestä ei kiinnostanut tippaakaan, niin ihme kitinäksihän se meni. Tai sellaseks, tiiätteks. Ei nyt kitinäks, ja me tapellaankin hyvin harvoin, mut minä siinä lähinnä kitisin koko illan ettei sitä mukamas kiinnosta minun kanssa miettiä yhteisiä asioita. Ja sit sillä meni hermot, ja nukkumaan käydessä se alko jo tiuskia takaisin. Ei sillä, niin olisin varmasti alkanut minäkin, välillä en meinaa kestää itse itseäni ja tajuan kyllä, miten tyhmä olen!

Kaikkein hurjimpia hetkiä on ne, kun katson ikkunasta että iso harakka syrjii pienempää harakkaa (tai ainakin mun aivot ajattelee asian niin) ja alan itkeä. Tai kun tv-mainoksessa näytetään jotain vauva-asiaa, niin alan itkeä. Tai ihan vaan istun ja ajattelen jotain ja alan itkeä. Voi itkupotkuraivari!

Tänä aamuna sitten, oli vaihteeksi ihan kamala olo. Sängystä nousin kuuden jälkeen ihan horkassa huonosti nukutun yön jäljiltä (niin, ne painajaiset, ne jatkuu vaan!) ja kun selvisin keittiöön leikkuulaudan ääreen niin leivän näkeminenkin teki pahaa. Väsäsin sitten pari leipää salaatilla ja broilerileikkeleellä ja otin jogurtin, asettuen syömään niitä pöydän ääreen läppärin kanssa (paha tapa, tiedän, mutta ainoa hetki aamustani kun ehdin tutkia kaiken oleellisen somesta). Mies oikeasti nauroi siinä vastapäätä, kun oloni oli niin kamala, että pidin välillä silmät kiinni haukatessani sitä leipää, ja nielaistuani röyhtäilin ja hoin ääneen "hyi hitto". Mutta kun alas oli saatava, jotta olo paranisi. Ja paranihan se lopulta, noin 15min syömisen jälkeen, eikä mitään tullut ylöskään!

Tänään on btw ensimmäiseen neuvolaan tasan 2 viikkoa aikaa. Se on siis raskausviikon 9 alkupuolella, heti aamusta klo 8.15.

Kuudennen raskausviikkoni huipentuma oli lauantai-illan siiderinautinto:

Ai niin! Meinasin eilen joutua paniikkiin, kun tajusin, että laihdutuksen jäljiltä noin kokoa 70C olevat roiskeläppäni tai ajokoirankorvani ovat täyttyneet uudelleen niin, että tänä keväänä ostetut liivit ovat auttamatta pienet, ja rinnat tursuvat niistä inhottavasti ulos (laitoin silti tänään töihin, ja argh kun painaa ja saa korjailla koko ajan). Kirosin jo päässäni sen siivousvimman, jonka aikana "kaikki isoksi jäänyt pitää poistaa". Löysin sitten kuitenkin muutamat liivit kokoa 75D ja parit isoksi jääneet urheiluliivit, eli niillä pitäisi nyt selvitä. En todellakaan meinaa tässä vaiheessa raskautta satsata mihinkään liiveihin!

Ja mitä painoon tulee, niin tää raskauteen liittyvä painonnousu tuntuu kieltämättä jotenkin hurjalta. Ei ahdistavalta, eikä ehkä pelottavaltakaan, mutta hurjalta. Toisaalta tiedän, että "osaan" laihduttaa jos ja kun tarve tulee, onnistuinhan siinä jo. Toisaalta tiedän, että se on älytön työ joka tapauksessa, ja miten sitä sitten pienen lapsen kanssa jaksaa?

Liikunnan ja itsestään huolehtimisen suhteen viikonloppu meni ihan ok. Lauantai-iltana kävin salilla tekemässä selkä-hauistreenin, keskittyen tosin lähinnä vain yläselkään, ja kulki ihan hyvin. Jotenkin ei vaan uskalla ihan maksimipainoja laittaa, en käsitä miksi? Kun ei siitä tässä vaiheessa mitään haittaa ole minulle eikä tuolle minityypillekään. Sunnuntai pyhitettiin palauttavaan aerobiseen kuten meillä on miehen kanssa ollut tapana, eli kävely n. 1,5h, reippaat 8km matkana. Sen päälle venyttelyt ja rentoilua loppupäivä.

Tänään tuli kehityskeskustelukutsukin, joka on kesäkuun alussa. Ahdistaa nyt sekin. Siis, en tahtoisi kertoa työnantajalle ennen kesälomaa (joka alkaa kesäkuun puolivälissä), mutta pahasti pelkän että mun suht. hoikasta varrestani tämä näkyy siiheksi jo. Mutta kun rakenneultrakin sattuu vasta heinäkuulle, niin entäs jos onkin jotain... äh, miks oon aina varautumassa pahimpaan ylipäätään?

Ja tästä nyt tuli niin ahdistunut kuva mun olotilasta, että sanottakoon tähän loppuun vielä, että nautin tästä siunatusta tilastani pääasiassa kamalasti, olen onnellinen ja iloinen ja oireetkaan ei haittaa (ne kertoo vaan siitä, että minityyppi kasvaa ja kehittyy!).

Kivaa alkanutta viikkoa!

6. Raskausviikko

Se ois taas yks viikko takana, 7. raskausviikko alkaa viimeisistä kuukautisista laskien. Tänään täydet 6+0. Täysien viikkojen kunniaksi aloitettakoon kuvalla, kun pitihän se ottaa, vaikkei siinä muutosta näykään:

Kuvat on eri kameralla ja eri asennossa,mutta kyllä tuo maha mun silmään ihan samalta näyttää sekä uudemmassa että vanhemmassa kuvassa. Mutta eihän sen vielä tartteis kasvaakaan (vaikka vähän kyllä jo odotan, että kasvais!) :) Painossahan on huikea +200g eri, jonka voinee pistää eilisten irtokarkkien piikkiin... söin 300g, mut paino nousi vain 200g, aika hyvin ;)
(Sivuhuomautus asiasta poiketen: mua niiiiiiiin ärsyttää tuo -22kg jättämä ylämahanahka, tuossa navan päällä siis tuo poimu. Murr! Ja sehän on 9kk päästä vaan huomattavasti isompi :D Miten sitä osais iloita siitä, että yli 20kg lähti, eikä murehtia sitä, että yks tollanen poimu jäi?)

Mitä sitten jäi päällimmäisenä mieleen 6. raskausviikosta? Ensinnäkin vau.fi -sivuston raskausviikot osio kertoo siitä näin:

ALKIO
Alkion pituus 1-3mm. Alkio on kolme viikkoa vanha. Foolihappo auttaa sulkemaan alkion hermostoputken. Vajavainen sulkeutuminen voi johtaa selkäydinkohjuun ja aivojen huonoon kehittymiseen. Aivan viikon lopulla muodostuvat kolme aivo-osiota. Etuaivot huolehtivat muistista ja ajattelusta – käytännössä ongelmanratkaisusta ja aistien viestien tulkitsemisesta. Keskiaivot koordinoivat signaaleja ja lähettävät ne oikeaan päätöspaikkaan. Taka-aivot huolehtivat lämmönsäätelystä, hengitysrytmistä ja lihasliikkeistä. Selkäranka, selkäydin, aivot, sydän, luut ja lihaksisto alkavat vähitellen kehittyä. Kaksi sydänputkea muotoutuu ja kun ne sulautuvat yhteen yhdeksi putkeksi niistä kehittyy alkeellinen sydän. Kun alkio on 25 päivää vanha, eli tämän viikon puolivälissä, alkaa pikku sydän lyödä ja pumpata nestettä kehon eri osiin!

NAINEN
Kehosi yrittää parhaansa mukaan kertoa sinulle tärkeästä muutoksesta, joka siinä on tapahtunut! Ensin jäävät kuukautiset pois. Sitten tulee ehkä pahoinvointi. Rinnat tuntuvat aroilta ja raskailta ja niitä saattaa hieman pistelläkin. Juokset useammin pissalle kuin ennen. Tunnet itsesi turvonneeksi. Mielialasi vaihtelee.
Olet raskaana. Miltä se kuulostaa? Ihanalta? Ehkä melkein uskomattomalta? Vihdoinkin se on tapahtunut! Mikä helpotus, että kuukautiset eivät tulleetkaan. Vai onko uutinen järkytys? Kuinka kumppanisi suhtautuu asiaan? Entä mitä esimies sanoo? Vaikka lapsi olisi suunniteltu, on normaalia käydä läpi kaikki mahdolliset ristiriitaiset tunteet.

Meidän pikkuisella siis hakkaa sydän jo,hui! Toivotaan että kaikki tuo tärkeältä kuulostava kehitys on mennyt hyvin. Aloitin syömään jotain mammavitamiineja ihan vaan, jotta tuota foolihappoa ja rautaa tulisi tarpeeksi. Myös kalsiumin saanti lienee mulla vähän heikkoa. Eli ei pitäis ainakaan niistä nyt olla minityypin kehitys kiinni.

Keho on tosiaan kertonut viikon kulusta, totta tosiaan. Erityisesti mieleen on jäänyt juurikin alkanut raskauspahoinvointi, jota on ollut nyt kolme päivää. Eilinen meni toissapäivää paremmin, kun ymmärsin miten tärkeää se syöminen on. On syötävä lähes koko ajan! Ongelma on se, että aika vähäinen määrä ruokaa menee kerralla alas, ja kaikki paistettu tai ylipäätään lämmitetty etoo. Kaksi päivää on nyt siis eletty syömällä omenoita (näihin on tullut ihan suunnaton himo!), ruisleipää kinkulla ja tomaatilla, sämpylää kinkulla ja paprikalla, ja maitorahkaa mehukeitolla. Eilisiltana tein kasvissosekeittoa (bataattia, porkkanaa, perunaa, parsaa, kermaa), se meni jotenkin alas raejuuston kanssa. Päälle meni sit tosiaan ne 300g irtokarkkiakin... tais olla vähän kalorivajetta parilta päivältä takana?

Rinnat on tuntuneet kipeiltä, muttei kamalasti. Ne on myös jotenkin "jämäköityneet", tai näin mies on ainakin asiaa joka ilta tutkinut. Aamuisin ne on aremmat kuin iltaisin, en tiedä miksi? Vessaan saa juosta useamman, minä, joka en normaalitilanteessa koskaan herää yöllä pissalle. Nyt se tapahtuu joka ikinen yö, viime yö oli tosin poikkeus. Viime yönä nukuinkin niin sikeästi raskausväsymystä pois reilut 10h, ettei niin sikeästä unesta varmaan herää isompaankaan hätään! Turvonnutkin olo on, sormukset kiristää sormissa ja maha tuntuu iltaa kohti ilmapallolta.

Mielialat heittää ihan laidasta laitaan, sääliksi käy miestä. Välillä tiuskin ja komennan ja itken päälle ja seuraavassa minuutissa nauran. Käytännön asiat on alkaneet myös pyöriä päässä aiempaa enemmän. Yöunet on jääneet heikoiksi heräilyjen ja painajaisten takia. Joka yö on nähnyt mitä ihmeellisempiä unia, joissa mies on pettänyt ja lapsi on huutanut minun nimeäni. Kai nekin tähän jotenkin liittyy, alitajunta käy läpi kaikenmoisia asioita.

Mitä liikkumiseen tulee, se väheni viime viikolla selvästi. Pahoinvointi ja väsymys rokottaa. Kaksi kertaa kävin salilla (jalkareeni + rinta-olkapää-osio), maanantaina käytiin miehen kanssa tunti kävelemässä. Niin, ja torstaina pilateksessa. Liikunnat menee aika iltaan, kun olo paranee vasta klo 18 jälkeen. Silloinkin väsyttää kamalasti, mutta jos pakottaa menemään, niin olo kyllä paranee liikkuessa! Tänään ois tarkoitus selvitä selkä-hauis -treenailee salille ja huomenna joku aerobinen ois jees. Oishan siinä sit liikuntaa yhteen viikkoon ihan kivasti!

Ensimmäiseen neuvolaan on vielä 2 viikkoa aikaa! Tuntuu ikuisuudelta. Toisaalta, kohta on 2 viikkoa siitä, kun sen varasin, ja sekin meni nopsaan. Eli ehkä seuraavatkin?

Hyvää viikonloppua, lukijat!

Varo mitä toivot, se saattaa käydä toteen! (rv 5+5)

Niin, siis se, mitä toivoin pahoinvointiin liittyen. Eilen se jo tuntui, tänä aamuna se on ollut vielä pahempaa. Lisäksi hajuaisti on voimistunut, ja tuntuu että joka paikassa haisee joku äklöttävä! Oksentanut en (vielä?) ole, mutta ei se kaukana ole ollut.

Sängystä nouseminen menee vielä ihan ok, ja tänään kyllä join aamukahvin ja söin omenan ihan hyvällä ruokahalulla. Tosin kahvi haisi & maistui ensimmäistä kertaa ihmeelliselle, sellaiselle pitkään seisoneelle teelle tai jolleen? Ja se oli juuri avatusta paketista! Omenoita kohtaa taas koen jotain ihme mielihalua, normaalisti meillä ei edes ole omenoita, kun ne jää syömättä. Lempparihedelmäni banaani taas tuntuu ällöttävältä jo ajatuksena....

Iltapäivän jumppaa varten kokosin vaatteet ja lähdin autoon, ja autossa se oli pahimmillaan. Jo 200m jälkeen tuntui, että kylmä hiki nousee joka paikkaan, suussa maistuu kamalalle, sylkeä alkaa erittyä, pitää nieleskellä, paineen tunne rintakehässä....yäk! Koitin soittaa miehellekin, mutta eihän hän vastannut, ajattelin että jos puhuminen saisi ajatukset muualle ja olon silleen paremmaksi. No, onneks se helpotti sitten suoralla tiellä ja onneksi olen tänään yksin töissä, niin selvinnen tästä päivästä jotenkin! Tähän toimistotuoliin istuessani olo nimittäin oli uudelleen aika kamala, nyt syötyäni jogurtin se helpotti hetkeksi. Jo eilen itseasiassa huomasin, että oloa helpottaa _jatkuva_ syöminen. Ei siis mikään parin tunnin välein, silloin se etovuus ehtii jo päälle, vaan lähes tunnin välein jotain ois laitettava suuhunsa. On siis lähdettävä kohta hakeamaan iltapäiväksi jotain, vaikka viinirypäleitä ja pähkinöitä tai jotain, jotta saa naposteltavaa.

Jännittää huominen päivä, kun on palaveria klo 8 - 14, eikä mahdollisuuksia syödä eikä muutakaan. Yääääh, pitänee herätä jo kuudelta, että menee pahin kärki sitten ehkä ohitse?

Tän kaiken lisäks tissit on kipeemmät päivä päivältä. Minun tissimieheni ei tykkää tästä yhtään, kun ei tissien kimpussa enää samalla tavalla voi olla, tai alan kiljumaan.

Niin ja tää väsymys. Jotain ihan järkyttävää! Tällanen kuva sattui silmään ja tää jotenkin niiiiin kuvas tätä tilannetta jo nyt, vaikkei mahaa vielä olekaan:

Kuva: www.flickr.com

Eilinenkin nimittäin meni sohvalla kissan kanssa ihan kokonaan. Heti kun töistä pääsin, niin sohvalle asetuin, välillä torkuinkin. Söin joskus klo 21 ja siirryin sänkyyn pian sen jälkeen. Siellä uni ei tosin sitten tullutkaan ennen puolta yötä, joten nyt väsyttää vielä enemmän...

Yks mikä tähän liittyy sit myös, niin on huono omatunto. Vaikka tuo mies ihan mieluusti kokkaa ja muuta, niin tuntuu silti pahalta, etten jaksa oikein missään auttaa. Onneksi tämä vaihe ei kestä ikuisesti, ja jos tää väsymys edes vähän hellittäisi niin illat ois kyllä ololtaan muuten ok. Toissailtana käytiin kuitenkin salillakin, ja ihan perusjalkatreenin pystyin vetämään. Paransi itseasiassa oloa se reipas liikkuminen! Sykkeet vaan nousee ihan eri tavalla kuin ennen ja treeni tuntuu muutenkin rankemmalta, vaikka lihaksissa voimaa onkin. Tästä siunatusta tilasta varmasti sekin johtuu.

Jos jollain on hyviä vinkkejä näiden etovien aaltojen kanssa kamppailuun, niin otan niitä mieluusti vastaan! Töissä en tahtoisi tästä asiasta kuitenkaan ainakaan ennen ensimmäistä ultraa joutua kertomaan, ellei ihan pakko ole.

Jään tänne seuraavaa aaltoa odottelemaan, tekee jo tuloaan...

Aurinkoista kevätpäivää muillekin toivotellen!

Is there anyone out... in there?

Ahdistuspostaus!

Alkuun päätettiin, ettei tarvita mitään varhaisultria tai muitakaan, vaan katsellaan ekaan neuvolaan asti joka on siis 22.4.) ja mennään ihan rauhassa. No, nyt minua on kaksi päivää vaivannut ihan kamala epätietoisuus siitä, onkohan tuolla mahassa edes mitään elämää! Ja tämähän johtuu lähinnä kai siitä, että viikonlopun aikana katosi ne menkkamaiset vihlonnat alavatsasta (tosin eilisiltana sängyssä yskäisyn jälkeen vihloi taas), ja raskauspahoinvointia ei ole (tästä pitäisi kai osata iloita?) ja ainoa jäljellä oleva "raskausoire" on nuo rinnat, jotka painellessa tuntuu helliltä. Ehkä ihan pientä närästystä tai sellaista "paineen tunnetta" tuossa vatsan alueella on, muttei varsinaisesti mitään etovaa ja aamukahvikin meni alas ihan niinkuin ennenkin.

Joten hei sinä millinmittainen pikku-ukko tai -neiti, ilmoittelisitko itsestäsi? Ihan mielelläni vaikka oksentaisin huomisaamuna (kerta riittäisi, kiitos!), jos se antaisi minulle varmuutta asiasta. Tai kasvata vaikka tuota mahaa niin, että voin päätellä siitä jotain!

Sit meitä miehen kanssa molempia ahdistaa sekin, että ajatukset lentää tän asian kanssa jo jossain ihan liian pitkällä! Ollaan nimittäin jo suunniteltu tulevan lapsen nimiäisjuhlien ohjelmaa ja tulevat kummitkin lähes nimetty.

Lisäksi ollaan mietitty, että ollaanko me pahoja ihmisiä, jos ei pienokaisella ole heti omaa huonetta? Netti kun on pullollaan kaikkia ihania vauvanhuoneita ja sisustusvinkkejä, mutta jotenkin en osaa edes ajatella, että sellanen nyytti tahtois edes omaan huoneeseen (no, ehkä päikkäreiden ajaksi). Kun me ei vaan jotenkin haluttais siis edes laittaa vaavia omaan huoneeseen, vaan ois kiva jos pinnasänky ois meidän makkarissa, kun lapsi nyt ei yksin huoneessaan edes leiki ainakaan pariin ensimmäiseen vuoteen. Onko tästä kellään minkäänlaisia kokemuksia tai näkemyksiä? Meidän makkari on sen verran iso, että siihen ihan huoletta mahtuis pinnasänky ja hoitopöytä. Tai makkarin yhteydessä olevaan "vaatekaappi/pukeutumistilaan" mahtuis se hoitopöytä hyvin myös, siinä ois wc:kin vieressä pesuja varten isolla altaalla. Toisaalta meillä on myös makkarin lähellä oleva "aulatila" (ihan kookas rappujen yläpään aula, ehkä n. 10 neliötä?), josta voisi tehdä sen "hoito-/leikkitilan", eli laittaisikin vain pinnasängyn meidän makkariin ja muut jutut siihen aulaan?

Niin, tän kaiken miettiminenhän on ihan turhaa ja oikeastaan itsensä kidutusta, kun ei tiedä onko sitä elämänalkua edes olemassa.

Voi apua, sinne ekaan neuvolaan on ikuisuus! 3 viikkoa, miks nää päivät matelee?

Kiitos blogger, nyt mua ahdistaa paljon vähemmän
pullis (5+3)

5. Raskausviikko

Raskausviikkoni 5 oli ja meni, se oli ensimmäinen viikko, kun tiesin, että sisälläni on uusi pieni ihmisen alku. Luntattuna ja lyhennettynä vau.fi:n sivuilta, viikolla 5 tapahtui tällaista:

Alkion pituus 0,5-1 mm

ALKIO
 Alkion pituus 0,5-1mm. Viidennen viikon alussa alkio on kahden viikon ikäinen. Alkio muuttuu pitkulaisemmaksi, ja sen selkäpuolen solut alkavat erikoistua ja liikkua omille paikoilleen niihin kohtiin, joihin soluista kehittyvät elimet aikanaan sijoittuvat. Osa soluista muodostaa uuden solukerroksen kahden jo olemassa olevan kerroksen väliin. Viidennen viikon lopulla alkiolevyssä on siis kolme kerrosta. Yksi kerroksista kehittyy aikanaan hengitys- ja ruuansulatuselimistöksi. Toisesta kerroksesta kehittyvät luusto, lihaksisto, sukupuolielimet, munuaiset ja verenkiertoelimistö. Kolmannesta kerroksesta taas kehittyvät hiukset, iho, aivot ja selkäranka. Alkio on edelleen litteä.

NAINEN
Kuukautiset ovat ehkä jo jääneet pois, ja ensimmäiset raskausoireet nostavat päätään. Raskaus tulee todelliseksi viimeistään, kun maaginen sininen viiva ilmestyy raskaustestiin. Positiivinen testitulos herättää monenlaisia tunteita riemusta shokkiin riippuen siitä, onko raskaus ollut suunniteltu vai ei. Hassua kyllä, moni meistä saa tietää elämänsä suurimmat uutiset vessassa. Naisen elimistö tuottaa hormoneja, joiden avulla veri virtaa kohtuun takaamaan sen uudelle asukille parhaat mahdolliset oltavat.

Aika jännittävää! Ja mitä minuun tulee, niin kyllä, kuukautiset jäi pois ja tein testin johon ilmestyi, sinisten viivojensijasta kylläkin, kaksi punaista viivaa. Tunteita käytiin läpi laidasta laitaan, surua, pelkoa, jännitystä, onnea, iloa, riemua, haikeutta... en osaa edes kaikkia nimitä. Välillä oli syyllinenkin olo. Mutta se lienee vaiheeseen kuuluvaa. Pääasiallisin tunne on kumminkin ilo ja onni, mutta onhan se normaalia, että elämän suurin muutos herättää muitakin tunteita.

Toki nämä tunnetilat sais tästä vähän rauhottua, että tulis työn tekemisestäkin jotain... ens viikolla pitäis saada jotain aikaiseksikin, viime viikko meni ihan haaveillessa!

Tähän loppuun mennyt viikkoni kuvina:

Käytiin hiihtämässä, ja tämä dyynimäinen

maisema pysähdytti!

Kokeiltiin porkkanalettuja, vihdoin! Tähän taikinaan meni 2 kypsää banaania ja 4 munaa, aineet sekaisin ja paistettiin rasvassa lettupannulla. Oli uskomattoman hyviä ja terveellisiä, kuvassa näkyy koko satsi joka tuosta määrästä tuli. Syötiin mansikkahillon ja kermavaahdon kanssa <3.

Uudet bb:n treenihousut tuli postissa <3. Niin rakastuin näihin heti, ihan ku ois tullu tuloksiakin enemmän ku mitä on oikeesti salilla tullutkaan! :D

Ensimmäinen masukuva, rv 5+0. Sivusta ja edestä. Ei siinä vielä asukin kasvaminen näy, mutta pääsiäisen herkuttelu siinä kyllä näkyy! On nimittäin syöty; jogurttikookoksia, suklaata, irtokarkkia, rahkapiirakkaa, mämmiä, mignon, poppareita.... kuvan paino 59,8kg. 

Kohti uutta viikkoa siirryn toivoen, että alkuraskauden oireet säilyisivät yhtä vähiäisinä kuin nytkin ja että kaikki jatkuisi hyvin.

Kummilta tuli äsken tekstari:

Elämän pienistä asioista kaikista suurin on se,
joka pienuudellaan mullistaa koko elämämme loppuiäksi.

Nauttikaa pääsiäispyhistä ja rauhasta!
Pullis

Tuntemuksia näin munajuhlan aluksi...

Jep, pitkäperjantai. Meillä herättiin seitsemältä, joten melko pitkä tästä tulee!

Juteltiin aamusta taas miehen kanssa tästä raskaudesta, kun ahdistuin hetkeksi miettiessäni, etten voikaan nyt etsiä uutta työtä tän kaiken keskellä (tai voisin, mutta kuka hullu luopuisi vakituisesta työstään tulevan äitiysloman (ja mahdollisen... todennäköisen! hoitovapaan alla??), vaikken tuosta nykyisestä työstäni enää tykkää. Olin siis jo useamman viikon aikana tullut melko läheiseksi työvoimahallinnon internet-sivujen kanssa. Tai siis ahdistuin kunnes miehen avustuksella tajusin, että kohta on talviloma (vappuviikko), sen jälkeen kohta kesäloma (alkaa viikkoa ennen juhannusta) ja sen jälkeen onkin enää 3 kuukautta töitä ennen äitiysloman alkua! Hui kamalaa, miten se tuntuu näin ajateltuna kamalan lyhyeltä ajalta.

Sitten pitäis jossain välin miettiä sekin, että milloin ja miten tästä kertoo töissä? Koska, vaikkei kukaan saisi olla, ja vaikka nyt itse sanonkin, niin olen kyllä korvaamaton tuolle työnantajalleni. Eikä siellä kukaan edes tiedä, mitä kaikkea minä teen ja hoidan!

Ei, se ei sitten ole enää minun ongelmani (onneksi).

Muutoin on mennyt eka "tietoinen viikko" ihan hyvin. Ei varsinaista pahoinvointia, vähän on etonut silloin tällöin ja vatsa ollut sekaisin. Alamahassa on kummia tuntemuksia, ei kipuja, mutta sellaista painetta, tai jotain mitä en osaa selittää. Tänään huomasin aamusta, että rinnat alkaa tuntua vähän aroilta. Toivotaan, että päästäisiin helpolla, ois ihanaa, jos pystyis liikkumaan tässä raskauden aikana ja muutenkin touhuamaan, eikä tartteis halailla vessanpönttöä. Henkisesti tää on kyllä rankkaa, mielialat menee ihan laidasta laitaan. Välillä pelottaa niin paljon, että ihan tuntee miten sykkeet nousee ja keho käy kierroksilla, sellaisia paniikkioireita (jep, mulla on ihan diagnosoitu paniikkihäiriö v. 2004, joka ei tosin ole oireillut n. 5 vuoteen enää suuremmin). Välillä taas on onnensa kukkuloilla kädet alavatsalla, ja kuvittelee miten siellä sellanen katkaravun näkönen tyyppi muodostuu :D Ajoittain taas miettii, että haluaako tätä kuitenkaan oikeasti. Olenko minä valmis tähän sittenkään? Mutta kai näitä miettii jokainen, ja kuten kummini (ainoa henkilö jolle tästä puhuin, koska haluan, että minulla on joku jolle itkeä, jos kaikki päättyykin huonosti) sanoi, äitiyteen ehtii kyllä kasvaa 9 kuukauden aikana.

Mutta pääsiäiseen... Meillä pääsiäisruoka koostuu säräpaistista (googlettakaa Lemin särä, jos ette tiedä) kera uuniperunoiden ja vihersalaatin. Jälkiruuaksi paistoin eilen äidin perinteisellä reseptillä rahkapiirakkaa (reilusti rusinoita!), jota sitten eilen piti ihan "maistiaisiksi" syödä jo pari palaa. Se oli aivan mielettömän hyvää, ja koko koti tuoksui ihan lapsuuden pääsiäiselle! Tänään se on varmasti vielä parempaa, kun on kunnolla jäähtynyttä ja vetäytynyttä. Onnistui tosi hyvin, vaikka pullataikina onkin leipomisessa mun heikko lenkki, ja pullapohjaan tuo tehdään. Kohoaminen ei taaskaan meinannut luonnistua, mutta kaikkien mikroaaltouunikikkojen ja muiden jälkeen pohjasta tuli (lähes) täydellinen.

Muutoin kuin ruuan osalta pääsiäisen sisältöön kuuluu lähinnä muuttoavustamista, hiihtoa (kohta mennään!), kuntosalia (suoraan hiihtolenkiltä), rentoutumista, hyviä kirjoja (Mötley Cruen törkytehdas on keskes, eilisiltanakin nauroin sen kanssa ääneen sohvalla), hyvää yöunta... mitäs vielä. Makkarin remonttia parin maalikerroksen verran?

Antoisaa munajuhlaa siis itse kullekin sielulle!

Plop plop plop.....

PLUSSAPISTEITÄ!

Sitä laitettiin sitten kerrasta tämän vuoden tavoitteet uusiksi. Onneksi niitä ehdittiin kolmisen kuukautta toteuttaakin ;)

Nimittäin, maanantaina vetäsin ensimmäiset kaksi viivaa raskaustestiin, ja eilisaamuna vielä varmistin asian. Nyt sitä on sit neuvolat varattu ja luettu netistä liikaakin kaikesta tästä uudesta ja jännittävästä.... ja oon niiiiiiiiiiiiiin innoissani ja ollaan tulevan miehen kanssa molemmat onnemme kukkuloilla!

Psst. Te tutut, ja "tutut", jotka täällä piipahdatte, niin arvostaisin, ettei tästä puhuta missään toisaalla ennen kuin itse tästä laajemmalti avaudun. Täällä on pakko - jos meinaan tänne jatkossakin jotain elämästäni kirjoittaa, niin tämä nyt on asia, joka on toissapäivästä lähtien ollut elämässäni keskeisintä.

Hieman taustaa: Tätähän on miehen kanssa höpisty jo reippaat puolisen vuotta, ja vuodenvaihteen jälkeen päätettiin, että yritetään nyt sitten. Minun veljeni sai lapsen -11 ja mieheni veli viime syksynä, eli tätä vauvakuumetta on lähiympäristössä herätelty ihan kunnolla. Ensimmäinen yrityskierto meni vielä melko vähäisellä yrityksellä (ei se peitto ihan kamalasti heilunu ja mahdollisuudet noin ajallisestikin aika pienet), mutta toinen yrityskierto sitten jo paremmin. Ja heti tärppäs! Mikä oli ihan uskomatonta, kun minulla ei ollut kamalan suurta uskoa edes omaan hedelmällisyyteeni, kun ottaa huomioon kaikki välivuodot ja alavatsaongelmat mitä on vuosien mittaan selvittämättöminä tutkittu. Ajattelin, ettei mulle varmaankaan ole suotu lapsen saamisen lahjoja. No, toisin näköjään kävi! Ei mulla sen testintekohetkelläkään mitä luuloja ollu, aattelin että "menkat ei ala ku mietin tätä, ni teempä testin". Ja varmaan silmät pullistu päästä, ku alle minuutissa ne viivat siihen pamahti.

Mies oli ihan yhtä ymmyrkäisenä kuin minäkin, kun iltavuorosta tultuaan sille kerroin. Yksi yö siinä sitten valvottiin ja naurettiin ja oltiin onnellisia, ja sama jatkuu nyt kolmatta päivää. Ensimmäinen neuvola on nyt varattuna, se on 22.4.2013. Tällä hetkellä mennään siis viidettä viikkoa, tarkalleen 4+4.

Eli, hyvin alussa vielä! Varovaisesti tässä ollaan, kaikkihan on mahdollista ja mikään ei ole varmaa. Mutta kaikki sormet on ristissä, että asiat menis hyvin loppuun asti. Mitään erityisempiä raskausoireita mulla ei ole ollut, alavatsaa vähän nippailee ja aineenvaihdunta on sekaisin, mikä tuntuu mm. pissillä juoksemisena, mutta ei oo pahoinvointeja eikä väsymyksiä eikä muita. Lämpö on vähän koholla, eilen mittasin 37 astetta tasan. Vielähän tässä tosin ehtii tulla ties mitä, mutta toivotaan senkin suhteen parasta...

Mitä noiden aiempien tavoitteiden suhteen tulee, niin niistä nyt korostuu loppuvuonna nuo hyvinvoinnin tavoitteet - mulla on nyt yksi iso syy lisää syödä hyvin, voida hyvin ja huomioida omaa jaksamistani. Ja yksi iso syy huolehtia parisuhteestakin ;). Treenaamista meinaan jatkaa raskaudesta huolimatta, meidän salilla käy onneksi muitakin naisia raskausmahoineen. Pitää vaan tuo saliohjelma uusituttaa parin kuukauden päästä, ja tavoitteethan treenaamisen suhteen on jossain muualla kuin pikinikunnossa. Kyllä tässä nyt pyritään pitämään peruskunnosta huolta ja valmistautumaan synnytykseen oman voinnin rajoissa.

Hui miten jännää! Vaikka lähiympäristössä on lapsia (2kk-9v), niin koskaan nämä asiat ei oo mua vielä silleen kiinnostanu, että tietäisin näistä asioista yhtään mitään. Kaikki on uutta, kiinnostavaa ja tästä lähdemme rakentamaan meidän omaa pientä perhettä meidän näköiseksi. Vaikkei tästä vielä uskalla täysillä iloitakaan... mutta iloitsen siitä, että ainakin se raskautuminen on minulle sitten mahdollista, kun en uskonut siihenkään!

Tästä eteenpäin tässä blogissa tullaan kumminkin keskittymään raskausaikaan ja sen mukanaan tuomiin muutoksiin, treenaamiseen raskausaikana, painonhallintaan raskausaikana ja äitiyteen kasvamiseen. Toivottavasti pysytte tästä huolimatta mukana :)

Hups, ku hurahti

Aika meinaan! Niin päätin, että aktivoidun, ja muiden blogeja oonkin melkein päivittäin käynyt lukemassa, mutten ole omaani jaksanut päivitellä. Paljon on tapahtunut, mutta paljoa en taida niistä nytkään jaksaa höpistä (eli siis kirjotan tajunnanvirtaa tähän kilometrin verran, kun en osaa olla lyhytsanainenkaan!). Jos kävisin kumminkin läpi, kun kohta on neljännes vuodesta takana, että mitä olen saanut aikaiseksi vuodelle asetettujen tavoitteiden suhteen:

1. Treenata itseni tiukaksi ja timmiksi pikinimimmiksi kesään mennessä
Olen treenannut! 3-4 kertaa viikossa ja vähintään yks airoobinen päälle. Selkälihaksista huomaan erityisesti eroa itsekin ja on noita painojakin saanu vähän kasvatella. Ohjelmaan on otettu pysyvästi perusliikkeitäkin, kuten penkkiä ja maastavetoa, nyt kun tekniikat alkaa olla hiottuna. Mii laik it!

2. Syödä hyvin ja terveellisesti kehoani kuunnellen ja sen tarpeita täyttäen
 Pääasiassa oon tehnyt tätäkin. Kasviksia menee keskimäärin kilo päivässä, protskua 100-150g/pvä, rasvaa tarpeeks ja muutenkin monipuolisesti. Mutta herkkuja unohtamassa. Tässä esimerkkiä eilisestä illallisesta:

syökää parsaa!

3. Huomioida itseäni muutenkin vähän enemmän ja tehdä asioita, joita hyvinvointini edellyttää
Oon nukkunu hyvin! Tää on asia, joka mun elämässä on ollu hakusessa viimeiset 3 vuotta. Pahasti. Useita unilääkkeitä on syöty ja kepulikonsteja kokeiltu, öitä itketty ja ahdistuttu. Nyt on nukuttu, ilman ongelmia unessa klo 23 ja ylhäällä klo 7. Ja joo, muutenkin. Oon neulonu, kasannu palapeliä, leiponu, kokannu, käyny leffassa, ravintolassa. Olen nauttinut elämästä ja voinut paremmin kuin vuosiin! Tässä jotain esimerkkiä nautinnosta:

4. Huomioida tätä parisuhdetta vielä vähän enemmän, ja tehdä asioita joita sen hyvinvointi edellyttää.
Taitaa olla molemmin puolinen tunne miehen kanssa, että parisuhteessakin on menty taas eteenpäin. Viime viikko lomailtiin käytännössä kokonaan yhdessä, tehtiin paljon ihania asioita ja sunnuntaina puhuttiinkin, et jotain ihan uutta läheisyyttä taas havaittavissa. Hiljaa hyvä tulee, ja rakkautta riittää :)
 
ja konkreettisesti aion ainakin

5. Valmistua!
DONE! YAMK-todistus taskussa 22.2.2013, oppari arvioitu arvosanalla 4 ja tulevaisuudessa taas muutama avoin ovi lisää :) Tein sen!

6. Saada painoni pysyvästi 5-alkuisiin lukemiin
Tässäkin on onnistuttu, toistaiseksi! Loman jälkeen paino oli yhden päivän päälle 60, mutta alimmillaan se on ollut 58,6kg. Ja pääasiassa jotain 59 kieppeillä. Painoindeksillä mitattuna en vielä mikään kamalan pikkunen ole (bmi 23,2), mutta hiljaa hyvä tulee. Ainakin se tuntuu nyt alle 60kg pysyvän ilman ponnisteluja, vaikka herkutteleekin ja nauttii olostaan. Ja saa kuitenkin ihan kunnolla syödä!

7. Nostaa penkistä 50 kiloa (tää ei oo enää edes kaukana!)
Ennätykset ei oo noussu viime vuotisesta 45 kilosta, mutta en ole kamalan tosissani yrittänytkään. Onneksi vielä on aikaa ;)

8. Saattaa loppuun makuuhuoneen ikuisuusremontin (3 vuotta on ikuisuus, jos yhtä huonetta remontoi)
Edistytty, paljon! Nyt on seinät jo tasoitettu ja pohjamaalattu, katto paneloitu ja betoniseinä struktuuripinnoitettu. Seinät o maalia vajaa, lattia laittamatta, listat laittamatta. Mutta se valmistuu vielä, miehen kanssa sovittiin et juhannuksena nukutaan sisustusta myöten valmiissa makkarissa!

kuva ei anna oikeutta struktuuripinnoitteelle, mutta tuossa seinässä on oikeasti sellainen karkea kivipinnoite! 

Hei, kun minä kirjoitin tätä, niin mä tajusin, et mullahan on menny muutama kuukausi aika loistavasti! Uu jea. Elämä hymyilee, treeni kulkee, mulla on paljon mielekästä tekemistä ja oon päivä päivältä enemmän sinut itseni kanssa. Uusia edistymiskuvia on otettava tän kuun lopulla, toivotaan ettei edistyminen oo vain pään sisäistä, vaan näkyis myös niissä.

Ihanaa kevään jatkoa kaikille, se tulee sieltä kyllä hiljalleen, tulee tulee!